"Sateenkaari-Suomi: seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historiaa"

Kirja-alesta tarttui taannoin mukaan Kati Mustolan ja Johanna Pakkasen toimittama suomalaisten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen historiateos Sateenkaari-Suomi (2007), joka liittyy Vantaan kaupunginmuseossa vuonna 2007 järjestettyyn samannimiseen näyttelyyn. Sateenkaari-Suomea luonnehditaan ”kokonaisvaltaiseksi johdatukseksi seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolten moninaisuuteen”. Teos on nimensä veroinen, sillä aiheiden kirjo ulottuu dragista urheiluun ja kristillisyydestä Euroviisuihin. Kiinnostavan knoppitiedon määrä saa pään pyörälle. Tiesitkö esimerkiksi, että suomalaisen kaunokirjallisuuden ensimmäinen homokuvaus on vuodelta 1892 tai että drag show’sta käytettiin aikanaan myös nimitystä rättisouvi? Millaista oikein oli sota-ajan rintamadrag? Entä mitkä tekijät ovat urheilun heteronormin tai Euroviisujen homokulttuurisuosion taustalla? Sateenkaari-Suomi vastaa näihin ja moniin muihin kysymyksiin asiantuntevasti ja viihdyttävästikin.

Kirjan johdanto-osion kiinnostavimpia artikkeleita on Kati Mustolan kirjoittama ”Suomalaisten lesbo- ja homoliikkeiden historiaa”, joka analysoi kehitystä 1960-luvulta meidän päiviimme. Kesän 2013 Pride-viikon aikana pääsin tutustumaan samaan aiheeseen Mustolan vetämällä hyvin mielenkiintoisella sateenkaarikaupunkikävelyllä, jonka aikana Helsingin tuttuja paikkoja katseltiin vaaleanpunaisten silmälasien läpi. Kävelyllä kuulimme artikkelistakin mainittavan kiinnostavan tiedon: ensimmäisestä ”Vanhan valtauksesta” vastasivat homomiehet, jotka päättivät vuonna 1964 ottaa omaksi kantakapakakseen vasta avatun Vanhan Kellarin. Pari vuotta tämän jälkeen alkoi varsinainen järjestäytyminen, kun vuonna 1967 perustettiin Suomen ensimmäinen homojärjestö Toisen säteen ryhmä. Sitä seurasi Keskusteluseura Psyke vuonna 1968 ja edelleen Seta vuonna 1974. Kuten Mustola kiinnostavasti toteaa Suomen lesbo- ja homoliikkeen kehitys lähti siis käyntiin jo muutama vuosi ennen New Yorkissa vuonna 1969 tapahtuneita Stonewallin homomellakoita. Yleensähän Stonewallia tavataan pitää eräänlaisena modernin homoliikkeen käännekohtana, mistä kertoo sekin, että presidentti Obama mainitsi mellakat tammikuisessa virkaanastujaispuheessaan muiden kansalaisoikeusliikkeen merkkipaalujen rinnalla.

Kirjan kenties kiinnostavinta antia ovat osiot ”Kulttuuria” ja ”Kuka kukin on”, jotka esittelevät useita suomalaisen homo- ja lesbohistorian merkkihenkilöitä ja -teoksia. ”Kulttuuria”-osiossa käsitellään erityisesti homoseksuaalisuuden kuvaamisista suomalaisessa kertoma- ja näytelmäkirjallisuudessa sekä runoudessa. Tutuksi tulevat muiden muassa runoilija Isa Asp ja työväenkirjailija Elvira Willman, joista en ollut itse aikaisemmin kuullutkaan. Asp (1853–1872) oli ensimmäinen nainen, jonka suomen kielellä kirjoittamia runoja julkaistiin painettuna. Vähemmän tunnettu asia on se, että vain 19-vuotiaana kuollut Asp oli myös lesbo, mistä ovat jääneet todisteeksi Aspin kaihontäyteiset runot ja kirjeet rakastetuilleen: ”Saankohan enää koskaan kiertää käsivarteni sinun liljamaisen vartalosi ympärille?” Työväenkirjailija Elvira Willman (1875–1925) puolestaan kuvasi 1900-luvun alun tuotannossaan miestenvälistä rakkautta yllättävänkin neutraalisti. Esimerkkinä on Kellarikerroksessa-näytelmä vuodelta 1907, jossa kahden miehen välisestä suhteesta todetaan: ”Aa'. – Se on sitä fiinimpää sorttia.” Homoseksuaalisuus oli siis ilmiönä jo sen verran tuttu, että sitä voitiin käsitellä erityisesti työläisyleisölle suunnatussa näytelmässä.

”Kulttuuria”-osio sisältää myös Juha-Heikki Tihisen mielenkiintoisen artikkelin ”Hurmaavat homot”, jossa hän esittelee kirjallisuuden Tulenkantajat-ryhmän ja muiden kirjailijoiden kuvauksia miesten homoseksuaalisuudesta 1920-luvulta eteenpäin. Jälleen on suorastaan hämmästyttävää, miten paljon homoudesta on kirjoitettu viime vuosisadan ensikymmeninä, joskin useimmiten kyse on pelkästä eksoottisesta lisämausteesta. Tihinen tarkastelee artikkelissaan Olavi Paavolaisen – dandyn, kulttuurikriitikon ja maailmanmatkaajan – lisäksi esimerkiksi runoilijoita Uuno Kailas ja Kaarlo Sarkia, joita joiden homous on pitkään yritetty sivuuttaa tai häivyttää kirjallisuushistoriassa. Tihinen raottaa ansiokkaasti kaapin ovia muun muassa siteeraamalla Kailaan kirjeissä vilahtelevia hykerryttäviä kuvauksia homoseksuaalisista kokemuksista Berliinissä, Pariisissa ja Tukholmassa. Myös Kailaan ja Sarkian lyhyt parisuhde tulee käsiteltyä.

Sateenkaari-Suomen kuvitusta.

”Kuka kukin on” -osiossa tutustutaan yleisemmin suomalaisen homo- ja lesbohistorian tuttuihin ja vähemmän tunnettuihin merkkihenkilöihin. Esimerkkeinä mainittakoon juristi ja jääkäriliikkeen aktivisti Fritz Wetterhoff, Suomen ensimmäisiin ammattimaisiin naiskirjailijoihin kuulunut Hanna Ongelin sekä tunnetummista nimistä Edith Södergran, Magnus Enckell ja Tove Jansson.

Itselleni kiinnostavin uusi tuttavuus oli Fredrik Cygnaeus (1807–1881), joka toimi muun muassa Helsingin yliopiston estetiikan ja kirjallisuuden professorina sekä pohjalaisten osakuntien kuraattorina. Wikipedian mukaan ”Suomen kulttuurielämän viimeiseksi romantikoksi sanottu Cygnaeus esiintyi värikkäästi eikä koskaan mennyt naimisiin”. Sateenkaari-Suomessa sama sanotaan huomattavasti suoremmin: Cygnaeuksen koti oli homososiaalinen ja -seksuaalinen salonki, jossa opiskelijanuorukaiset seurustelivat perimätiedon mukaan vapaasti ja ujostelematta. Tämä antaakin melkoista lisäväriä 1840-luvulta peräisin olevaan kaskuun, jonka mukaan eräs opiskelija oli huudahtanut pohjalaisosakunnan jäsenluettelokääröä kantaneesta Cygnaeuksesta: ”Kas, tuolla tulee rehtori Cygnaeus niin ylpeänä, pohjalaiset kultapojat kainalossaan.” Nykyisin Cygnaeus tunnetaan lähinnä Cygnaeuksen galleriasta, joka on hänen entiseen Kaivopuiston-huvilaansa perustettu pölyinen ja uinuva museo. Kävijän ei tosin tarvitse kuin ajatella 1800-luvun opiskelijanuorukaisten vapaata ja ujostelematonta seurustelua, ja talon hirret tuntuvat suorastaan natisevan nautinnosta!

Sateenkaari-Suomen esipuheessa lukija toivotetaan tervetulleeksi matkalle unohdettujen ja vaiennettujen historiaan, jota vielä vähän aikaa sitten ei näyttänyt olevan olemassakaan. Ja toden totta: kirja on suuri kulttuuriteko, jota lukiessa tekee toistuvasti mieli huudahtaa: ”Enpä tiennyt tätäkään!”

Vantaan kaupunginmuseon Sateenkaari-Suomi verkkonäyttelynä