Se mehevämpi "Mennyt maailma": Alan Hollinghurstin "Vieraan lapsi"

Brittiläinen Alan Hollinghurst on ehdottomasti yksi suosikkikirjailijoistani. Hollinghurst tuli suuren yleisön tietoisuuteen viimeistään Booker-palkinnon saaneella The line of beauty -romaanillaan (2004), joka on häikäisevän hieno Thatcherin ajan Englannin, luokkayhteiskunnan ja aidsin alkuaikojen kuvaus. The line of beautya ei valitettavasti ole vielä suomennettu, mutta viime syksynä saatiin sentään pää auki, kun Otava julkaisi Hollinghurstin tuoreimman romaanin The stranger’s child (2011) eli Vieraan lapsi. Käännöksestä vastaa Markku Päkkilä.

Vieraan lapsi tapahtuu monella aikatasolla ja kertoo nuorena kuolleesta runoilijasta Cecil Valancesta, jonka salaisuudet polttelevat vuosikymmenestä toiseen ja vaikuttavat ratkaisevasti hyvin monen ihmisen elämään. Romaanin alku on minusta todella kiehtova ja mehukas "vastine" Evelyn Waugh’n Mennyt maailma -romaanille – hieno ja kutkuttava kartanoelämän kuvaus. Siinä seurataan Cecil Valancen viikonlopunviettoa opiskelijatoverinsa George Sawlen perheen kartanossa ja Valancen runollis-lihallista suhdetta Georgeen ja tämän sisareen Daphneen. Tuona viikonloppuna Cecil kirjoittaa Daphnen muistikirjaan isänmaallisen rakkausrunon, ja kun Cecil myöhemmin kaatuu sodassa, runosta tulee koko kansakunnan yhteistä omaisuutta.

Romaanin muissa osissa kuvataan myöhempien tulkitsijoiden ja elämäkertureiden epätoivoisia yrityksiä pureutua Cecilin yksityiselämään ja ymmärtää runon puheita ”varjoissansa salaisuuksiaan supattavasta lemmenparista”. Kuka tämä lemmenpari oikeasti oli: Cecil ja George vai Cecil ja Daphne? Yksi näistä Cecil-intoilijoista on elämäkerturi Paul Bryant, joka yrittää tonkia salaisuuksia 1970–1980-lukujen vaihteessa haastattelemalla sekä Georgea että Daphnea. Homoseksuaalina Bryant on luonnollisesti kiinnostunut juuri Georgen ja Cecilin mahdollisesta homosuhteesta.

Pohjimmiltaan Vieraan lapsi kirja kertoo siitä, miten ihmiset haluavat muistaa asiat itselleen sopivalla tavalla ja miten tutkijat ja elämäkerturit pyrkivät pöyhimään ruumiskasoja ja tuomaan salaisuuksia päivänvaloon – tai vastaavasti jatkamaan niiden peittelyä. Elämäkertoja kuvataan ”runolliseksi ennallistamiseksi”, mikä on tietysti seksuaalivähemmistöjen kohdalla tarkoittanut usein homouden tai lesbouden häivyttämistä milloin mistäkin syystä. Suomalaisia esimerkkejä tästä ovat runoilijat Uuno Kailas ja Kaarlo Sarkia, kuten Sateenkaari-Suomi-kirjassa kerrotaan. Erityisen ilmeistä tämä peittely on ollut, jos henkilö on jollain tapaa nostettu kansakunnan kaapin päälle pyhimyksen asemaan. Myyttinen runoilija Cecil Valance on isänmaallisen runonsa ansiosta tämän kirjan Marski.

Hollinghurst on kerrassaan virtuoosimainen kertoja, joka tekee tarinasta kuin tarinasta kiehtovan punomalla siihen historiaa, arkkitehtuuria, musiikkia ja muita taiteita sekä brittiläisen luokkayhteiskunnan ja homoelämän kuvausta. Myös Vieraan lapsi oli minusta juuri oikealla tavalla korkeakirjallinen lukukokemus. Tällä tarkoitan sitä, että kirjan lukeminen kiehtoo kuin kartanokierros puolirasvaisia juttuja kertovan esteetikon kanssa. Juonenkuljetuksen lisäksi kirjassa on nautittavinta Hollinghurstin psykologinen tarkkanäköisyys, joka riisuu ihmiset paljaaksi ja asettaa heidät ironiseen valoon. Tästä on hyvänä esimerkkinä elämäkerturi Paul Bryantin tuskailu:

”Oli käsittämätöntä miten huonosti ihmiset muistivat asioita; kaikki hänen avaintodistajansa olivat 80-vuotiaita ja hänen mielikuvissaan he olivat juuttuneet paikalleen tai laukkasivat oravanpyörässä tavoitellen jääräpäisesti yhtä ja samaa ajan silottamaa muistijälkeä kuono ja käpälät ojossa.”

Markku Päkkilän käännös välittää hienosti Hollinghurstin tyylin, joka on milloin karkeaa, milloin tavattoman kaunista, milloin kaikkea yhtä aikaa: 

”Mieleen alkoi nousta kuvia siitä oikeasta Cecilistä, alastomana ja vettä valuvana Camjoen rannalla – –. Kauniita kuvia kaikki, mutta sekalaisia ja jälkikäteen korjailtuja ja retusoituja. Hän oli tallettanut mieleensä muutakin, yksityisiä ja lumottuja kuvia, jotka eivät olleet niinkään silmin nähtyjä kuin tuntemuksia, käsissä säilyneitä muistoja Cecilin ruumiinlämmöstä, ihon hiuksianostattavasta kauneudesta, lämpimästä vyötäröstä paidan alla ja karheista kiharoista vyötärön alapuolella. Georgen rukoukseen liitetyt sormet avautuivat varovaiseen muistinvaraiseen hyväilyyn. Ja sitten tietysti vielä se maineikas… maineikas membrum virile, joka oli nyt ikuisesti tavoittamattomissa marmoritakin alla, mutta kerran niin malttamattoman eloisa ja innokas… Ja se miten Cecil oli siitä puhunut, juhlallisesti ja vastuuntuntoisesti – sananvalinnoista olisi voinut luulla, että aiheena on Magna Carta.”

Toivon kovasti, että Otava julkaisisi Hollinghurstin tuotannosta seuraavaksi The line of beautyn. Kääntämistä odottavat myös esikoisteos The swimming-pool library (1988) sekä romaanit The folding star (1994) ja The spell (1998).

Vieraan lapsi kustantajan verkkosivuilla
Vieraan lapsi Adlibris-verkkokaupassa: pokkari ja kovakantinen