Haluatko homolehden, jota et taatusti kehtaa lukea junassa?
Siinä tapauksessa valintasi on australialainen DNA, joka tuo kesän talvenkin
keskelle.
Olen tilannut DNA:ta kolmisen vuotta, ja tänä aikana se on
pitänyt visusti kiinni konseptistaan. Muihin lukemiini suuriin homolehtiin
verrattuna DNA tarjoaa selkeästi eniten ihoa: sivukaupalla valokuvia komeista
ja lihaksikkaista miesmalleista toinen toistaan pienemmissä alkkareissa – tai
Australiassa kun ollaan – uikkareissa.
DNA:n ulkokuori on komea ja ote
rento kuin Bondi Beachin surffaajalla. Lehden artikkeleissa tutustutaan milloin
sanfranciscolaiseen pornostudioon (”yli 70 pysyvästi lavastettua tilaa, ml. avaruussukkula, luokkahuone ja teurastamon kylmätila, 100
vakituista työntekijää sekä liukuvoidetta 200 litran tankeissa”), milloin homojen
seksivalistukseen 1970-luvulla (”Sukupuolitautien välttämiseksi muista peseytyä
kunnolla orgioiden jälkeen.”). Sama linja jatkuu matkajutuissa,
joissa toimittaja panee itsensä kaikin tavoin likoon. Esimerkiksi taannoiset
jutut Karibian-risteilystä ja hiihtolomasta Alpeilla olivat niin seikkaperäisiä,
että päätin ne luettuani pysytellä itse kiltisti Ruotsinlaivalla tai Rukalla.
"Even the best laid travel plans can be blown off course by a handsome stranger." DNA raportoi matkakohteista kieli poskessa (ja epäilemättä muuallakin). |
DNA:ssa on tuttuun homolehtityyliin omat sivunsa kulttuurille, muodille, kauneudelle ja terveydelle, eikä aktivismiakaan unohdeta. Kepeiden artikkelien seassa on myös laajoja ja kaunistelemattomia juttuja homojen asemasta eri puolilla maailmaa. Viimeksi on luodattu esimerkiksi Venäjän tilannetta. Maailmantuska ei silti koskaan jää pysyvästi päälle, koska jo parin sivun päässä odottaa lihaksiaan pullisteleva ja joka suuntaan pyllistelevä Ernesto tai Stefan tai Adrian tai Jared tarjoten hetken helpotusta.
DNA:ta lukiessa huomaa nopeasti, että nyt ollaan tyystin toisella puolella maapalloa. Välillä tuntuu siltä kuin seuraisi Big Brotherin ”julkkisversiota” – sen verran paljon lehdessä esitellään suomalaisille tuiki tuntemattomia paikallisia suuruuksia. Eksoottista lisäväriä tuo myös se, että DNA:ssa hehkutetaan kesän iloja silloin, kun Suomessa on keskitalvi. Aussipoikien ”juhannusjuhlista” lukeminen nostattaa täkäläisen lumipyryn keskellä melko akuutin kaipauksen kesän lämpöön.
Kenelle?
DNA on nappivalinta niille, jotka kaipaavat homolehdeltä ennen kaikkea silmäniloa ja siinä sivussa helppolukuisia artikkeleja. Yleensä puhutaan sohvapöytäkirjoista, mutta DNA on mieskauneudesta pitävälle täydellinen sohvapöytälehti, jonka komean kannen näkeminen tuo piristystä päivään kuin päivään – ainakin siihen asti, kunnes yllätysvieraat rimputtavat ovikelloa ja alipukeutunut Alejandro on äkkiä siivottava pois silmistä.
DNA on nappivalinta niille, jotka kaipaavat homolehdeltä ennen kaikkea silmäniloa ja siinä sivussa helppolukuisia artikkeleja. Yleensä puhutaan sohvapöytäkirjoista, mutta DNA on mieskauneudesta pitävälle täydellinen sohvapöytälehti, jonka komean kannen näkeminen tuo piristystä päivään kuin päivään – ainakin siihen asti, kunnes yllätysvieraat rimputtavat ovikelloa ja alipukeutunut Alejandro on äkkiä siivottava pois silmistä.
”Meinaatko nyt oikeasti syödä sen jäätelöannoksen?” ihmettelee jääkaappipoika Bo. Steve komppaa. |
DNA:n esittelystä ei sovi unohtaa myöskään lehden mukana ajoittain
tulevia ”jääkaappipoikia” (Fridge boys), eli magneetilla varustettuja fanikuvista,
joissa poseeraa antaumuksellisesti lehden aiempia malleja. Niitä kun lätkii
jääkaapin oveen, niin asunto kuin asunto alkaa hyvin nopeasti muistuttaa
autokorjaamon sosiaalitiloja tissikalentereineen päivineen. Kunpa vain näiden
trimmattujen lihaskimppujen näkeminen motivoisi pitämään näpit irti jääkaapin kahvasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti