Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat antaneet iskelmä- ja pop-sanoittajille monta aihetta lauluun. Tässä juttusarjassa otan vertailuun muutaman vanhan ja uuden kappaleen ja pohdin niiden kautta homo- ja transaiheiden kuvaamisessa tapahtuneita muutoksia. Viimeisenä vuorossa ovat Leevi and the Leavingsin Poika nimeltä Päivi (1985) ja PMMP:n San Francisco (2009).
Kotiseudulta lähteminen on ollut ratkaisuna monille vähemmistönuorille, joita ympäristön
asenteet ovat ahdistaneet. Useimmiten tämä on tarkoittanut – ja tarkoittaa yhä
– muuttoa maalta tai pikkukaupungista suureen cityyn tai ulkomaille, missä on
helpompi olla oma itsensä ilman pienen yhteisön painetta.
Samainen aihe tuli Suomi-iskelmään vuonna 1985, kun Leevi and the Leavings julkaisi singlensä Poika nimeltä Päivi. Tämän Gösta Sundqvistin säveltämän ja sanoittaman kappaleen alkuasetelma on hyvin samankaltainen kuin brittiläisen Bronski Beat -yhtyeen vuotta aiemmin julkaistussa hitissä Smalltown boy (Somerville, Steinbachek, Bronski). Smalltown boy kertoo kiusatusta ja yksinäisestä pojasta, joka karkaa kotoa etsimään vastauksia ja rakkautta, joita kotikaupungilla ei ole tarjota.
You
leave in the morning
with
everything you own
in a
little black case – –
mother
will never understand
why you
had to leave
but the
answers you seek
will
never be found at home
the love
that you need
will
never be found at home
Smalltown
boy kuvaa pojan karkumatkaa preesensissä, eikä kuulijalle koskaan selviä,
mitä pojalle tapahtuu. Laulu loppuu sanoihin ”run away, turn away, run away,
turn away, run away”, mikä korostaa epätoivoisen oloista ja päämäärätöntä
pakoa. Poika nimeltä Päivi
-kappaleen minäkertoja taas on jo pakonsa tehnyt ja asettunut suurempaan kaupunkiin. Laulun alussa hän perustelee lähtöpäätöstään:
Kertosäkeessä ahdistuksen ja lähdön syyksi paljastuu sukupuoli-identiteetin aiheuttama hämmennys: ”Olin poika nimeltä Päivi / enkä tiennyt oonko Romeo vai Julia.”
Mä kerroin kaiken jo kirjeessäin
jos en lähde niin petän itseäin
lähdin kiertämään maailmaa
pikkukaupungin kadut mua ahdistaa
Kertosäkeessä ahdistuksen ja lähdön syyksi paljastuu sukupuoli-identiteetin aiheuttama hämmennys: ”Olin poika nimeltä Päivi / enkä tiennyt oonko Romeo vai Julia.”
Netistä löytyy useita keskusteluketjuja, joissa
väitellään kertojan sukupuolesta: onko hän siis Päivi-niminen tyttö, joka kokee olevansa poika, vai poika, joka kokee olevansa tyttö nimeltä Päivi? Molemmat
tulkinnat ovat mahdollisia, mutta itse kallistuisin siihen, että kertoja on
mies, jolla on naisidentiteetti, eli hän on transnainen. Tähän vaikuttaa ennen
kaikkea kappaleen video, jossa nähdään naisen alusvaatteisiin pukeutunut mies.
Lisäksi singlen makaaberissa kannessa on selvästi mieheltä näyttävä hahmo, joka
on riisunut punaiset korkokenkänsä ja sen jälkeen hirttäytynyt.
Poika nimeltä Päivin kertosäkeessä paljastuu, että minäkertojan lähtöön oli vaikuttanut pikkukaupungin ahdaskatseisuuden lisäksi myös ihmissuhde: ”Olin poika nimeltä Päivi / tahdoin vain suudella sun maalattuja huulia.” Laulun transnainen oli siis ihastunut kotikaupungissaan toiseen naiseen, jolle koko laulu on osoitettu.
Poika nimeltä Päivin kertosäkeessä paljastuu, että minäkertojan lähtöön oli vaikuttanut pikkukaupungin ahdaskatseisuuden lisäksi myös ihmissuhde: ”Olin poika nimeltä Päivi / tahdoin vain suudella sun maalattuja huulia.” Laulun transnainen oli siis ihastunut kotikaupungissaan toiseen naiseen, jolle koko laulu on osoitettu.
Laulun ensimmäinen säe ”mä kerroin kaiken jo kirjeessäin”
antaa ymmärtää, että kertoja ja hänen ystävänsä ovat nyt ensimmäistä
kertaa kunnolla yhteydessä kertojan lähdön jälkeen. Toinen säe ”jos en lähde niin
petän itseäin” taas vihjaa, että kertoja ei suureen kaupunkiin päästyään ole enää
peitellyt transidentiteettiään ympäristöltä.
Tulkinta saa tukea viimeisestä säkeistöstä, jossa kertoja
viestittää olevansa jotakuinkin sinut ympäristön reaktioiden kanssa, vaikka
niitä on välillä vaikea kestää. Kertojan ja hänen ihastuksensa kohteen välinen
ystävyys jatkuu myös tunteiden tunnustamisen jälkeen, ja se antaa voimaa jaksaa,
vaikka toinen asuu muualla. Vaihtoehtoinen tulkinta on, että pari on alkanut
seurustella ja että he herättävät siksi huomiota kulkiessaan yhdessä.
Antaa ihmisten tuijottaa
vaikka joskus se onkin niin vaikeaa
ystävyys meitä yhdistää
etäisyys tekee sielussa kipeää
Laulu ei itsessään maalaa kovin synkkää kuvaa kertojan
kohtalosta: hän keräsi rohkeutensa ja
lähti, mutta elämä jatkuu. Vai jatkuuko sittenkään? Singlen kansi kertoo
korutonta kieltään. Pitäisikö se tulkita niin, että kertoja ei lopulta jaksanut
ympäristön reaktioita, vaan päätyi lopulta itsemurhaan? Vai kertooko se
yleistasolla sellaisen transihmisen kohtalosta, joka ei lähtenyt vaan jäi
pettämään itseään?
 |
| Kuvalähde: Huuto.net |
Videon lopuksi laulaja heittää naisena keikistelleen ”Päivin”
päälle sangollisen vettä, niin että peruukki lentää ja meikit leviävät. Tämän
häpäisyn on ilmeisesti tarkoitus palauttaa ”Päivi” ruotuun ja korostaa, että
hän ei ole oikea nainen vaikka mitä kuvittelisi. Ehkä näin pyrittiin
palvelemaan tuon ajan tv-katsoja, jotka saatettiin rauhoittaa ajattelemaan,
että video tai laulu ei sentään ole pervojen puolella, vaikka se niitä
kuvaakin.
PMMP:n Veden varaan -levyllä (2009) kuultava kappale San Francisco (sanoitus Paula Vesala ja Mira Luoti) on sekin variaatio ”kylän ainoan homon” tarinasta: siinä miespuolinen minäkertoja haaveilee karistavansa lopullisesti suvaitsemattoman kotikylänsä pölyt jaloistaan. Vielä se ei kuitenkaan ole mahdollista, koska kertojan äiti on joko vanha tai sairas ja tarvitsee poikaansa.
Kertoja kohtaa kotipaikkakunnallaan syrjintää ja väkivaltaa, mutta hänen mielessään siintää satumaa, jonne laulu lentää linnun lailla, ja tämä usko parempaan suojelee häntä yhteisön halveksunnalta:
En kanna kaunaa enkä kaipaa tänne koskaan
kun äiti kuolee, lähden viimein kaupunkiin
en muista niitä, jotka nyt mua hieroo paskaan
jos laitan silmät kiinni, nousen taivaisiin
Ne huutaa raivoissaan: ”Ei mies ei toimi noin!”
kauneus kai loukkaa niitä, minkä sille voin
ja ruumistani täällä vaikka pilkataan
sieluuni koskea ei voi milloinkaan
San Franciscon kertoja saattaa olla transsukupuolinen nainen, transvestiitti, drag queen
tai yksinkertaisesti mies, joka pukeutuu silmiinpistävän näyttävästi.
Pikkukylässä hän on luonnollisesti kuin huutomerkki, mutta unelmien San
Franciscossa – tuossa maailman homopääkaupungissa – ei yksi höyhenpuuhka paljoa
paina. Sitä on päinvastoin tuunattava entisestään, jotta kertoja ei sulautuisi
ja katoaisi joukkoon:
Vaatteeni joille irvaillen ihmiset nauraa
ja höyhenpuuhka jota nyt niin halveksitaan
tarvitsee siellä vielä lisää kimaltavaa
tai muuten hukun massaan monenkirjavaan
Kotikylässä kertojalle on tarjolla vain yksi miehen
malli: menet naimisiin ja perustat perheen. Hänen perheensä on kuitenkin äitiä
lukuun ottamatta jossain aivan muualla, osana suurempaa samanhenkisten yhteisöä
ja maailman valojen lupauksia täynnä olevaa loistoa:
Eivätkä ruuhkaan juutu perheautot vain
vaan linja-autot, limusiinit rinnakkain
joskus voin mennä vuorille vain katsomaan
alhaalla illoin hehkuvaa maisemaa
Amerikassa jokainen voi nousta tähdeksi, ja tähteydestä
haaveilee myös San Franciscon kertoja:
En niele tuskaa vaan shamppanjaa virtanaan
verhoudun paljetteihin päästä varpaisiin
minä tunnen kaikki
ja tietenkin minut tunnetaan
valokeila aina osuu tähden askeliin
Unelmien San Franciscossa ei tarvitse sietää halveksuntaa
tai olla yksin. Laulun viimeinen säe antaa myös pontta tulkinnalle, jonka
mukaan kertoja on transsukupuolinen nainen, joka unelmoi vapautuvansa miehen
ruumiista:
Ei pilkkaa suut
ei nouse sormi yksikään
en enää pelkää
etten ketään löydäkään
ja linnun lailla kerran nousen korkeimpaan
ruumiini vanki koskaan en ollutkaan
Bronski Beatin Smalltown
boy kuvaa homopojan epätoivoista pakoa pikkukaupungista, ja Leevi and the
Leavingsin Poika nimeltä Päivi kertoo
transnaisen elämästä paon jälkeen. Sävy on toiveikas, mutta kappaleen groteski
video ja varsinkin sen itsemurhasta kertova levynkansi vievät toiveikkuudelta pohjaa
pois.
PMMP:n parikymmentä vuotta vanhempi San Francisco on niiden rinnalla kuin hlbti-yhteisön Satumaa, jossa transnainen haaveilee
aavan meren tuolla puolen olevasta kaupungista, missä huolet huomisen saa jäädä
unholaan ja missä oma armain mua odottaa. Todellisuudessa kertoja elää
kuitenkin vielä pikkukylän ankeaa arkea eikä voi siivetönnä lentää. Hänen
lopullinen kohtalonsa jää auki, mutta luottamus on niin luja, että kuulijakin haluaa uskoa parempaan huomiseen siellä jossain.
Tämä juttusarja alkoi Juha Tapion kappaleella Minä en, jonka ”erilainen poika” -teema imaisi minut takaisin lapsuuteni eteläpohjalaiskylään. Saman kokemuksen tarjosi taannoin radiosta kuulemani Merja Laaksosen kappale Hiukan hippi (2006, sävellys ja sanoitus Pekka Laaksosen). Sen säkeet olivat taas kuin suoraan omasta pienen pojan maailmastani:
Muistatko kun laitoit seinään kuvan Madonnasta
mukana sen musiikin sä lensit jonnekin
hetkeksi sä tanssit ulos tästä maailmasta
äidin sekä mummin luo taas tulit takaisin
sinä tahdoit nähdä maailmasi kauniina
kauniina, kauniina, kauniina...
Laaksosen laulu ei välttämättä kerro homopojasta, mutta yhtä hyvin se voisi kertoa. Homonäkökulmasta kappale on lisäksi siitä hieno, että se kertoo myös
elämästä haaveilun jälkeen – siitä, miten lopulta pääsee maailmalle, löytää kaltaisensa
ja elää rohkeasti itsensä näköistä elämää:
Sinä muistat kuinka löysit rakkautesi kohteen
hänet jonka tahdoit vierelläsi kulkevan
sinä muistat Kilimanjaron huipun hohteen
kesäkadut, rankkasateet, laivat, satamat
sinun sisälläsi aukee aava maailma
kauniina, arkana, rohkeena
kauniina, kauniina, kauniina...
kauniina, kauniina, kauniina...
Samasta aiheesta:
Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 2/4
Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 3/4
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti