maanantai 29. toukokuuta 2017

Suomalaispoikia maailmalla: Oltiin taas Tukholmassa 1/2


”Suomalaispoikia maailmalla” -sarjan aiemmissa jutuissa on jo kurkistettu homomatkailun historiaan ja tehty matka rapakon taakse 1970-luvun New Yorkiin. Johtoajatuksena on ollut se, että homomatkailua ovat perinteisesti leimanneet kuvitteellisten ”kotimaiden” etsiminen Ihmemaa Oz -hengessä sekä matkakohteiden tarjoamat seksuaaliset mahdollisuudet.

Vanhojen homolehtien matkajuttuja lukiessa on ollut hauska huomata, että vapaus on löydettävissä yhtä lailla Pohjanlahden kuin Atlantinkin takaa. Oltiinpa Tukholmassa tai New Yorkissa, juttujen sävy on aina yhtä herkutteleva ”muu maa mansikka” -hengessä.

Erityisen silmiinpistävää tämä on Tukholma-jutuissa, joissa suomalaisia homoturisteja ei lainkaan vaivaa perinteinen naapurikateus ja -kauna. Tukholmaa tituleerataan alan lehdissä milloin ”tirkistysreiäksi parempaan ja vapaamielisempään maailmaan” (Kalle 1/78), milloin ”homojen paratiisiksi” (Mosse 2/83) ja milloin ”nautinnon ja kepeän menon pääkaupungiksi” (96-lehti 3/84). Välillä toki varoitellaan turpaan antavista raggareista tai kritisoidaan ”ruotsalaishinttien” yleistä tympeyttä, mutta aina niin tyylikkäästi pukeutuneen Svea-papan syliin käydään enimmäkseen mukisematta ja perä edellä.

Tukholman kaupallinen tarjonta oli koti-Suomeen verrattuna 1970–1980-luvuilla omaa luokkaansa, joten vanhoissa lehtijutuissa nuohotaan ahkerasti kaupungin homobaareja, -diskoja ja -saunoja. Siinä sivussa ihmetellään drag show’ta, eikä ulkotapaamispaikkojakaan ei unohdeta. Kahdeksankymmentäluvulle tultaessa uskalletaan jopa kajauttaa taisteluhuutoja marssimalla Tukholman vapautusviikon mielenosoituskulkueessa.

Tässä kaksiosaisessa matkajutussa risteilyemäntänne Hulivilipoika vie teidät yö Tukholmassa -risteilylle 1970–1980-luvun hengessä. Juttu perustuu 96-, Kalle- ja Mosse-lehdissä julkaistuihin kirjoituksiin.

Laivalippu vapauteen


 Homoseksuaaliset teot poistettiin Ruotsin rikoslaista jo vuonna 1944, joten paikallisella homokulttuurilla oli aikaa kehittyä vapaasti vuosikymmeniä ennen kuin vastaava tuli mahdolliseksi Suomessa. Suomen homokieltolaki kumottiin vasta vuonna 1971, ja sen jälkeen kärsittiin vielä pitkään kehotuskiellosta ja ennen kaikkea nuivasta asenneilmastosta. Suomalaisten sateenkaarimatkailijoiden silmissä Ruotsi oli siis vielä pitkälle 1980-luvulla paljon muutakin kuin vain laivan seisovia pöytiä ja satamakioskien halpaa margariinia – se oli vapaa maa!

Vapauden ilosanomaa julistavat esimerkiksi 96-homolehden (jäljempänä Ysikutonen) ”Kesä-Eurooppa”-oppaat, joissa homojen Suomi–Ruotsi-maaottelun voittajasta ei ole epäselvyyttä. Esimerkiksi vuoden 1977 oppaassa mainostetaan kevyeen ruotsalaiseen tyyliin sykkivää vilkasta meikäläiselämää, ”jota me hieman raskasmieliset suomalaiset käymme täältä lahden takaa töllistelemässä”. Vuoden 1984 oppaassa taas todetaan, että Ruotsi on ”ensimmäinen ja lähin ulkomaa, jossa hinttituristin ei tarvitse olla laisinkaan varpaillaan”.

Vastaava ajattelu hallitsee jo Ysikutosen ensimmäistä Ruotsin-matkajuttua ”Raportti Tukholmasta”, joka ilmestyi numerossa 5–6/70 kotoisen kieltolain vedellessä viimeisiään. Naapurimaa näyttäytyy Hans-Pjotr-nimimerkin kirjoittamassa ja molemmilla kotimaisilla julkaistussa jutussa paikkana, jossa suurin nähtävyys on vapaana kukoistava samasukupuolinen rakkaus.

Jo laivamatka toimi kirjoittajalle siirtymäriittinä, jonka aikana hän omaksui tavallisen risteilyturistin sijasta seikkailevan homomatkailijan asenteen ja astui laivalipun hinnalla ostetun vapauden voimaannuttamana puskista päivänvaloon:
Ilmatar lipuu arvokkaan hitaasti ahdasta sisääntuloväylää kohti Tukholmaa ja Skeppsbrota. Olen tehnyt tämän matkan lukuisia kertoja, mutta tällä kertaa se tapahtuu aivan toisenlaisissa tunnelmissa: olen lähtenyt etsimään toista Tukholmaa, Tukholmaa, jossa iloitaan ja riemuitaan, mies miehen kanssa, nainen naisen kanssa ja joskus suloisesti aivan sekaisin. – – Ruotsissa on laki, niin kuin sanonta kuuluu. Sen huomaa jo laivalla. Hyvin pukeutunut ruotsalainen mies katsoo minua taukoamatta. Kun katseemme kohtaavat, hän hymyilee ystävällisesti, kääntyy pois päin ja jää odottamaan. Ruotsalaisilla on tapoja, kyllä kyllä!
”Me kaksi matkalla Tukholmaan”.
Huomattavasti lihallisemman käsityksen Ruotsin-laivojen keinotodellisuudesta saa Kalle-lehdessä 8/84 ilmestyneestä jutusta ”Gay-pojat merellä”. Se lupaa esitellä laivojen suosituimmat iskupaikat meikäläisittäin, ja myyntipuheet ovat yhtä vaatimattomia kuin haaremin sisäänheittäjällä:
Helsingin satamassa maata rötköttää kaksi todellista jättiläistä, toinen punainen ja toinen valkoinen. Ne rahtaavat suomalaisia ja ruotsalaisia näiden kahden kansankodin välillä ja toimivat samalla kahden kansallisuuden sulatusuunina, sillä laivat luultavasti ovat todellisia naimakoneita. Yhden matkan aikana tapahtuu varmasti monta nussahdusta. Niin ikään ovat laivat homoseksuaalien herkuttelupaikkoja. Ruotsalaiset ovat kuuluisia ”löysäperseisyydestään”, eivätkä suomalaiset jää kauas jälkeen.
Käytännössä kaikki lukemani homolehtien Tukholma-jutut sijoittuvat näiden ääripäiden väliin, ja kriittiset äänenpainot ovat ani harvassa. Yleensä Tukholma lunasti kaikki suomalaishomon täyttymättömät toiveet, eikä Ysikutosen 5–6/70 Hans-Pjotr-nimimerkkikään joutunut pettymään: oli klubeja ja perinteisempiä ”maastoja” sekä tunnelmaa täynnä oleva Tukholman yö, jossa hienointa oli mahdollisuus osoittaa rakkauttaan peittelemättä:
Kävelin suomalaisystäväni kanssa käsi kädessä katuvilinässä, pysähdyimme, halasimme, suutelimme, ero oli taas edessä. ”De gillar varandra” – he pitävät toisistaan, sanoi ohikulkeva nainen toiselle.
Humalluttava vapauden tunne sai kirjoittajan jopa huokaamaan, että ”pensaskausi alkaa olla voitettu kanta”. Tällä hän viittasi ehkä siihen, että Ruotsissa homojen ei tarvinnut pakon edessä etsiä anonyymia seuraa pimeistä puistoista. Eri asia olikin sitten se, jos puisto- ja vessasafarille halusi mennä omasta halusta, ja useimmat suomalaisten Ruotsin-matkajuttujen kirjoittajat halusivat – niin myös Hans-Pjotr.

Tukholman aarrekartta 96-lehdessä 8/72. Osaan kartan paikoista tutustutaan jutun jälkiosassa.

Euroopan suurin tuhkakuppi


 Ilmattaren saavuttua arvokkaan hitaasti perille Hans-Pjotr suuntasi suin päin ”Pölkkysaaren” homojen hermokeskukseen, keskusrautatieasema Centralenille, mistä hän raportoi näin:
Asemahallin lattiatasossa olevan ympyränmuotoisen aukon, ”Euroopan suurimman tuhkakupin” ympärillä oleilee aina kiinnostunutta väkeä. Hallin ylätason kahvilassa istuu kauniisti pukeutuneita nuoria miehiä, jotka seuraavat silmä tarkkana ohikulkevia. Suomea kuulee puhuttavan yllättävän usein.
Kuten monet muistavat Jonas Gardellin aids-trilogiasta, ”Euroopan suurin tuhkakuppi” tunnettiin ennen muinoin myös nimellä ”Bögringen”, ”Homorinki”. Siellä päivystäessä kannatti Hans-Pjotrin kuulemien juorujen mukaan pitää kukkarosta kiinni:
Centralen on myös ”rahastajien” paikka. Kumma kyllä sielläkin on kavereita, jotka ovat puhtaasti ammattilaisia s.o. omalta käyttäytymiseltään heteroseksuaaleja. Lähellä sijaitsevan hienon hotellin portieeri on niin ikään usein nähty päivystäjä, joka huolehtii omasta asiakaspiiristään. Äskettäin hän etsi nuorta poikaa eräälle sveitsiläiselle professorille. Lasku oli n. 250 mk [nykyrahassa noin 360 euroa], josta portieri peri toimistokulujen peittämiseksi 50 mk! Tämä on kuitenkin luettava supertaksojen luokkaan. Tavallisesti hinta on n. 25–40 mk [36–58 euroa].
Ysikutosessa 2/71 on julkaistu myös haastattelu, jossa parikymppinen suomalaisnuorukainen kertoo kokemuksistaan tukholmalaisena prostituoituna. Nuorukainen kertoo päätyneensä myymään itseään samasta syystä kuin niin moni nykyinenkin maahanmuuttaja: koska hän ei ollut puutteellisen kielitaitonsa vuoksi onnistunut saamaan mitään kunnollista hommaa. 

 Nuorukaisen paalupaikkana toimi juuri aseman ”tuhkakuppi” ja edellä mainittu ylätason kahvila, jota hän kutsui kreikkalaiseksi baariksi. Käypä taksa oli 50 kruunua, joskin riippui täysin asiakkaan ulkonäöstä, ”mitä siltä uskals kiskoo”. Nuorukainen kertoi, että asemalla pyöri kymmenkunta muutakin huoraa, joista valtaosa oli naiseksi pukeutuneita miehiä tai sitten miesten kuteissa olleita narkkareita. Mukana oli myös koulukodeista karanneita ja muita alaikäisiä, joten Hans-Pjotrin juoruilu sveitsiläisprofessorin seuralaisista ei ehkä ollut pelkkää urbaanilegendaa.

Ysikutoseen haastatellun suomalaispojan bisnekset olivat loppuneet, kun poliisi oli ottanut hänet kiinni ja passittanut hänet takaisin Suomeen. Samalla loppui huoraaminen, koska Suomessa oli kuulemma niin heikot markkinat.

Kalle-Juhanin pitkä odotus Kalle-lehdessä 9/83. 

Puisto- ja vessasivistystä


Ysikutosen ensimmäisen Tukholma-jutun kirjoittanut Hans-Pjotr jatkoi kaupunkikierrostaan asemalta läheiselle Klara Norra Kyrkogatanille, joka tunnettiin tuolloin myös lempinimellä ”Lyckliga Gatan”. Sen kulmilta tapasi iltapimeällä ”odottavannäköisiä ulkoilijoita”.

Paljon suoremmin asian ilmaisi Mosse-lehti vuonna 1983 ilmestyneessä jutussaan ”Tukholma: homojen paratiisi”. Siinä Klara Norraa kutsutaan Tukholman ainoaksi pornokaduksi, jolla myytiin kaikkea seksiin liittyvää kirjoista ja videofilmeistä lähtien. Lisäksi mainitaan erikseen, että katu oli ilta-aikaan suosittu homojen kohtaamispaikka.

Nykyinen Klara Norra on aseman Homoringin tavoin täysin paheeton ja tuttu lähinnä Gardellin kirjoista. Sama koskee Humlegårdenin puistoa, jota sekä Mosse että Ysikutonen kuvailivat jutuissaan Tukholman tunnetuimmaksi homopuistoksi.

Blogin aiemmassa Tukholma-jutussa oli jo puhetta, että Humlegårdenista tuli Tukholman puistohomojen päämaja jo 1860-luvulla. Vuosikymmenten saatossa sateenkaareville tukholmalaisille syntyi monia muitakin kohtaamispaikkoja, mutta Humlegården piti sitkeästi pintansa. Näin puistoa ja sen mykkää menoa kuvaili Ysikutosen 8/72 ”Tukholma”-matkajutun nimetön kirjoittaja:
Subkulttuuri eli puisto- ja vessasivistys kukki rehevänä keskustassa sijaitsevan Engelbrektsgatanin puoleisessa reunassa noin 150 metriä Kuninkaallisesta kirjastosta eteenpäin. ”Liikenne” muistutti vähän Helsingin Stadioninmäkeä. Kuljettiin ja kytättiin naapuria sanaakaan sanomatta. Mieltymystä osoitettiin vastaamalla toisen kopelointiin, rukkaset annetaan kääntämällä selkänsä ja poistumalla nopeasti vähän matkan päähän. Koko aikana ei puhuta sanaakaan.
Monissa blogikirjoituksissa olen kuvannut puistojen merkitystä aiempien homosukupolvien makuu- ja olohuoneina, joissa oli helppo tavata kaltaisiaan ja solmia seksuaalisten suhteiden ohella myös sosiaalisia kontakteja. Makuuhuonekäytössä puistot olivat homosaunojen tavoin hyvin erikoisia elekielen näyttämöitä, joissa kuului pussata eikä puhua.

Humlegårdenin iskuetikettiä kuvaillaan myös Ysikutosessa 9/74 ilmestyneessä jutussa ”Käytiin taas Tukholmassa”, jossa kolme ”suomalaishinttiä” raportoi kaupungin skenestä:
Kerrotaan monen suomalaispojankin tulleen siellä puuta vasten työnnetyksi, kun on mennyt ihmettelemään puistossa aavemaisesti liikkuvia miehiä. Täällä on sääntönä äänettömyys. Kukaan ei puhu sanaakaan. Vaimeilla liikkeillä ilmaistaan, mitä mielessä liikkuu.
Humlegården syksyllä 2014.
Klara Norran ja Humlegårdenin lisäksi Ysikutosen matkakirjoittajat neuvoivat ”raikkaan ilman haukkaajia” suuntaamaan kesäisin ja viikonloppuisin Brunnsvikenin rannalle. Sinne päätyivät esimerkiksi edellä mainitut suomalaishintit, joiden rusketus jäi kaikesta päätellen pahasti puolitiehen:
Kartalla on kiintopisteenä Skogshögskolan ja Statens Skogsforskningsinstitut. Niiden eteläpuolitse lähtee kapea rantatie, jonka varrella on mm. Brunnsvikenin kanoottiklubi. Siitä vain rohkeasti eteen päin tien oikealla puolella kohoavien mahtavien kallioiden luokse. Kallioiden juurella, tien ja rannan tuntumassa voi jo nähdä nakuja auringon ottajia, mutta näky sen kun vain paranee, jos jaksaa kiivetä ylös kallion laelle. Siellä ei jää enää epäilystäkään siitä, mihin seuraan on tultu. Lajalla [sic] alueella otetaan alasti aurinkoa, kävelytetään koiraa, luetaan päivän lehteä tai kävellään hitaasti naapuriviltin ohi esiintymismielessä. Eivät ole turhan ujoja ruotsalaiset (eivätkä kesätöissä olevat suomalaiset). Vakavassa mielessä tapahtuva auringonotto vaikuttaa tunnelmasta ja tilanteesta johtuen hienostelulta.

Himosaunomista


Kun puistokulttuurin peruspiirteet – metsästys, puhumattomuus ja anonyymi seksi – siirrettiin neljän seinän sisälle, saatiin homosauna. Ja niille jos joillekin omistettiin suomalaisten homolehtien Tukholma-jutuissa paljon palstatilaa. Jutut ovat todellisia himosaunomisen ylistyslauluja.

Harvoin käy niin, että suomalainen tulee pahan kerran löylyn lyömäksi nimenomaan ruotsalaisessa saunassa, mutta Ysikutosen 8/72 ”Tukholma”-jutun kirjoittajalle niin kävi ainakin kuvaannollisesti. Hän nimittäin vieraili Athletic-saunassa (Skeppargatan 5) ja kuvaili sen menoa ”suomalaisittain katsellen hurjaksi”. Siinä missä suomalainen sauna on näennäisen seksitön kotoilupyhättö, kansainvälinen homosauna on kuin sen läpeensä turmeltunut kaksoisveli, josta oli syytä varoitella kokemattomia. Näin tehtiin myös Ysikutosessa 3/84 julkaistun ”Kesä-Eurooppa”-jutun Tukholma-osiossa:
Saunoissa kukoistavat varsinaiset lihan markkinat, ja vaikka meno ei sinänsä ole kovaa, vaan hienostuneen ruotsalaista, kannattaa varoittaa herkkämielisiä menemästä yksin, ellei tavoite ole kirkkaan selvä.
Hyvä on. Mennään. Avataan ovi ja kurkistetaan sisään Athletic-saunaan, jota esiteltiin kuvien kera Ysikutosessa 11/74.

96-lehti 11/74.
”Kuten kuvista ilmenee, saunassa on runsaasti tiloja kaikkeen muuhun kuin saunomiseen. Oleskeluaulassa voi katsella televisiota, seurustella, aterioida, nauttia virvokkeita tai vain muuten seurata yleistä menoa. Näissä kuvissa näkyvien tilojen lisäksi saunassa on pimeitä ja hämärästi valaistuja, rauhallisia rentoutumiskoppeja, joiden tilalla oli aikaisemmin kuntohuone. Liekö ollut käyttö vähäistä, kun siitä on luovuttu”, pohti Ysikutosen koehenkilö.

No eihän tuo niin pahalta kuulosta – rentoutumiskopit ja kaikki. Kieltämättä tässä hieman ramaisee, kun on koko päivän juossut kaupungilla. Tehdään siis kuin ”Tukholma”-jutun kirjoittaja vuonna 1972: maksetaan 8 markan jäsenmaksu, heitetään pois arkipaita ja kietoudutaan saunan ystävällisen isännän ojentamaan ”tartukemenetelmällä kiinnittyvään lannevaatteeseen”.

Eikä tarvitse masentua, vaikka lannevaatteen yläpuolella olisi orastava vatsakumpu, sillä suosio on kuulemma joka tapauksessa taattu: ”Pitää olla tosi pahannäköinen rujo, ennen kuin joutuu lähtemään saunasta ilman minkäänlaisia kokemuksia!”

Tätä seuraa hyvin eksplisiittinen kuvaus Athletic-saunan etiketistä. Kuvaus on myös omalla tavallaan lohduttava, sillä vähäpuheinen suomalainen saattoi kerrankin tuntea olonsa kotoisaksi myös naapurimaassa – homosaunassahan ei yksinkertaisesti turhia puhuta, vaikka oltaisiin diskuteeraamisen suurvallassa Ruotsissa [ks. puhumattomuudesta myös Hulivilipojan aiempi QX-pakina]:
Ensiksi vilkaistiin kahteen vierekkäin sijaitsevaan, sisään rakennettuun löylykoppiin. Toisessa oli yli sata astetta kuivaa löylyä ja tyhjää, toisessa juuri ja juuri lämmintä ja täyttä. Tässä kopissa oli syvä ylälaveri, jonka etureunassa oli teline jaloille. Laverilla haarat levällään makaaminen merkitsi sitä, että kuka hyvänsä saattoi ryhtyä imemään makaavaa. Halukkaita näkyi olevan eikä siinä touhussa vierastettu muiden läsnäoloa. Outoa ja arkaa maalaispoikaa vähän huippasi moinen meno. Löylystä mentiin suihkuun isoon halliin, josta johti verhottuja oviaukkoja pimeisiin ”rentoutumishuoneisiin”. Ensimmäinen rentoutumishuone oli hämärästi valaistu, toinen täysin pimeä ja kalustamaton, jossa isännän mukaan oli etsittävä sopiva kohta käsin hapuilemalla! Kolmannessa ja neljännessä huoneessa oli pieniä ”aitioita” vuoteineen. Pitkälleen asettuminen merkitsi partnerin odottamista. Ellei tulija miellyttänyt, se osoitettiin nousemalla pois vuoteelta. – – Olipa saunaa kerrakseen.
No näin todellakin voi sanoa. ”Tartukemenetelmä” tarkoitti ilmeisesti sitä, että joku väistämättä tarttuu siihen omaan lannevaatteeseen, eikä rentoutumishuonekaan kuulostanut kovin rentouttavalta. Athletic-sauna oli kuitenkin lällärikamaa verrattuna Tukholman lyömättömimpään löytymestaan Viking Saunaan (Sigtunagatan 12). Siellä vierailivat sekä Kallen että Mossen toimittajat, ja jutut olivat juuri niin diskreettejä kuin vain pornolehdiltä voi olettaa.

Kalle 9/82.
Sävyn määritti jo Kallen 9/82 jutun ingressi: ”Kautta aikojenhan ruotsalaisia on syytetty ”siitä”, ja ainakin Viking-saunassa oli villiä menoa. Jokaisella jökötti vihta haarojen välissä ihan omasta takaa.” Itse jutussa ei sitten olekaan järin paljon painokelpoista siteerattavaa alkua lukuun ottamatta:
Viking-sauna oli helppo löytää. Se sijaitsee aivan kadun keskivaiheilla olevassa rakennuksessa. Julkisivulla on paljon lupaava, salaperäinen vihreä ovi. Eteisessä minua oli vastassa yhtä hymyä säkenöivä seksikäs mies, joka toivotti minut tervetulleeksi ja samalla rahasti hienotunteisesti 30 kruunua. Mukaani sain pyyhkeen ja vaatekaapin avaimen. Nappasin pyyhkeeni ja loikkasin vastaanottohallin hämäryydestä portaat alas pukeutumistiloihin.
Sieltä päästiinkin suoraan lepohuoneeseen ja käytävää eteenpäin kohti kaikkein pyhintä, josta löytyi sauna, ”puolipimeä labyrintti” eli turkkilaistyylinen höyrykylpy, kaksi huonetta SM- ja nahkaseksiä harrastaville ja niin poispäin. Loput jutusta voidaan tiivistää siihen, miten kanssakylpijän ”lupaavalta näyttävä kohouma pamppaili piilossaan”.

Mutta jos välttämättä haluatte tietää enemmän, niin tämän jälkeen ”XXX valui pitkin XXX kastellen XXX, kun hän lukittuaan oven astui lähemmäs. Minun oli kerta kaikkiaan pakko saada XXX. Siksi repäisin pyyhkeen pois sen tieltä. XXX kohosi nytkähdellen ylös XXX vetäytyessä pois violetin värisen XXX tieltä.”


Sigtunagatan 12. Viking Saunaan mentiin sisään valomainoksen alla olevasta ovesta. Nykyisin samoissa tiloissa toimii Tukholman improvisaatioteatteri.

Viimeisimmän tekniikan hyväksikäyttöä


 Kun pornoteatterit alkoivat väistyä videonauhan voittokulun myötä, syntyi videoklubeja, joiden toiminta ja etiketti vastasivat homosaunojen menoa. Suomalaisissa homolehdissä hehkutettiin ennen kaikkea Video Pan -nimistä monitoimilukaalia (Hantverkargatan 49). Siellä vieraili myös Kallessa 12/83 ilmestyneen jutun ”Tukholma on villi vieläkin: näin vain voi gay kisailla” kirjoittaja, joka summasi paikan annin toteamalla: ”Kävele ovesta sisään ja heti alkaa tapahtua.”

Video Panissa ei uskottu segregaatioon, vaan paikka oli tarkoitettu sekä homoille että heteroille:
Tukholma on monessa suhteessa ollut edelläkävijä Pohjoismaissa. Seksin alalla Ruotsi on ainakin kerännyt hyvin usein vanhoillisten piirien kauhistelut ja raivonpuuskat vapaamielisten aploodien [sic] saattelemana. Uusin keksintö on ollut yhdistää enemmistö- ja vähemmistöryhmien pornoluolat yhdeksi kokonaisuudeksi viimeisintä tekniikkaa hyväksikäyttäen. Tämän idean tuloksena on syntynyt Video Pan – pornoluola kaikille. Sisällä on hämärää – tietenkin. Kun olet pulittanut 30 kruunua kassalle, astut saliin. Sali oli ennen muinoin eli vielä toissa kesänä toiminut tavallisena elokuvateatterina. – – Salissa liikuttiin vaatteet päällä, mutta jotkut miehet olivat vetäisseet tanakan miehuutensa killittelemään ihmisten ilmoille, joka olikin aivan ymmärrettävää; XXX:t eivät tahdo mahtua toteuttamaan itseään kovin ahtaissa tiloissa. Pitkä rivi koppeja, jokainen videolta pursuavaa seksiä pullollaan.

Pahan basillin saanti mahdollista


Viking Sauna ja Video Pan olivat 1970–1980-lukujen suomalaishomoille suoranaisia pyhiinvaelluskohteita, jotka sisältyivät esimerkiksi vuotuisten Helsinki-Tukholma-homoristeilyjen ohjelmaan. Risteilyjä järjesti Kalle- ja Mosse-lehtien ilmoittelun perusteella Club Diana, joka pyöritti Helsingissä myös samannimisiä homotansseja sekä homosaunaa ja tarjosi puhelinneuvontaa Homoinfo-tyyliin.

Club Dianan ja toisen helsinkiläisen homodiskotoimijan Club Cabaret’n matkat ovat esimerkkejä siitä, miten myös suomalainen homomatkailu muuttui pikkuhiljaa yksityishenkilöiden harjoittamasta löytöretkeilystä bisnekseksi. Kallessa ja Mossessa mainostettiin Diana- ja Cabaret-matkoja Tukholman lisäksi myös ainakin Amsterdamiin, Barcelonaan, Costa del Soliin eli Aurinkorannikolle, Fuengirolaan, Hampuriin, Ibizalle, Mykonokselle, New Yorkiin, Pariisiin, Rivieralle ja jopa San Franciscossa järjestettyihin Gay-olympialaisiin.

Matkaohjelmia lukiessa voi todeta, että kyse oli mitä suurimmassa määrin seksilomista – esimerkiksi Amsterdamia mainostettiin ”saunojen mekkana” (Kalle 4/81), jonne kelpasi lähteä ”tulppaanirallille” (Kalle 6/82) myös kukkeimman kukintakauden jälkeen.

Kalle 9/80.
Kun seuramatkat olivat kirjaimellisesti kiihkeimmillään 1980-luvun ensimmäisellä puoliskolla, kuvioihin tuli aids. Sen myötä homolehtien matkaoppaiden ja -juttujen huoleton hedonismi oli tiessään, ja promiskuiteettisessa paratiisissa väijyi jatkossa aina käärme, eikä hyvällä tavalla.

Yleistä asennemuutosta kuvastaa se, että ennen aidsia homolehdissä ei kirjoitettu sukupuolitaudeista kuin satunnaisesti - nehän olivat vielä varsin helppohoitoisia vaivoja. Yksi harvinainen maininta löytyi Ysikutosen ”Kesä-Eurooppa”-oppaasta 6/75, jossa todettiin edellä mainitusta tukholmalaisesta Athletic-saunasta näin:
Joskus saattaa tunnelma lämmetä peräti monitoimiseksi ja silloin on sen pahan basillin saanti mahdollista, mistä on syytä näin lempeästi huomauttaa.
Radikaalisti muuttuneesta todellisuudesta kertoo Ysikutosessa tasan kymmenen vuotta myöhemmin (3/85) julkaistu ”Geilomaopas kesä-Eurooppaan matkaaville”. Sen Tukholma-osiossa muistutetaan, että aids on jo karua arkipäivää ja hiljentänyt hurjinta menoa aika tavalla:
Viruksen saa Tukholman paikoista jo lähes täydellä varmuudella ja näin jäljelle jääkin vain vuosien odottelu, puhkeaako vai ei! Osa Tukholman hinteistä käyttäytyy niin kuin koko tautia ei olisi olemassa. Tämä kannattaa muistaa parin kaljamukin jälkeen, jos tarkoituksena oli varoa.
Pornosta eläneet Kalle ja Mosse pitivät kyllä parhaansa mukaan hedonistista fantasiaa yllä. Tästä kertoo tapa, jolla aids noteerattiin Kallessa 1/84 ilmestyneessä jutussa ”Gayt täysin purjein merellä”. Tulokulmana oli lähinnä se, että Club Dianan 7. vuotuisen Helsinki–Tukholma-risteilyn kävijämäärä oli jäänyt hysteerikkojen vuoksi tavallista pienemmäksi:
– – lähes sata gay-mielistä kansalaista aloitti [marraskuussa 1983] Club Dianan järjestämän retken Tukholmaan ja takaisin. Usein on osanottajien määrä noussut huomattavasti suuremmaksikin, mutta nyt AIDS-hysterian lietsojat ovat saaneet kantaa sitä hedelmää, mitä ovat halunneetkin. Aivan tarkkaan he eivät kuitenkaan onnistuneet, sillä sitäkin iloisempi ja elämänmyönteisempi gay-ryhmä oli.
Jutussa mainitaan erikseen, että suomalaiset valloittivat Tukholmassa Video Panin ja Viking Saunan, joiden lisäksi ehdottomiin suosikkeihin kuului myös ravintola Venice (Västgötagatan 16) ”erinomaisine seisovine itupöytineen” [!].

Sisustustyynyjä ruotsalaiseen makuun.

Oralisoinnista moralisointiin


Aidsin ansiosta suomalaisten homoseuramatkojen perintö on jokseenkin ristiriitainen – voidaanhan seksilomien ajatella vauhdittaneen viruksen kulkeutumista Suomeen. Matkojen arviointi aids-näkökulmasta on kuitenkin haastavaa, koska se johtaa helposti oralisoinnista moralisointiin, jälkiviisauteen ja sairastuneiden syyllistämiseen.

Tukholmaan ja muualle järjestetyt matkat tulivat joka tapauksessa monelle suomalaispojalle mieleen, kun iltapäivälehdet herkuttelivat maamme ensimmäisellä varmalla aids-tapauksella kesällä 1983. Esimerkiksi Iltalehteen oli haastateltu 1.7. kahta homonuorukaista, jotka totesivat haastattelussa pelokkaina: ”Me molemmat olemme olleet Ruotsissa todellisilla naimamatkoilla.”

Aids-kriisi synnytti moraalipaniikin, jonka myötä Ruotsikaan ei ollut enää vanha tuttu homojen paratiisi. Konkreettisin osoitus tästä oli valtiopäivien vuonna 1987 läpi nuijima homosaunalaki (bastuklubbslagen). Laki kielsi homosaunat ja vastaavat seksin harjoittamiseen tarkoitetut paikat – kuten suomalaisten suosiman Viking Saunan ja Video Panin –, ja kauniina tavoitteena oli hiv-epidemian ehkäiseminen miesten välistä seksiä harjoittaneiden miesten keskuudessa.

Lakia edelsi homosaunoista käyty lehtikirjoittelu, josta Kom ut -lehti 1/12 mainitsee esimerkkeinä raflaavat otsikot: ”Sulkekaa aids-bordellit” ja ”Täällä on lupa levittää aidsia”. Homosaunalain perintöä pohtivassa QX.se-sivuston jutussa ”Sagan om bastuklubbslagen” (12/02) todetaankin, että kyseessä oli silkka moraalilaki, vaikka moisten ei luulisi kuuluvan Ruotsin kaltaiseen demokraattiseen maahan.

Toisin kuin laki antoi ymmärtää, hivin leviämisen kannalta ongelmallista ei tietysti ollut homoseksi sinänsä, vaan ainoastaan suojaamaton seksi. Sitä taas saattoi harrastaa missä vain – kuten ulkotapaamispaikoilla tai lakia kiertäneissä videoliikkeissä, joihin suljettujen homosaunojenkin asiakasvirta Kom ut -lehden jutun mukaan ohjautui. Ei siis ihme, että laki epäonnistui tartuntojen määrän vähentämisessä ja tuli lopulta kuopatuksi vuonna 2004.

Homosaunalakia voi kuitenkin muistella tutustumalla Ruotsin valtiopäivien sivustosta löytyvään alkuperäiseen lakiesitykseen. Kyseessä on nimittäin varmasti kaikkien aikojen ensimmäinen ja myös viimeinen Ruotsin hallituksen esitys, jossa seikkaperäisesti selitetään, mitä oikein tarkoittaa fist fucking tai glory hole.
Jatkuu

 Jutun jälkiosassa tutustutaan Tukholman baaritarjontaan, hämmästellään drag show'ta ja osoitetaan mieltä suomalaisina seksuaalipakolaisina.

Samasta aiheesta ja aiheen sivusta:

Lähettänyt klo
Tunnisteet: , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tilaa: Lähetä kommentteja (Atom)