Salailun ja häpeän aikaa kuvaa sveitsiläisen Alain Claude
Sulzerin Väärään aikaan (2010, suom. Raija Nylander), jossa nuorimies alkaa
selvittää kauan sitten oman käden kautta kuolleen isänsä tarinaa. Johtolankana
on vain isän valokuvassa oleva rannekello, joka aikakoneen tavoin johdattaa pojan
menneisyyteen isän jäljille. Takautumajaksoissa maailmaa päästään seuraamaan
myös isän silmin. Hitaasti salaisuutensa paljastava tarina on rakennettu taidokkaasti ja hienovireisesti, ja suomennoskin toimii
hyvin. Ajoittaisesta sivulausevyörytyksestä voi tosin päätellä, että
saksankielisen alkutekstin kiemurat ovat varmasti nostattaneet hien kääntäjän
otsalle.
Väärään aikaan kertoo yhden homomiehen traagisen elämäntarinan ja toimii samalla lukemattomien homosukupolvien kohtalon vertauskuvana. Samalla se kertoo ahdasmielisyyden keskelläkin aina sitkeästi eläneestä kaipuusta, nykyhetkestä, joka ”oli niin vahva, ettei se sietänyt rinnallaan mitään muuta”.
Seitsemänkymmentäluvun villejä vapautumisen vuosia taas kuvaa
Larry Kramerin klassikkoteos Faggots (1978). Muutaman päivän aikana tapahtuva
yltiösatiirinen Faggots kuvaa henkilöidensä kautta aikansa homokulttuurin suorastaan
pakonomaista seksikeskeisyyttä ja estottoman seksuaalisen nautiskelun koko
kirjoa. Romaanista on toistaiseksi julkaistu suomeksi vain herkullinen muutaman
sivun katkelma Hinttarit Jukka O. Miettisen toimittamassa homoantologiassa Miesten
kesken (1993). Katkelman on suomentanut Juhani Lindholm:
”Kevätkauden viimeiset kaupunkiorgiat pidettiin Garfield Toyen luona. – – Nähdessään niin paljon mustaa lihaa Blaze, joka oli New Yorkin hallitseva musta transsu, oli vähällä tikahtua odotukseensa; Garfield kyllä tiesi, missä hänen suunsa ja/tai perseensä olisi, kun valot sammutettaisiin. Morrisonilla ja Hubiella oli kummallakin peesissä söpö valkoinen poju, joita he kiskoivat perässään kuin näyttelymopseja hihnassa; Morryn poju oli nimeltään Wilder ja Hubien poju Slim. Slim kuului juuri tulleen länsirannikolta, missä hän toimi matikanopettajana, ja oli tutustunut Hubieen ja tämän ihanaan yhdentoista tuuman melaan Keskuspuistossa. Morry sanoi maininneensa tilaisuudesta muutamalle mustalle ystävälleen Kansan lakipalvelussa, joten Garfieldillä olisi lähiaikoina odotettavissa vielä lisääkin mustaa lihaa.”
Kaikilla romaanin henkilöillä tuntuu olevan hirveä kiire
ottaa menetetyt häpeän vuodet takaisin korkojen kera, ja vain rakkautta janoava
päähenkilö Fred Lemish tuntuu pohtivan, ettei elämä voi jatkua näin, että pelkkä irrallinen lihallisuus ilmaan mitään tunteita on henkisesti tuhoavaa.
Jälkiviisaana on helppo pitää Krameria eräänlaisena oraakkelina, joka osasi ennustaa
koko tämän orgastisen vapautumisen ajan loppua. Se koitti 5.6.1981, kun
Yhdysvaltain terveysviranomaiset ensimmäisen kerran raportoivat viiden homomiehen
oudoista tautitapauksista, jotka osoittautuivat myöhemmin aidsiksi. Kramerin
kirjaa on mahdotonta lukea ilman, että koko ajan ajattelisi, mitä sitten
tapahtui, ja lopun rantakohtaus on tämän vuoksi suorastaan hyytävä:
”The beach is filled with all my friends. All dressed in white. – – Yes, all my friends are here. It’s hard to leave you. All this beauty. Such narcotic beauty. Yes, it’s hard to leave.”Kaiken kaikkiaan kirja on kuitenkin todella hykerryttävä lukukokemus ja herkullinen ajankuva, jossa sen ajan New Yorkin oikeat homoklubit ja julkkikset on vain kepeästi verhottu fiktion kaapuun ja joka kaikessa uskomattomuudessaan on kuulemma hyvin totuudenmukainen kuvaus sen ajan urbaanista homoelämästä.
Sulzerin ja Kramerin kirjat edustavat ääripäitä, joiden
välissä koko homokulttuuri osittain yhä tempoo. Ja jossain siinä keskivaiheilla yhä
suurempi joukko elää normaalia arkielämäänsä avoimesti siinä missä kaikki
muutkin.
Väärään aikaan Adlibris-verkkokaupassa
Faggots Adlibris-verkkokaupassa
Väärään aikaan Adlibris-verkkokaupassa
Faggots Adlibris-verkkokaupassa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti