Kirjan johdanto-osion kiinnostavimpia artikkeleita on Kati
Mustolan kirjoittama ”Suomalaisten lesbo- ja homoliikkeiden historiaa”, joka
analysoi kehitystä 1960-luvulta meidän päiviimme. Kesän 2013 Pride-viikon
aikana pääsin tutustumaan samaan aiheeseen Mustolan vetämällä hyvin
mielenkiintoisella sateenkaarikaupunkikävelyllä, jonka aikana Helsingin tuttuja
paikkoja katseltiin vaaleanpunaisten silmälasien läpi. Kävelyllä kuulimme
artikkelistakin mainittavan kiinnostavan tiedon: ensimmäisestä ”Vanhan valtauksesta”
vastasivat homomiehet, jotka päättivät vuonna 1964 ottaa omaksi
kantakapakakseen vasta avatun Vanhan Kellarin. Pari vuotta tämän jälkeen alkoi
varsinainen järjestäytyminen, kun vuonna 1967 perustettiin Suomen ensimmäinen
homojärjestö Toisen säteen ryhmä. Sitä seurasi Keskusteluseura Psyke vuonna
1968 ja edelleen Seta vuonna 1974. Kuten Mustola kiinnostavasti toteaa Suomen lesbo-
ja homoliikkeen kehitys lähti siis käyntiin jo muutama vuosi ennen New Yorkissa
vuonna 1969 tapahtuneita Stonewallin homomellakoita. Yleensähän Stonewallia
tavataan pitää eräänlaisena modernin homoliikkeen käännekohtana, mistä kertoo
sekin, että presidentti Obama mainitsi mellakat tammikuisessa
virkaanastujaispuheessaan muiden kansalaisoikeusliikkeen merkkipaalujen
rinnalla.
Kirjan kenties kiinnostavinta antia ovat osiot ”Kulttuuria” ja ”Kuka kukin on”, jotka esittelevät useita suomalaisen homo- ja lesbohistorian merkkihenkilöitä ja -teoksia. ”Kulttuuria”-osiossa käsitellään erityisesti homoseksuaalisuuden kuvaamisista suomalaisessa kertoma- ja näytelmäkirjallisuudessa sekä runoudessa. Tutuksi tulevat muiden muassa runoilija Isa Asp ja työväenkirjailija Elvira Willman, joista en ollut itse aikaisemmin kuullutkaan. Asp (1853–1872) oli ensimmäinen nainen, jonka suomen kielellä kirjoittamia runoja julkaistiin painettuna. Vähemmän tunnettu asia on se, että vain 19-vuotiaana kuollut Asp oli myös lesbo, mistä ovat jääneet todisteeksi Aspin kaihontäyteiset runot ja kirjeet rakastetuilleen: ”Saankohan enää koskaan kiertää käsivarteni sinun liljamaisen vartalosi ympärille?” Työväenkirjailija Elvira Willman (1875–1925) puolestaan kuvasi 1900-luvun alun tuotannossaan miestenvälistä rakkautta yllättävänkin neutraalisti. Esimerkkinä on Kellarikerroksessa-näytelmä vuodelta 1907, jossa kahden miehen välisestä suhteesta todetaan: ”Aa'. – Se on sitä fiinimpää sorttia.” Homoseksuaalisuus oli siis ilmiönä jo sen verran tuttu, että sitä voitiin käsitellä erityisesti työläisyleisölle suunnatussa näytelmässä.
Kirjan kenties kiinnostavinta antia ovat osiot ”Kulttuuria” ja ”Kuka kukin on”, jotka esittelevät useita suomalaisen homo- ja lesbohistorian merkkihenkilöitä ja -teoksia. ”Kulttuuria”-osiossa käsitellään erityisesti homoseksuaalisuuden kuvaamisista suomalaisessa kertoma- ja näytelmäkirjallisuudessa sekä runoudessa. Tutuksi tulevat muiden muassa runoilija Isa Asp ja työväenkirjailija Elvira Willman, joista en ollut itse aikaisemmin kuullutkaan. Asp (1853–1872) oli ensimmäinen nainen, jonka suomen kielellä kirjoittamia runoja julkaistiin painettuna. Vähemmän tunnettu asia on se, että vain 19-vuotiaana kuollut Asp oli myös lesbo, mistä ovat jääneet todisteeksi Aspin kaihontäyteiset runot ja kirjeet rakastetuilleen: ”Saankohan enää koskaan kiertää käsivarteni sinun liljamaisen vartalosi ympärille?” Työväenkirjailija Elvira Willman (1875–1925) puolestaan kuvasi 1900-luvun alun tuotannossaan miestenvälistä rakkautta yllättävänkin neutraalisti. Esimerkkinä on Kellarikerroksessa-näytelmä vuodelta 1907, jossa kahden miehen välisestä suhteesta todetaan: ”Aa'. – Se on sitä fiinimpää sorttia.” Homoseksuaalisuus oli siis ilmiönä jo sen verran tuttu, että sitä voitiin käsitellä erityisesti työläisyleisölle suunnatussa näytelmässä.
”Kulttuuria”-osio sisältää myös Juha-Heikki Tihisen mielenkiintoisen artikkelin ”Hurmaavat homot”, jossa hän esittelee kirjallisuuden Tulenkantajat-ryhmän ja muiden kirjailijoiden kuvauksia miesten homoseksuaalisuudesta 1920-luvulta eteenpäin. Jälleen on suorastaan hämmästyttävää, miten paljon homoudesta on kirjoitettu viime vuosisadan ensikymmeninä, joskin useimmiten kyse on pelkästä eksoottisesta lisämausteesta. Tihinen tarkastelee artikkelissaan Olavi Paavolaisen – dandyn, kulttuurikriitikon ja maailmanmatkaajan – lisäksi esimerkiksi runoilijoita Uuno Kailas ja Kaarlo Sarkia, joita joiden homous on pitkään yritetty sivuuttaa tai häivyttää kirjallisuushistoriassa. Tihinen raottaa ansiokkaasti kaapin ovia muun muassa siteeraamalla Kailaan kirjeissä vilahtelevia hykerryttäviä kuvauksia homoseksuaalisista kokemuksista Berliinissä, Pariisissa ja Tukholmassa. Myös Kailaan ja Sarkian lyhyt parisuhde tulee käsiteltyä.
Sateenkaari-Suomen kuvitusta. |
Itselleni kiinnostavin uusi tuttavuus oli Fredrik Cygnaeus (1807–1881),
joka toimi muun muassa Helsingin yliopiston estetiikan ja kirjallisuuden
professorina sekä pohjalaisten osakuntien kuraattorina. Wikipedian mukaan ”Suomen
kulttuurielämän viimeiseksi romantikoksi sanottu Cygnaeus esiintyi värikkäästi
eikä koskaan mennyt naimisiin”. Sateenkaari-Suomessa
sama sanotaan huomattavasti suoremmin: Cygnaeuksen koti oli homososiaalinen ja
-seksuaalinen salonki, jossa opiskelijanuorukaiset seurustelivat perimätiedon
mukaan vapaasti ja ujostelematta. Tämä antaakin melkoista lisäväriä 1840-luvulta
peräisin olevaan kaskuun, jonka mukaan eräs opiskelija oli huudahtanut
pohjalaisosakunnan jäsenluettelokääröä kantaneesta Cygnaeuksesta: ”Kas, tuolla
tulee rehtori Cygnaeus niin ylpeänä, pohjalaiset kultapojat kainalossaan.” Nykyisin
Cygnaeus tunnetaan lähinnä Cygnaeuksen galleriasta, joka on hänen entiseen
Kaivopuiston-huvilaansa perustettu pölyinen ja uinuva museo. Kävijän ei tosin tarvitse
kuin ajatella 1800-luvun opiskelijanuorukaisten vapaata ja ujostelematonta
seurustelua, ja talon hirret tuntuvat suorastaan natisevan nautinnosta!
Sateenkaari-Suomen
esipuheessa lukija toivotetaan tervetulleeksi matkalle unohdettujen ja
vaiennettujen historiaan, jota vielä vähän aikaa sitten ei näyttänyt olevan
olemassakaan. Ja toden totta: kirja on suuri kulttuuriteko, jota lukiessa tekee
toistuvasti mieli huudahtaa: ”Enpä tiennyt tätäkään!”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti