”Et ole sellainen”: erilaisuus Antti Tuiskun tuotannossa

Kuva: Warner Music.

”Homo? Hetero? En kommentoi!” Antti Tuiskun uuden En kommentoi -levyn (2015) nimikappale vain sinetöi sen, minkä jo ennestään tiesimme: Tuisku ei halua puhua omasta seksuaalisuudestaan julkisuudessa. Tuotannossaan hän on kuitenkin käsitellyt viime vuosina yhä enemmän erilaisuutta, kuten normista poikkeavaa miehisyyttä ja rakkautta.

Tässä jutussa tarkastelen Tuiskun sanoituksia ja niiden kehitystä siitä näkökulmasta, millaista tarttumapintaa ne tarjoavat sateenkaarevalle kuulijakunnalle.

”Tytöt ovat kauneimmillaan, pojat komistuu”

Kahdella ensimmäisellä levyllään – Ensimmäinen (2004) ja Antti Tuisku (2005) – Tuisku teki vielä sitä, mitä häneltä teini-idolina odotettiinkin: lauloi suoraan tytöille. Esimerkkinä tästä on esikoislevyn Vaarallinen-kappale (sanat Patric Sarin ja Ronja), joka kuvaa esiintyjän ja yleisön välistä suhdetta hyvinkin lihallisesti.

Tanssi mun tahtiin koska osaat sen

noi sun liikkees vakuuttaa

ja mä teen susta niin hikisen

kun laulan, en aio perääntyy

Laulun kertoja on poiminut yleisöstä yhden ”villin tytön”, josta hän aikoo tehdä ”niin hikisen” ja jonka kesyttämistä hän aikoo yrittää. Sitten ”työstetään lannetta” ja todetaan, että yöstä tulisi pitkä – tämä bändärin kehtolaulu ei todellakaan jätä paljon arvailujen varaan.

Kakkoslevyn Jätä rauhaan -kappale (sanat Ronja) on muuten kuin suoraa jatkoa edelliselle, mutta sävy on tyystin toinen.

Mä oisin paennut
jos oisin tajunnut
tyttö sekaisin oot

Nyt laulun kertoja sättii ”sekaisin olevaa tyttöä” tuppautumisesta, tarrautumisesta ja huomion kerjäämisestä. ”Aluksi mysteerinen / nyt oot vain hysteerinen”, kertoja puuskahtaa ja kuittaa: ”Jaoimme vain yhden yön / sen voisit jo unohtaa / ei tule enää toistumaan.”

Nämä säkeet olivat sikäli enteelliset, että Tuiskun tuotannossa ei tämän jälkeen lauleta heteronormista käsin, vaan rakkaudesta tai intohimosta kertovat laulut ovat täysin sukupuolettomia. Poikkeuksena on Aikaa-kokoelmalevyllä (2007) kuultava Kesäkumibiisi Hyppää kyytiin (sanat Ronja ja Mariska), jossa mainitaan tyttöjen rinnalla myös pojat halun kohteina.

Kaupunki ku kaupunki kesällä uneton
tytöt ovat kauneimmillaan, pojat komistuu
näät sata tyyppii päiväs joihin voisit ihastuu

Laulussa päädytään myös silmää iskemään Lost & Foundiin, tuohon muinaiseen ”heteroystävälliseen homoravintolaan”. Vink, vink!

”Mulle kaikki vieras onkin teille tärkeintä”

Aikaa-kokoelmalevyn jälkeiselle Tuiskun tuotannolle on ominaista paitsi heteronormista etääntyminen myös oman erilaisuuden hahmottaminen suhteessa vakiintumista ja perheellistymistä koskeviin odotuksiin.

Hengitän-albumilla (2009) kuultavassa ja Tuiskun itsensä sanoittamassa Mun elämää -kappaleessa on vielä hieman anteeksipyytävä sävy, kun kertoja vertaa elämäänsä koulutoverien elämään.

Muilla tuntuu olevan jo kaikki valmiina
tutkinnot ja perheet, farkkuauto parkissa
mut mä vielä etsin omaa paikkaa

Samalla hän tuskailee lähipiirin parisuhdeutelujen kanssa ja murehtii myös vanhempiensa odotuksia, jotka liittyvät vakiintumiseen ja aikuistumiseen.

Sukulaisten kahvipöydässä taas kysellään
kuuluuko meidän iltatähden sydän kellekään – –
mä näen huolen vanhempien kasvoilta
ne toivoo, että seisoisin omilla jaloilla

Toisten valinnat eivät tunnu omilta, mutta omakaan suunta ei ole vielä kunnolla hahmottunut. Itseään psyykatakseen kertoja kuitenkin toistelee: ”Tää on mun elämää / päivääkään en vaihtais toiseen – – ja paljon on edessä.”



Samaa aihepiiriä luotaa Kaunis kaaos -levyn (2010) kappale Mustavalkoinen, jonka Tuisku on sanoittanut yhdessä Paula Vesalan kanssa.

Laulusta välittyy jälleen sisäinen ristiriita sen suhteen, millainen kertoja kokee olevansa ja millaisiksi hän kokee vanhempiensa odotukset. Koti, uskonto ja isänmaa -tyyppinen elämä ei tunnu omalta, mutta ruodusta poikkeaminen aiheuttaa syyllisyyttä ja pelkoa siitä, että on vanhempien silmissä ”toivoton tapaus”.

Teistä tein taas virheen – –
kuinka meillä voikaan olla kieli yhteinen
vielä en oo saanut mitään mitä teillä on
sisko onnistuu ja mä oon se toivoton
mulle kaikki vieras onkin teille tärkeintä
koti, perhe, työ ja ikuisuus yhdessä

Laulun loppu on kertojan pohdintaa siitä, miksi hän ei ole kyennyt vastaamaan sisäistämiinsä odotuksiin. Hän toteaa, että maailma ei ole enää ”niin mustavalkoinen kuin ennen” – kenties sellainen kuin se ennen oli pienillä paikkakunnilla, joilta ihmisen ei odotettukaan lähtevän. Jos vain töitä oli, kotipaikalle jäätiin, perustettiin perhe ja rakennettiin talo.

Varsinkin monille hlbti-ihmisille lähtö on kuitenkin ollut ainoa todellinen vaihtoehto, koska pienen yhteisön kontrolli ja oma poikkeavuus ovat usein kestämätön yhdistelmä. Lähtö ei kuitenkaan pelasta ristiriidoilta, joita syntyy omien elämänvalintojen erilaisuudesta suhteessa oman perheen elämään ja arvomaailmaan – varsinkaan, jos suhde perheeseen on lämmin: ”Pettymyksen pitkä hiljaisuus, hiljaisuus / en tehnyt kuin multa ootetiin ja toivottiin”, tilittää Mustavalkoinen-laulun kertoja.

”Tahdoit naisen tai miehen, ehkä sen oikean”

Sisäistettyjen odotusten ja todellisuuden välistä ristiriitaa kuvaa samaisen Kaunis kaaos -levyn Et ole sellainen (sanat Antti Tuisku ja L. Sundström). Tulkitsen kappaleen kertojan sisäiseksi puheeksi, jossa hän haastaa omat aiemmat odotuksensa sekä laajemmin yhteisön ja yhteiskunnan odotukset siitä, miten pitäisi elää.

Tahdoit veneen tai laivan ja sille sataman
naisen tai miehen, ehkä sen oikean
halusit puvun ja solmion ja hääpäivän
onnen niin soikeen, ikuisesti kestävän

Kertoja on tehnyt pesäeron aiempiin haaveisiinsa, johon liittyi nainen tai mies, häät ja ikuinen onni. Tilalle on tullut rehellisyys omia tunteita ja tarpeita kohtaan. On tärkeintä surra, jos surettaa, ja mennä, jos menottaa vailla suoritus- ja saavutuspainetta: ”Voisit häilyä ja häipyä vieraaseen yöhön / etkä kärsiä ja riutua raskaaseen työhön.”

Muiden odotukset ahdistavat yhä, mutta nyt kertoja haluaisi surkuttelun sijasta huutaa koko maailmalle olevansa erilainen, epävakaa ja epätäydellinen.

Haluaisit huutaa mäen päältä
näät kaikki odotukset sieltä
muut on vakaita ja valmiita
kauniit kodit täynnä lapsia
et ole sellainen

Kertoja vakuuttaa, että ”näinkin voi elää elämäänsä” ja että hän on kokonainen myös ilman tutkintoa, puolisoa ja lapsia. Jos muut pyrkivät lokeroimaan hänet ja työntämään hänet ”lyhyyttä kasvamaan”, hän potkii takaisin.

Lopulta kertoja purkaa turhautumisensa ja todella ”huutaa mäen päältä”: ”Oon täysi vaikken valmis vielä.” Uhma kätkee kuitenkin haavoittuvuuden: kertoja ajattelee kaikkien muiden olevan valmiimpia ihmisinä ja elävän perheidylliä, jollaista hänelle ei ole tarjolla ja jota hän ei muutenkaan (tai juuri siksi) tunne omakseen.

Laulun teemat – sinkkuus ja lapsettomuus – eivät toki ole hlbti-elämän ominaispiirteitä, mutta moni meikäläinen varmasti tunnustaa itsensä laulun uhmasta ja ”tunkkinne pitäkää” -tunnelmasta. Moni seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluva ei edes uskalla haaveilla vaikkapa lapsista, mikä saattaa näkyä käänteisenä reaktiona: ei voisi vähempää kiinnostaa lasten saaminen. 

Samoin saatetaan uhmata heteroydinperhettä, koska änkyrät ovat käyttäneet sitä lyömäaseena ja ainoana oikeana perhemallina. Tietysti on myös niitä, jotka aidosti eivät halua sitä ”kaunista kotia täynnä lapsia”.

Et ole sellainen -laulu on uhmakkaampi kuin Mun elämää tai Mustavalkoinen, mutta sen kertoja tuntuu yhä vain kysyvän: jos en ole sellainen, millainen sitten olen? Mitä on olla minä?

”Oon rajalla, oon valmiina”

Toisenlainen tie (2013) on sateenkaarinäkökulmasta Tuiskun tuotannon merkittävin levy, koska se jo nimeään myöten summaa niin monen hlbti-ihmisen elämäntarinan ja koska sen kappaleissa pohditaan mm. rakkauden oikeutusta ja miehuuden olemusta. Jälkimmäisestä on esimerkkinä Toni Wirtasen sanoittama puhutteleva laulu Mies.

Oon nähnyt syntymää ja kuolemaa
ja aavistan mitä vastuu tarkoittaa
riittääkö se kuitenkaan,
että mieheksi kutsutaan
mitä muuta siihen vielä tarvitaan?

Laulun kertoja myöntää tuntevansa yleisen miehisyysmuotin (”mä tunnen muotin, joka annettiin”), mutta asemoi itsensä sen ulkopuolelle – jälleen aihe, johon esimerkiksi homo-, bi- ja transmiesten on helppo samastua.

Samoin kuin edellisistä kappaleista, myös Miehestä välittyy ulkopuolisuus, irrallisuus sekä epävarmuus oman tien oikeutuksesta. Omat jalat vievät harhaan, eikä elämällä ylipäätään tunnu olevan kiintopistettä, vakiinnuttavia juuria.

Mun jalat liikkuu ja ne kuljettaa
senhän ne aina osaa parhaiten
mut mihin ne mua vie
kun valot harhaan johdattaa
miten ihminen voi juuret kasvattaa?

Kappaleen kertosäe on mielenkiintoinen, koska se esittää laulun ”sinälle” (yhteiskunnalle?) toistuvasti suoran kysymyksen: ”Hei kerro, kuinka ollaan mies? Kuinka se oikein ansaitaan?” Kysymyksessä on haastava sävy – ikään kuin kertoja kivahtaisi jonkun kritisoitua hänen epämiehekkyyttään tai naisellisuuttaan. Jos kerran tiedät paremmin, kerro sitten sinä!, tuntuu kertoja sanovan.

Kertosäkeen loppu ”jos löydän sinne jostain tien / sittenkö musta kasvaa mies?” on suorastaan ironinen: sittenkö ehkä kelpaan, kun muutan ensin aivan kaiken itsessäni?

Viimeisessä säkeistössä kertoja on elämässään tienhaarassa: ”Oon rajalla, oon valmiina / mun käsissä on avaimet ja valinnat.” Hän tiedostaa, että valintojen ja keinojen on oltava omia, mutta samalla hän vetoaa: ”Mua opasta.”

Tästä on ironia kaukana, ja jäljellä on vilpitön pyyntö – sellainen, jonka voisi esittää parisuhteessa, johon on kantanut kaikki omat kipunsa ja jossa on ihmisenä paljaimmillaan ilman sitä ainaista suojaavaa uhmaa ja halua taistella tai paeta. Kenties yhteisyydestä löytyy varmuus, jonka turvin voi kasvaa rohkeasti siksi ihmiseksi, joka pohjimmiltaan on: ”Mä teen sen tien, se on mun tie / on, on, se on mun tie!”

”Kaikki eivät hyväksy, silti älä pysähdy”

Toisenlainen tie -levyllä kuultavan Pysy lähellä mua -kappaleen (sanat Saara Törmä ja Antti Tuisku) kertoja on kuin muuttunut mies. Anteeksipyytely ja puolustelu ovat jääneet, ja jäljellä on varmuus omasta tiestä, jota kertoja ei kuitenkaan enää taivalla yksin. Elämään on tullut rakkaus, jonka jotkut tuomitsevat synniksi. Tuomitkoot, sanoo kertoja – taistellaan sitten yhdessä.

Pysy lähellä mua
jos luojamme meidät kieltää
jos ihmiset hylkää, maailma selän kääntää
pysy lähellä mua
me rakkautta suojellaan
sitä puolustetaan, mihin tahansa hintaan

Laulun loppupuoli on täynnä latautunutta uskonnollista käsitteistöä: taivaaseen tai kadotukseen päätyminen, luojan kohtaaminen, liekkeihin ja villipetojen kynsiin joutuminen. Aiempien laulujen kertojaa ahdistivat vanhempien ja yhteiskunnan odotukset, mutta nyt hänen ”sydäntään ei taivuteta pelkäämään” enää mitään – ei edes sitä kuuluisaa viimeistä tuomiota. Rakkaus on kaiken taistelun arvoinen.

Luojamme

jos nyt kohdata saan
siitä kiitän vaan
kuinka mä rakastin
nyt jos me joudutaan liekkeihin – –



Sama vankkumaton varmuus välittyy Toisenlainen tie -levyn hittibiisistä Rakkaus on (sanat Saara Törmä ja Aku Rannila). Laulun kertoja kyllä tiedostaa maailman odotukset – varsinkin parinvalintaan liittyvät – mutta ei enää välitä niistä. Järjestys on sekoittamista varten, ja rakkaus on rajoittamaton, ”vaikka miten se tuomitaan”.

Hiljainen ja näkymätön laki se on
kuka sua saa tulla lähelle
ja koskettaa
tänä yönä lokeroita sekoitetaan
rakkaus on rajaton
päästä sinun suojakuori hajoamaan
ole vapaa
ole vapaa

Laulun loppupuoli voidaan tulkita rohkaisuksi kaikille muillekin rakastavaisille, jotka synnintekijöiksi leimataan. Huomio kääntyy näin pois omasta nava(naluse)sta, ja kiirastulensa pohjalta kertoja tietää, että pelko ja epävarmuus antavat kyllä periksi. Tästäkin kappaleesta olisi saanut melkoisen Pride-tunnarin!

Kävi miten kävi
sinä tiedät jo sen
kaikki eivät hyväksy, silti älä pysähdy
sinulla on lupa olla onnellinen
sydämesi on vielä joku päivä peloton – –
päivä päivältä
helpompaa
rakkaus on

”Peto on irti”

Antti Tuiskun uuden En kommentoi -laulun kertoja listaa lukemattomia asioita, joita hän ei kommentoi – aina Hemohesistä homosteluun. Ja samapa tuo. Tuiskun tuotantoa kuunnellessa on nimittäin selvää, että hän on kommentoinut seksuaalistakin erilaisuutta ja poikkeavaa miehisyyttä jo monella tavalla. Monet näistä kappaleista ovat vieläpä hänen itsensä sanoittamia ja tuntuvat ilmeisen omaelämäkerrallisilta.

Ovatko ne siis todisteita siitä, että Tuisku on homo? Eivät välttämättä, mutta ilmeisen queer hän joka tapauksessa on karttaessaan visusti sekä hetero- että homoleimaa. Tuisku laulaa sukupuolesta ja seksuaalisuudesta siten, että niitä ei voida tarkkaan määritellä. Siten myös hlbti-yhteisö voi löytää useista hänen kappaleistaan tarttumapintaa ja samastumiskohteita, vaikka ei itse musiikista välittäisikään. Tämä välittyy myös tuoreesta keikka-arviosta, joka on luettavissa Tämän kylän homopojan blogissa. 

Tuiskun Kaunis kaaos ja Toisenlainen tie ovat mielestäni suomalaisen pop-iskelmän ”pervoimpia” levyjä Jari Sillanpään Rakkaudella merkitty mies -albumin (2014) ohella. Ne kestävät vaikka isältä pojalle – jos siis sattuu haluamaan sen kauniin kodin täynnä lapsia. Mutta kyllä kummipoika tai -tyttökin osaa varmasti arvostaa sitä, kun setä ”laittaa Haddawayn soimaan”.



Samasta aiheesta ja aiheen sivusta:
Viisi biisitärppiä 2
Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 1–6
”Come on, Vogue!”: kun vähemmistöjen alakulttuurista tuli valtavirtaa
Da Bitchy -koodi: miksi homot aina tappelevat diivoistaan?
“Your voice can take me there”: Madonnasta, Carolasta ja heidän opetuslapsistaan
”The secret in his past”: (kaappi)homot Pet Shop Boysin tuotannossa

Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 6

Esa Saarisen sanoittama ja esittämä Poikarakkaus (1984) oli pitkään tunnetuin suomalainen vakavasti otettava homolaulu. Siihen saakka homoista oli laulettu lähinnä kieli poskessa tai paheksuen, kuten Juha Vainion Kaksi vanhaa hinttaria (1979), Eija Sinikan Se oli heinäkuu (1980) ja Meiju Suvaksen Johnny ootko sellainen (1982) osoittavat. Virnuilu jatkui myös Saarisen kappaleen jälkeen Pirkka-Pekka Peteliuksen Tra-la-lassa (1985), mutta pikkuhiljaa alkoi tulla monisyisempiäkin kappaleita. Nyt kuunnellaan kuitenkin Poikarakkaus ja pohditaan, mikä siitä tekee vakavasti otettavan ja millaisen kuvan se antaa homoista.

Saarisen Filosofia-levyllä kuultava Poikarakkaus alkaa kertojan maalailevalla kuvauksella kahden pojan herkästä hetkestä ”katedraalin holvikaarten alla”. Tämä vie ajatukset jonnekin aikojen taa, kauas pois 1980-luvun Suomesta.

Katedraali oli hiljentynyt ja viilentynyt

katedraalin holvikaarten alla, nurkkauksessa

kaksi poikaa – –

he koskettivat toisiaan

he hyväilivät toisiaan

he etsiytyivät toisiinsa kiinni

katedraalin holvikaarten alla, nurkkauksessa

Kolmas säkeistö korostaa rakkauden aktin herkkää ja suorastaan harrasta puolta: ”Ystävyys, läheisyys, poikarakkaus / poikarakkaus / yhteyteensä kietoutuneet – – kevyt kosketus keskellä hartautta.”

Myöhemmin Poikarakkauden tekstissä toistuu mantran tavoin neljä kertaa säe ”He tekivät toisilleen kauniita asioita”, joka on kuin vastalause aids-hysterian aikaisille käsityksille homoseksin likaisuudesta. Lisäksi teksti kertoo rakkauden tekojen leikkisyydestä ja yleisinhimillisyydestä, mikä sekin tuntuu uhmaavan seksistä haudanvakavaa tehnyttä aids-pelkoa ja sitä, että homoseksi olisi jotenkin harvinaisen poikkeavaa ja järisyttävää. Sukupuolen sijasta huomio kohdistuu ihmisyyteen.

He tekivät toisilleen kauniita asioita

he leikkivät helmiketjuin

he puhuivat sitä kieltä

mitä ihmiset ovat aina puhuneet

liikkuessaan läheisyyttä liki

Laulussa on paljon toisteisuutta, mikä luo suorastaan rituaalimaisen vaikutelman. Hengellisyys, henkisyys ja lihallisuus yhtyvät katedraalissa, jossa palvotaan (taivaallisen?) majesteetin lisäksi rakkautta, joka on vielä majesteettiakin vanhempi.

Ja katedraali on viileä, hiljentynyt

majesteetti vuosisatojen takaa

mutta rakkaus on vuosisatoja vanhempi

(puuvillainen vyö)

kaksi poikaa

kaksi poikaa

lattialla puuvillainen vyö

ympärillä hartauden hiljaisuus

Poikarakkaus kuvaa homoseksiä esteettisesti ja etäännyttävästi. Nyt ei olla missään puiston pisuaarin pimeydessä vaan katedraalissa kaukana täältä. Miesten sijasta puhutaan pojista ikään kuin viattomuutta korostaen, mutta hampaattomuudesta kappaletta ei silti voi syyttää: homoseksuaalisen aktin kuvaaminen puhtaana ja kauniina oli suorastaan vallankumouksellista aikana, jolloin homot nähtiin julkisuudessa ennen kaikkea sairaina ja syntisinä.

Poikarakkaus ottaa kantaa myös uskontoon kuvaamalla seksiaktia eräänlaisena uskonnollisena seremoniana. Samalla se tuntuu haastavan homoihin kohdistettavan uskonnollisen syrjinnän toteamalla, että rakkaus on vuosisatoja vanhempi kuin majesteetti, jonka nimissä niin moni on valmis heittämään sen ensimmäisen kiven. Tosin tältä osin sanoitus on melko monitulkintainen ja kryptinen.

Poikarakkauden tekstin ymmärtämiseen saa onneksi lisäapua Esa Saarisen kirjoituksesta, joka on julkaistu Seta-lehdessä 4/84. Siinä Saarinen kertoo kappaleen taustan lisäksi myös omista homokokemuksistaan: 

Sillä jos nainen hyväilee penistäni tai jos mies sitä hyväilee, mikä ero siinä voi olla? Tästä oli otettava selvää ja otin selvää. Ja eihän siinä mitään eroa ollut – ei mitään muuta eroa kuin mikä johtuu yksilöstä itsestään. Silti oli kuin olisi avantoon mennyt ensimmäistä kertaa: sitä pelkäsi hullun lailla. – – Poikarakkauden keskeinen filosofinen ankkuri on rakkauskäsityksessä, jota olin viime vuosina yrittänyt työstää. Jos rakkaus on kahden vapaan inhimillisen subjektin välinen suhde, sanan ”subjekti” vaativimmassa mahdollisessa mielessä, silloin rakkaus ei tunnusta sukupuolieroja. Vapaus ei kumarra sukupuolieroille eikä rakkaus biologialle.

Saarinen paljastaa kirjoituksessaan myös sen, että Poikarakkauden näyttämönä oleva katedraali on itse asiassa kiertoilmaus makuuhuoneelle: ”Seksuaalisuus on ihmisen kaikkein privaateinta yksityisaluetta, makuuhuone pyhin pyhättö maailmassa. Siinä katedraalissa jokainen on kahden jumalansa kanssa ja se jumala on jokaisen oma”, Saarinen kirjoittaa kuin härnätäkseen raamatunheiluttajia. Lisäksi hän tulee vinoilleeksi tuolloin voimassa olleelle kehotuskieltopykälälle toteamalla: ”Tähän Poikarakkaus kehottaa.”

Saarinen korostaa kappaleen poliittisuutta myös vuonna 2003 julkaistussa Helsingin Sanomien jutussa ”Homous on rock”, joka käsittelee mm. suomalaista homomusiikkia: ”Poikarakkautta [sic!] oli ensisijaisesti rakkauslaulu, mutta halusin olla myös yhteiskunnallinen vaikuttaja. Olin juuri tavannut puolisoni Pipsan, ja hänen mielestään oli väärin, etteivät homoseksuaalit saaneet rakastaa niin kuin haluavat. Missään tapauksessa kyse ei ollut vitsistä”, hän toteaa.

Saarisen loppukaneetti on sopiva aasinsilta Poikarakkauden vertailukohtana olevaan Moppi ja aivokurkiaiset -yhtyeen kappaleeseen Hyvä tunnelma (2008). Kaksi levyä tehnyttä yhtyettä pidettiin sen härskien homosanoitusten vuoksi nimenomaan vitsinä ja huumoriaktina, mutta bändin nokkamies Tuomas Toiviainen kielsi tämän toistuvasti. Yhtyeen sanoituksia kuunnellessa on kieltämättä vaikea välttyä naurunpyrskähdyksiltä ja inhorealismin väristyksiltä, mutta sinnikäs kuulija löytää niiden takaa löytyy myös syvempää sisältöä.

Tästä on hyvänä esimerkkinä Toiviaisen sanoittama ja yhtyeen kakkoslevyllä Moppi ja aivokurkiaiset kuultava Hyvä tunnelma, joka tarjoaa aimo annoksen pornolaulumaisen härskejä lyriikoita mutta kuulostaa huumoripläjäyksen sijasta pikemmin hätähuudolta. Ristiriita tuo vahvasti mieleen Leevi and the Leavingsin tuotannon, ja siihen kappale viittaa myös musiikillisesti.

Hyvän tunnelman ensimmäisessä säkeistössä ollaan kotibileissä tai ravintolamiljöössä, ja kappaleen minäkertoja kuvaa alkuillan romanttisia odotuksia.

Istutaan nyt hetki

istutaan ja nautitaan tunnelmasta

ja katsellaan miten tämä sydämillä tapetoitu huone

hiljalleen täyttyy tanssivista pareista

Viaton ensivaikutelma saa kuitenkin kyytiä jo seuraavassa säkeistössä, kun kertoja päätyy polvilleen seuralaisensa eteen.

Olin kuiskutellut korvaasi hempeästi

tietysti polvistuin heti kun vain löysimme sopivan paikan

tietysti polvistuin heti, sitten avasin napit

maiskutin huulillani, maiskutin suulla, sanoin: ”Ota! Ota!”

Tapahtumien saaman äkkikäännöksen lisäksi huomio kiinnittyy säkeistön tietysti-sanaan. Kertoja antaa ymmärtää toimivansa tällaisissa tilanteissa kaavamaisesti ja johdattavansa kuhertelun nopeasti seksiin, jossa hän on antavana osapuolena. Lisäksi pistää silmään lopussa toistuva käskymuoto. Kun kerran kertoja on itse se, joka muitta mutkitta polvistuu ottamaan ja maiskuttamaan, ketä hän oikeastaan käskee?

Selitys löytyy seuraavasta säkeistöstä, jossa kertoja vetoaa suoraan seuralaiseensa: ”Pelasta minut julmalta kohtalolta.” Julma kohtalo on yhtä kuin vieraat miehet, jotka käyttävät kertojaa hyväkseen mutta joita hän ei voi vastustaa ihmisen ikävässään. Kertojan ruumis on otettu lukemattomia kertoja, mutta josko nyt löytyisi se, joka ottaa hänet omakseen. Josko nyt polvistun eteesi ottamaan ja sinä otat sen jälkeen minut?

Pelasta minut julmalta kohtalolta

seura vie jalat alta

ja olen koko ajan pudota vieraan miehen syliin

he saavat minut tolaltani

ja nämä hierojan kädet olkapäiltä voidaan tunkea vaikka persuksiin

ne voidaan tunkea sinne minne ei aurinko paista

kaikki on valmista, pöytä on katettu: ”Ota! Ota!”

Hyvässä tunnelmassa on aidosti hyvä tunnelma vain alussa, jossa istutaan hiljaa sydäntapettien keskellä. Sen jälkeen kertoja ajautuu miellyttämisen halussaan kaavamaiseen käytökseen ja polvistuu ”tietysti” heti ensi tilassa ottamaan ja antamaan. Taustalla väikkyy kaikkensa antavan mielihyväautomaatin tarve tulla kohdelluksi tuntevana ihmisenä ja saada vastavuoroista rakkautta.

Koska kappale loppuu ”katetun pöydän” ääreen, kertojan kohtalo jää auki. Kuulija ei tiedä, vastataanko kertojan tunteisiin ja tarpeisiin, vai jääkö hän samoilemaan irtosuhteiden ryteikköön. Epätoivoiselta vaikuttava etsiminen kiteytyy hyvin levyn seuraavassa kappaleessa, jossa puuskahdetaan: ”En ikinä pääse luoksesi ulos kyrpämetsästä. En ikinä pääse täältä. – – Kuinka olet voinut antaa minun olla näin yksin?”

Esa Saarisen Poikarakkaudessa kuvataan ulkopuolisen silmin jossain muinaisuudessa tai symbolisessa katedraalissa kuhertelevia poikia. Kaunistelusta huolimatta Poikarakkaus oli silti uskallettu ja uraauurtava. Se antoi homoseksistä täysin päinvastaisen kuvan kuin mihin kappaleen julkaisuaikana oli totuttu, ja tätä kautta laulu puhui rakkauden puhtaudesta ja homojen oikeudesta rakkauteen.

Moppi ja aivokurkiaiset -yhtyeen parikymmentä vuotta nuorempi kappale Hyvä tunnelma taas puhuu tästä ajasta, eikä sillä ole minkäänlaisia poliittisia tarkoitusperiä. Nyt ei pyritä kirkastamaan homojen julkisuuskuvaa, vaan minäkertoja paljastaa itsetilityksen aikakaudelle sopivasti kaikki tekonsa ja traumansa sanoja säästämättä. Kappale kertoo homoseksistä kaiken sen, minkä Saarinen onnistui piilottamaan poikien helmiketjuleikkien taakse: on suuseksiä, fisting-viittauksia ja mies, joka on jumittunut pakonomaisen irtoseksin oravanpyörään. Hyvässä tunnelmassa poikarakkaus näyttäytyy kaikkea muuta kuin puhtaana, mutta raadollisuuden taustalla on kertojan toive siitä, että hänkin olisi oikeutettu rakkauteen, että hänkin kelpaisi – ei niinkään homona, vaan ylipäätään ihmisenä.

Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 5

Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 4

Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 3

Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 2

Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 1

Setan soittolista, jolle on koottu lisää suomalaisia homo-, lesbo-, bi- ja transaiheisia lauluja

Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 5

Taannoiselle pop- ja iskelmäjuttusarjalle on toivottu jatkoa, ja Hulivilipoika tekee työtä käskettyä. Tällä ja ensi viikolla otan taas vertailuun kaksi laulua ja pohdin niiden kautta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kuvaamisessa tapahtuneita muutoksia. Ensin vuorossa ovat Eija Sinikan Se oli heinäkuu (1980) ja Kitkerien neitsyiden Täydellinen mies (2005).

Kyllä se siitä, kunhan vain löydät oikean naisen. Tähän kansantaruun nojaa Eija Sinikan Käythän kanssain tangoon -levyllä kuultava kappale Se oli heinäkuu, jonka on sanoittanut Chrisse Johansson. Kappaleen alussa kertoja muistelee kunnon fag hag -tyyliin, miten hän oli tyttöjen kanssa turhaan haikaillut kotikylän komistuksen perään siitä huolimatta, että pojan tiedettiin olevan ”hiukan sellainen” – siis homo. Poika oli kuitenkin vain virnuillut takaisin ja jättänyt kissat kehräämään keskenään.

Hän oli oman kylän poikia ja sen

mä tiesin että hän on hiukan sellainen

me tytöt haaveiltiin ja salaa toivottiin

vaan meille hymyili hän melkein pilaillen

Kertojaa oli kiukuttanut pojan kylmäkiskoisuus, ja koko tyyppi oli alkanut inhottaa. Pian koitti kuitenkin suvi suloinen, joka sulatti jään ja sekoitti pään.

Se oli heinäkuu kun häneen tutustuin

ja kaikki muu mielestäni jäi

vain hänen silmänsä mä näin

ja niiden vangiksi mä jäin

se oli heinäkuu kun tunsin että rakastun

niin käy kun kesä keventää

ja hiukan sekaisin on pää

Myös oman kylän homopojalla meni heinäkuun helteillä pää sekaisin, koska aiemmin luonnetta rasittanut homous ei tuntunut vaivaavan enää ollenkaan.

En voisi kuvitella ketään parempaa

hän minut päivittäinkin tuntemaan niin saa

se mitä aikoinaan mä luulin luonteestaan

ei pidä paikkaansa nyt enää ollenkaan

Se oli heinäkuu -kappaleen sanoitusta voidaan tulkita kahdella tavalla. Toki voidaan ajatella, että poikaa oli aivan syyttä epäilty homoksi ja että tyttöjen välttely oli johtunut esimerkiksi ujoudesta. Kertoja ei ollut tuntenut poikaa ”kuin päällipuolisin”, ja totuus pojan seksuaalisuudesta oli valjennut vasta kunnon tutustumisen jälkeen.  Siitä ei kuitenkaan päästä mihinkään, että pojan mahdollinen homous olisi ollut ikävä asia, kuten vähättelevä ”hiukan sellainen” -ilmaus antaa ymmärtää.

Kappaleen tekoajankohdan ja sanoituksen sävyn vuoksi pidän todennäköisempänä sitä, että Se oli heinäkuu on ennen kaikkea veret seisauttava eheytymistarina, jollaisia näkee lähinnä uskonlahkojen lehdyköissä. Tätä tukee se, että homous kuvataan kappaleessa kepeästi luonteenpiirteeksi (”se mitä aikoinaan mä luulin luonteestaan”), joka on epäilemättä muutettavissa siinä missä ujouskin. Eheytymisestä viestii myös se, että kertojan mukaan hänen aiemmat luulonsa eivät pitäneet paikkaansa ”nyt enää ollenkaan”, eli ilmeisesti ne olivat pitäneet paikkansa siihen saakka, kunnes kesä kevensi ja sai pään enemmän kuin hiukan sekaisin.

Biseksuaalisuus ei ole tässä tarinassa mahdollista, vaan muutoksen on oltava täydellinen. Samalla tarina saa heteronormatiivisen onnellisen lopun: kun oikea nainen lopulta löytyi, mieskin löysi itsensä ja oma kylä saatiin puhdistettua sellaisista. Yltiöromantiikka kukoistaa, ja kertojanainen julistaa ex-homostaan: ”Tänään puolestansa melkein kuolisin.”

Romanttisen rakkauden täpötäydestä tarpeistosta tuntuu ammentavan myös Kitkerien neitsyiden 25 vuotta nuorempi kappale Täydellinen mies, joka on julkaistu levyllä Todellisen menestyksen salaisuus (2005). Vappu Rossin sanoittaman kappaleen alussa kertoja herää laulun täydellisen miehen luota krapulassa. Mies kokkaa naiselle munakkaan, ja koko iltapäivä taitaa kulua ”toipilaina kahvilassa”.

Toisessa säkeistössä kertoja listaa miehen täydellisiä luonteenpiirteitä ja suorastaan ryöstöviljelee rakkausromaanien kliseitä.

Kasvot komeat ja ryhti vakaa

käytös etiketin mukainen

asu tyylikäs niin edestä kuin takaa

kampauskin mallikelpoinen

Vaikka kappale on julkaistu ennen kuuminta some-aikaa, sen kolmas säkeistö tuo erehdyttävästi mieleen tilapäivitysten tuunatun todellisuuden, jossa arki on tarua ihmeellisempää.

Lauantaina mennään museoon tai oopperaan

ehkä jäätelölle kadunvarsikuppilaan

tai sitten piknikille vierasvenesatamaan

eväskorissamme juustoa ja punkku

Neljännessä säkeistössä kertoja jopa myöntää rehellisesti, että kyse on pröystäilystä ja näyttämisen halusta: ”Ohi eilispäivän heilojen ja pokien / kuljen salaista tyydytystä kokien / käsipuolessani kinkkujen kunkku!”

Laulun loppupuolella romanttinen asetelma kääntyy kuitenkin päälaelleen. Käy ilmi, että mies on jopa niin täydellinen, ettei hän välitä edes kertojan syrjähypyistä: ”Hän ei ole siitä kateellinen vaikka / toista miestä tapailen / hänen luonaan minulla on aina paikka / jos ymmärtäjää tarvitsen.”

Vasta laulun loppu tuo selityksen siihen, miksi mies on täydellinen ”aivan yksinkertaisesti totta tosiaan” ja ”kokolailla luonnostaan”. Hän on tietysti homo.

Emme sorru mustasukkaisuuskohtauksiin

sillä rakastumme miehiin täysin erilaisiin

koskaan emme joudu kilpailutilanteisiin

kun emme samoilla areenoilla juokse

Laulun kertojaa ei haittaa edes se, että täydellinen mies pokaa usein ne kaikkein komeimmat miehet: ”Hyvä sentään että pojat parhaimmat / tulee meistä edes jommankumman luokse.”

Eija Sinikan laulun pikkukylässä ei ollut tilaa seksuaaliselle erilaisuudelle tai tavallisuudesta poikkeaville elämänvalinnoille. Kitkerien neitsyiden kappale taas kertoo nykypäivän Sinkkuelämää-todellisuudesta, jossa monen maalaispojan ja -tytön on pitänyt nousta postiauton kyytiin ja huristella uutta pikitietä pitkin kaupunkiin. Siellä heillä on vapaus tehdä omat elämänvalintansa ja rakentaa perinteisen suku- ja kyläyhteisön tilalle ystävistä koostuva perhe.

Täydellinen mies -kappale vetää petauspatjan romanttisen rakkauden kliseiden alta. Sen maailmassa homomiehen ei tarvitse muuttua heteroksi eikä heteronaisen tarvitse kuolla miehensä takia. Toisaalta laulu antaa ymmärtää, että kakku on mahdollista sekä syödä että säästää: nainen ja mies voivat olla myös sydänystäviä, jotka tekevät keskenään kaiken sen, mitä heidän kuuluukin tehdä joidenkin naistenlehtien ja rakkauselokuvien mukaan: on piknikkejä ja oopperakäyntejä ja vuoteeseen tarjoiltuja aamiaisia. Selvittämättä jäävät ehkä vain ”Sähäkän Suuseksin Salaisuudet” à la Cosmo – ellei sitten mies ole niin täydellinen, että hän ottaa asiakseen neuvoa tyttökaverilleen, kuinka se oikeasti tehdään.

Osa 6

Samasta aiheesta:
Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 1
Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 2
Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 3

Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 4

Setan soittolista, jolle on koottu lisää suomalaisia homo-, lesbo-, bi- ja transaiheisia lauluja

Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 4/4

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat antaneet iskelmä- ja pop-sanoittajille monta aihetta lauluun. Tässä juttusarjassa otan vertailuun muutaman vanhan ja uuden kappaleen ja pohdin niiden kautta homo- ja transaiheiden kuvaamisessa tapahtuneita muutoksia. Viimeisenä vuorossa ovat Leevi and the Leavingsin Poika nimeltä Päivi (1985) ja PMMP:n San Francisco (2009).

Kotiseudulta lähteminen on ollut ratkaisuna monille vähemmistönuorille, joita ympäristön asenteet ovat ahdistaneet. Useimmiten tämä on tarkoittanut – ja tarkoittaa yhä – muuttoa maalta tai pikkukaupungista suureen cityyn tai ulkomaille, missä on helpompi olla oma itsensä ilman pienen yhteisön painetta.

Samainen aihe tuli Suomi-iskelmään vuonna 1985, kun Leevi and the Leavings julkaisi singlensä Poika nimeltä Päivi. Tämän Gösta Sundqvistin säveltämän ja sanoittaman kappaleen alkuasetelma on hyvin samankaltainen kuin brittiläisen Bronski Beat -yhtyeen vuotta aiemmin julkaistussa hitissä Smalltown boy (Somerville, Steinbachek, Bronski). Smalltown boy kertoo kiusatusta ja yksinäisestä pojasta, joka karkaa kotoa etsimään vastauksia ja rakkautta, joita kotikaupungilla ei ole tarjota.

You leave in the morning

with everything you own

in a little black case – –

mother will never understand

why you had to leave

but the answers you seek

will never be found at home

the love that you need

will never be found at home

Smalltown boy kuvaa pojan karkumatkaa preesensissä, eikä kuulijalle koskaan selviä, mitä pojalle tapahtuu. Laulu loppuu sanoihin ”run away, turn away, run away, turn away, run away”, mikä korostaa epätoivoisen oloista ja päämäärätöntä pakoa. Poika nimeltä Päivi -kappaleen minäkertoja taas on jo pakonsa tehnyt ja asettunut suurempaan kaupunkiin. Laulun alussa hän perustelee lähtöpäätöstään: 

Mä kerroin kaiken jo kirjeessäin

jos en lähde niin petän itseäin

lähdin kiertämään maailmaa

pikkukaupungin kadut mua ahdistaa

Kertosäkeessä ahdistuksen ja lähdön syyksi paljastuu sukupuoli-identiteetin aiheuttama hämmennys:  ”Olin poika nimeltä Päivi / enkä tiennyt oonko Romeo vai Julia.”

Netistä löytyy useita keskusteluketjuja, joissa väitellään kertojan sukupuolesta: onko hän siis Päivi-niminen tyttö, joka kokee olevansa poika, vai poika, joka kokee olevansa tyttö nimeltä Päivi? Molemmat tulkinnat ovat mahdollisia, mutta itse kallistuisin siihen, että kertoja on mies, jolla on naisidentiteetti, eli hän on transnainen. Tähän vaikuttaa ennen kaikkea kappaleen video, jossa nähdään naisen alusvaatteisiin pukeutunut mies. Lisäksi singlen makaaberissa kannessa on selvästi mieheltä näyttävä hahmo, joka on riisunut punaiset korkokenkänsä ja sen jälkeen hirttäytynyt.



Poika nimeltä Päivin kertosäkeessä paljastuu, että minäkertojan lähtöön oli vaikuttanut pikkukaupungin ahdaskatseisuuden lisäksi myös ihmissuhde: ”Olin poika nimeltä Päivi / tahdoin vain suudella sun maalattuja huulia.” Laulun transnainen oli siis ihastunut kotikaupungissaan toiseen naiseen, jolle koko laulu on osoitettu.

Laulun ensimmäinen säe ”mä kerroin kaiken jo kirjeessäin” antaa ymmärtää, että kertoja ja hänen ystävänsä ovat nyt ensimmäistä kertaa kunnolla yhteydessä kertojan lähdön jälkeen. Toinen säe ”jos en lähde niin petän itseäin” taas vihjaa, että kertoja ei suureen kaupunkiin päästyään ole enää peitellyt transidentiteettiään ympäristöltä.

Tulkinta saa tukea viimeisestä säkeistöstä, jossa kertoja viestittää olevansa jotakuinkin sinut ympäristön reaktioiden kanssa, vaikka niitä on välillä vaikea kestää. Kertojan ja hänen ihastuksensa kohteen välinen ystävyys jatkuu myös tunteiden tunnustamisen jälkeen, ja se antaa voimaa jaksaa, vaikka toinen asuu muualla. Vaihtoehtoinen tulkinta on, että pari on alkanut seurustella ja että he herättävät siksi huomiota kulkiessaan yhdessä.

Antaa ihmisten tuijottaa

vaikka joskus se onkin niin vaikeaa

ystävyys meitä yhdistää

etäisyys tekee sielussa kipeää

Laulu ei itsessään maalaa kovin synkkää kuvaa kertojan kohtalosta: hän keräsi rohkeutensa  ja lähti, mutta elämä jatkuu. Vai jatkuuko sittenkään? Singlen kansi kertoo korutonta kieltään. Pitäisikö se tulkita niin, että kertoja ei lopulta jaksanut ympäristön reaktioita, vaan päätyi lopulta itsemurhaan? Vai kertooko se yleistasolla sellaisen transihmisen kohtalosta, joka ei lähtenyt vaan jäi pettämään itseään?

Kuvalähde: Huuto.net

Singlen kannelle vetää karmeudessa vertoja vain kappaleen video. Siinä missä Poika nimeltä Päivin tekstistä välittyy hienosti kertojan rohkeus ja herkkyys, videon ”Päivi” on groteski karikatyyri: naisten alusvaatteissa kameralle rivosti keimaileva hahmo, joka kuvaa pikemminkin tuon ajan valtaväestön käsityksiä sukupuolivähemmistöistä kuin vähemmistöjä itseään.

Videon lopuksi laulaja heittää naisena keikistelleen ”Päivin” päälle sangollisen vettä, niin että peruukki lentää ja meikit leviävät. Tämän häpäisyn on ilmeisesti tarkoitus palauttaa ”Päivi” ruotuun ja korostaa, että hän ei ole oikea nainen vaikka mitä kuvittelisi. Ehkä näin pyrittiin palvelemaan tuon ajan tv-katsoja, jotka saatettiin rauhoittaa ajattelemaan, että video tai laulu ei sentään ole pervojen puolella, vaikka se niitä kuvaakin.

PMMP:n Veden varaan -levyllä (2009) kuultava kappale San Francisco (sanoitus Paula Vesala ja Mira Luoti) on sekin variaatio ”kylän ainoan homon” tarinasta: siinä miespuolinen minäkertoja haaveilee karistavansa lopullisesti suvaitsemattoman kotikylänsä pölyt jaloistaan. Vielä se ei kuitenkaan ole mahdollista, koska kertojan äiti on joko vanha tai sairas ja tarvitsee poikaansa.

Kertoja kohtaa kotipaikkakunnallaan syrjintää ja väkivaltaa, mutta hänen mielessään siintää satumaa, jonne laulu lentää linnun lailla, ja tämä usko parempaan suojelee häntä yhteisön halveksunnalta:

En kanna kaunaa enkä kaipaa tänne koskaan

kun äiti kuolee, lähden viimein kaupunkiin

en muista niitä, jotka nyt mua hieroo paskaan

jos laitan silmät kiinni, nousen taivaisiin

Ne huutaa raivoissaan: ”Ei mies ei toimi noin!”

kauneus kai loukkaa niitä, minkä sille voin

ja ruumistani täällä vaikka pilkataan

sieluuni koskea ei voi milloinkaan

San Franciscon kertoja saattaa olla transsukupuolinen nainen, transvestiitti, drag queen tai yksinkertaisesti mies, joka pukeutuu silmiinpistävän näyttävästi. Pikkukylässä hän on luonnollisesti kuin huutomerkki, mutta unelmien San Franciscossa – tuossa maailman homopääkaupungissa – ei yksi höyhenpuuhka paljoa paina. Sitä on päinvastoin tuunattava entisestään, jotta kertoja ei sulautuisi ja katoaisi joukkoon:

Vaatteeni joille irvaillen ihmiset nauraa

ja höyhenpuuhka jota nyt niin halveksitaan

tarvitsee siellä vielä lisää kimaltavaa

tai muuten hukun massaan monenkirjavaan

Kotikylässä kertojalle on tarjolla vain yksi miehen malli: menet naimisiin ja perustat perheen. Hänen perheensä on kuitenkin äitiä lukuun ottamatta jossain aivan muualla, osana suurempaa samanhenkisten yhteisöä ja maailman valojen lupauksia täynnä olevaa loistoa:

Eivätkä ruuhkaan juutu perheautot vain

vaan linja-autot, limusiinit rinnakkain

joskus voin mennä vuorille vain katsomaan

alhaalla illoin hehkuvaa maisemaa

Amerikassa jokainen voi nousta tähdeksi, ja tähteydestä haaveilee myös San Franciscon kertoja:

En niele tuskaa vaan shamppanjaa virtanaan

verhoudun paljetteihin päästä varpaisiin

minä tunnen kaikki

ja tietenkin minut tunnetaan

valokeila aina osuu tähden askeliin

Unelmien San Franciscossa ei tarvitse sietää halveksuntaa tai olla yksin. Laulun viimeinen säe antaa myös pontta tulkinnalle, jonka mukaan kertoja on transsukupuolinen nainen, joka unelmoi vapautuvansa miehen ruumiista:

Ei pilkkaa suut

ei nouse sormi yksikään

en enää pelkää

etten ketään löydäkään

ja linnun lailla kerran nousen korkeimpaan

ruumiini vanki koskaan en ollutkaan

Bronski Beatin Smalltown boy kuvaa homopojan epätoivoista pakoa pikkukaupungista, ja Leevi and the Leavingsin Poika nimeltä Päivi kertoo transnaisen elämästä paon jälkeen. Sävy on toiveikas, mutta kappaleen groteski video ja varsinkin sen itsemurhasta kertova levynkansi vievät toiveikkuudelta pohjaa pois.

PMMP:n parikymmentä vuotta vanhempi San Francisco on niiden rinnalla kuin hlbti-yhteisön Satumaa, jossa transnainen haaveilee aavan meren tuolla puolen olevasta kaupungista, missä huolet huomisen saa jäädä unholaan ja missä oma armain mua odottaa. Todellisuudessa kertoja elää kuitenkin vielä pikkukylän ankeaa arkea eikä voi siivetönnä lentää. Hänen lopullinen kohtalonsa jää auki, mutta luottamus on niin luja, että kuulijakin haluaa uskoa parempaan huomiseen siellä jossain.

Tämä juttusarja alkoi Juha Tapion kappaleella Minä en, jonka ”erilainen poika” -teema imaisi minut takaisin lapsuuteni eteläpohjalaiskylään. Saman kokemuksen tarjosi taannoin radiosta kuulemani Merja Laaksosen kappale Hiukan hippi (2006, sävellys ja sanoitus Pekka Laaksosen). Sen säkeet olivat taas kuin suoraan omasta pienen pojan maailmastani:

Muistatko kun laitoit seinään kuvan Madonnasta

mukana sen musiikin sä lensit jonnekin

hetkeksi sä tanssit ulos tästä maailmasta

äidin sekä mummin luo taas tulit takaisin

sinä tahdoit nähdä maailmasi kauniina

kauniina, kauniina, kauniina...

Laaksosen laulu ei välttämättä kerro homopojasta, mutta yhtä hyvin se voisi kertoa. Homonäkökulmasta kappale on lisäksi siitä hieno, että se kertoo myös elämästä haaveilun jälkeen – siitä, miten lopulta pääsee maailmalle, löytää kaltaisensa ja elää rohkeasti itsensä näköistä elämää:

Sinä muistat kuinka löysit rakkautesi kohteen

hänet jonka tahdoit vierelläsi kulkevan

sinä muistat Kilimanjaron huipun hohteen

kesäkadut, rankkasateet, laivat, satamat

sinun sisälläsi aukee aava maailma

kauniina, arkana, rohkeena
kauniina, kauniina, kauniina...

Osa 5

Samasta aiheesta:

Setan soittolista, jolle on koottu lisää suomalaisia homo-, lesbo-, bi- ja transaiheisia laulujaHopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 1/4
Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 2/4
Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 3/4

Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 3/4

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat antaneet iskelmä- ja pop-sanoittajille monta aihetta lauluun. Tässä juttusarjassa otan vertailuun muutaman vanhan ja uuden kappaleen ja pohdin niiden kautta homo- ja transaiheiden kuvaamisessa tapahtuneita muutoksia. Kolmantena vuorossa ovat Pirkka-Pekka Peteliuksen Tra-la-la (1985) ja Paula Koivuniemen Queen (2012).

Pirkka-Pekka Peteliuksen vuonna 1985 sanoittama ja esittämä käännösiskelmä Tra-la-la (Acuarela homosexual) on hurtin homohuumorin klassikko. Hienosti sanottuna kappale pureutuu tulkitun sukupuolen ongelmaan: jos mieheksi tulkittu henkilö on naisellinen, häntä pidetään automaattisesti homona. 

Kultaiset renkaat laitan korviin

ja kasvoon meikin ihanan

kiiruhdan Carrolsille lorviin

tyttöjen kanssa kikatan

mulle namusetä outo

alkaa silmää vilkuttaa

vaikka silloin tällöin pidän päässä lämpörullia

vaikka olen nätti poika ja syön hillopullia

mä en tahdo että mulle tyrkytetään…

tra-lal-la-la-la!

Kappale ilmentää minäkertojan melkoista sisäistä ristiriitaa: hän ajaa ”hentoisen” parran, ehostaa ripset, kietoo ”söpöt” huivit reisiin ja ”hipsii” töihin. Toisaalta hän korostaa, että hänellä on käytynä ”miehekkäästi intti”, joten toivottavasti tytöt eivät ajattele hänen olevan ”tra-lal-la-la-la”.

Vaikken yhtään muistuta mä

tavallista Jussia

kun mä sipsutellen

kanniskelen beautypussia

ei mun mieleenikään tulis

poikain kanssa…

tra-lal-la-la-la!

Koska kertojaminä on hyvin naisellinen mutta korostaa samalla miehekkyyttään, häntä voisi ehkä tituleerata transihmiseksi, kuten transvestiitiksi tai muunsukupuoliseksi, joka elää mieheyden ja naiseuden rajalla, välillä tai ulkopuolella. Siten kappale olisi rohkea kannanotto sukupuolisen moninaisuuden puolesta. Tätä tulkintaa nakertaa kuitenkin se, että laulu asettaa kertojan naurunalaiseksi, mitä Peteliuksen lispaava laulutapa entisestään korostaa: tässä meillä on meikkaava, lämpörullia pitävä ja homokliseemäisesti puhuva henkilö, joka korostaa epätoivoisesti miehisyyttään ja suomii muita siitä, että häntä pidetään aina homona. Se taas ilmeisesti on kertojan näkökulmasta pahin mahdollinen leima, koska homohan ei voi olla oikea mies toisin kuin beauty-pussin kanssa sipsuttava armeijankävijä.

Kertojan homopelko on sen verran suhteeton, että tulkitsen kappaleen parodiaksi nimenomaan kaappihomosta, joka pelkää itseään ja muiden syrjintää aids-hysterian valtaamassa 1980-luvun puolivälin Suomessa. Jos Peteliuksen laulun minä sipsuttaisi 30 vuotta myöhemmin homodiskoon, luulen, että Paula Koivuniemen Queen-hitin (2012) kertosäe olisi rohkaisu juuri hänelle: ”Olet queen, eikö niin?”

Iisa Pykärin sanoittaman Queenin esikuvana on toiminut mitä ilmeisimmin Abban Dancing queen, joka sai ensiesityksensä Silvian ja Kaarle Kustaan häiden aattona järjestetyssä gaalakonsertissa kesäkuussa 1976. Kun kappaleesta tuli samana syksynä jättihitti, sen omivat itselleen aivan toisenlaiset kuningattaret – tarkoittaahan queen myös feminiinisen homon arkkityyppiä, siskoa.

Homoluenta tuo Abban kappaleeseen suorastaan hykerryttävää cruising-henkeä: On perjantai-ilta, ja haluat mennä baariin, missä soitetaan juuri oikeanlaista musiikkia. Sitten pitäisi enää löytää oma kunkku, ja sehän voi olla kuka tahansa kundi! Kun vihdoin pääset tanssilattialle, olet tanssiva queen, nuori ja söpö 17-vuotias menohomo.

Friday night and the lights are low

looking out for the place to go

where they play the right music
getting in the swing

you come in to look for a king

anybody could be that guy – –

and when you get the chance

you are the dancing queen

young and sweet only seventeen

Paulan kappale lähtee samasta alkuasetelmasta, ja se kuvaa viehättävän vanhanaikaisesti nimenomaan (homo)baaria paikkana, jossa meikäläiset voivat aidosti olla vapaita myös fyysisesti:

Joo, joo, jos haluut juhlia

maistaa öistä vapautta

seuraa discovaloja

silmät voit pitää avoinna

tässä iltavuorossa

katsoo saa ja koskea

Kertosäe suorastaan pursuaa homoylpeyttä: baari on meidän maailma, hovi, jossa kuka tahansa voi olla juhlittu oma itsensä. Dancing queenin lisäksi Paulan Queenin toinen selkeä sisarkappale onkin Madonnan Vogue, joka niin ikään perustuu ajatukseen siitä, että tanssilattian valokeilassa kuka tahansa voi olla tähti. Riippumatta siitä, kuinka friikki tai köyhä olet oikeassa elämässä tai maailman silmissä, ”tämä rytmi sut armahtaa” ja ”kuka vaan, kuka vaan meistä kruununsa saa vuorollaan”. Näin kappale viittaa myös homojen ballroom-alakulttuuriin.

Tää yö on meidän maailma
kruunattiin susta queen huokaisee joka mies ja nainen

(sä olet queen)

täynnä lämpöä on hovis sun tämä satumainen

tänä yönä sen tehdä saa

tämä rytmi sut armahtaa

kuka vaan kuka vaan tuoliin kultaiseen kun nostetaan

Queen-kappaleen loppupuolella ”poikkeavien bileet” -teema tarkentuu entisestään, kun teksti julistaa: ”Olet queen eikö niin ja tää yö vielä muuttaa kaiken / näissä rakkauden juhlissa soi levy toisenlainen.” Lopuksi todetaan erikseen, että queen voi olla myös mies:

Täyttyy jo tanssilattia

yes sir, voit olla seuraava

kultakruunun haltija

tää yö on meidän maailma

Iisa Pykärin sanoitus havainnollistaa hyvin suomalaisessa kulttuurissa tapahtunutta muutosta. Tra-la-lan aikana homot olivat vielä heterohuumorin kohde, mutta 30 vuotta myöhemmin Paula Koivuniemen kaltaiset iskelmätähdet voivat laulaa meikäläisistä rohkaisevasti. Vaikka monilla seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvilla on vieläkin haasteita itsensä hyväksymisessä, vastassa ei sentään ole enää 30 vuoden takaista Suomea, jossa moni mieluummin kielsi itsensä kolmesti kuin tuli kaapista puuhkineen päivineen.

Aikuisesta naisesta (1982) tuli lesbotunnari tahattomasti, mutta Queen samoin kuin Sata miestä -hitti (2006) on tehty mittatilaustyönä Paulan hlbti-faneille. Vaikka queen-sana on viittaus naismaiseen homotyyppiin, pohjimmiltaan laulu kertoo siitä, että meikäläisten maailmassa jokainen voi olla juhlittu ja hyväksytty sellaisena kuin on: olitpa sitten lesbonainen, miehisesti armeijan käynyt lämpörullamies tai Jussi, joka poikain kanssa – tra-la-la. 

Osa 4

Samasta aiheesta:
Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 1/4
Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 2/4

Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 2/4

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat antaneet iskelmä- ja pop-sanoittajille monta aihetta lauluun. Tässä juttusarjassa otan vertailuun muutaman vanhan ja uuden kappaleen ja pohdin niiden kautta homo- ja transaiheiden kuvaamisessa tapahtuneita muutoksia. Toisena vuorossa ovat Meiju Suvaksen Johnny ootko sellainen (1982) ja Jari Sillanpään Oon kuka oon (2008).

Meiju Suvaksen esikoislevyllä kuultu kappale Johnny ootko sellainen on Juha Vainion käännös amerikkalaislaulaja Josie Cottonin hitistä Johnny are you queer (1981), joka kertoo poikaystävänsä mahdollisen homouden kanssa tuskailevasta tytöstä. Aihe oli 1980-luvun Suomessa vielä arkaluontoinen, joten Vainio turvautui jo kappaleen nimessä kiertoilmaukseen sellainen, jota homoista oli vanhastaan käytetty. Tämä ei kuitenkaan jäänyt ainoaksi muutokseksi, sillä iskelmäsuomentajille tyypilliseen tapaan Vainio otti kääntäessään kosolti vapauksia.

Josie Cottonin alkuperäiskappaleen (säv. ja san. Bobby & Larson Paine) minäkertoja on turhautunut poikaystäväänsä Johnnyyn, joka ei halua hellitellä illan pimeydessä. Nyt Johnny on vielä ruvennut kaveeraamaan homojen kanssa, joten tyttö pohtii kuumeisesti Johnnyn suuntautumista ja omaa asemaansa:

And I saw you today boy

walking with them gay boys

can you hurt me so

now I gotta know

Johnny are you queer?

Alkuteksti lähtee siis tytön tunteista ja siitä, että hän tuntee itsensä petetyksi ja ulkopuoliseksi: ”Cause when I see you dancing with your friends / I can't help wondering where I stand.” Juha Vainion suomennoksessa  pari ei sen sijaan vielä edes seurustele, ja tyttö on enemmän pahoillaan ”sellaisen” Johnnyn puolesta kuin omasta puolestaan:

Sä kaipaat seuraa kaverien vain

sun puolestas oon pahoillain

Alkutekstissä tyttö purkaa pelkojaan siitä, että hän ei kenties riitä Johnnylle seksuaalisesti: ”I'm so afraid I'll lose you / if I can't seduce you / is there something wrong?” Juha Vainion suomennoksessa tyttö taas ei pahemmin epäile omia kykyjään, vaan keskittyy valittelemaan sitä, mitä Johnny oikein menettää, kun ei ymmärrä naisten päälle:

Eiks kelpaa sulle Elli

makee karamelli

mitä ilman jäät

et voi sä tietää Johnny

Alkutekstissä Johnnyn mahdollista homoutta ei kuvata vähättelevästi tai paheksuvasti, mutta suomennos kuvaa homo-Johnnya raukkaparkana. Koska ”kunnon seuralainen” ei kelpaa, Johnny on kaikesta päätellen ”erilainen, niin kuin keijukainen”, joka kasvissyöjän tavoin ei tiedä, mitä pihviravintolassa menettää. Tämä liippaa läheltä sitkeänä elävää ajattelutapaa, jonka mukaan homo kyllä eheytyy, kunhan oikea nainen tulee kohdalle.  

Mikään ei estänyt kääntäjä Juha Vainiota kääntämästä kappaletta alkutekstille uskollisesti ja homonäkökulmasta neutraalisti. Tästä huolimatta hän valitsi käännösstrategian, jonka myötä Johnnysta tulee eräänlainen surullisen hahmon ritari. Voidaan siis olettaa, että Johnny ootko sellainen kuvaa paitsi suomentajan omaa arvomaailmaa myös hänen oletustaan kohderyhmän, eli 1980-luvun alun Suomi-iskelmän kuulijakunnan arvomaailmasta.

Vainion puolustukseksi on tosin sanottava, että hänen suomennoksensa on uskollinen Josie Cottonin sinänsä neutraalin kappaleen karmaisevalle musiikkivideolle, jossa Johnny kuvataan stereotyyppisesti naisia pelkääväksi nörtiksi.

Meijun kappaleen vertailukohtana on Jari Sillanpään tulkitsema Oon kuka oon (2008), jonka nimi tuo mieleen La cage aux folles -musikaaliin alun perin tehdyn kappaleen I am what I am. Sillanpään kappale on kuitenkin Anna Erikssonin  säveltämä ja sanoittama supisuomalainen gay anthem, joka oli kuin viimeinen silaus Sillanpään vuonna 2006 tapahtuneelle kaapista tulolle.

Kappaleen alussa minäkertoja muistelee elämänsä vuoristorataa – onnea, iloa ja kaikkea muuta, mikä syömmehen pienehen mahtua voi:

Laulanut olen kuin viimeistä kertaa

ja itkuni sulkenut pois

nauranut niin kuin ei riemulla ääriä ois – –

ja se kaikki on totta, se kaikki on tässä

valona, varjona, jälkenä syvällä mun sydämessä

Kokemustensa voimistamana kertoja on hyväksynyt itsensä ja oman ristiriitaisuutensa sekä sen, ettei oma elämä ole kulkenut turvallisen kaavan mukaan:

Oon kuka oon,

teen mitä teen

pystyn niin vihaan kuin rakkauteen 

en valmiita reittejä kulje

vain koska sen pitäisi olla niin

Äskeisen sitaatin viimeinen säe vie heti ajatukset homouteen, ja ajatus täydentyy myöhemmin kertosäkeessä:

En ketään mä syliini sulje

vain koska sen pitäisi olla niin

Meijun kappaleen kertojan ja Sillanpään laulun minän välille voisi näin ollen kuvitella pienoisen sananvaihdon, joka kuvastaa samalla homouteen liittyvien asenteiden muutosta suomalaisessa yhteiskunnassa ja Suomi-iskelmässä:

–     Eiks kelpaa sulle nainen, kunnon seuralainen? Musta tuntuu vain että ootkin Johnny vähän sellainen!

–     Oon kuka oon, teen mitä teen. Tyydy en ikinä puolikkaaseen.

Osa 3

Samasta aiheesta:
Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 1/4