”You and me together, fighting for our love”: syntikkapopin pervot 2/2

Depeche Mode, Visage ja Soft Cell pääsivät ääneen tämän jutun ensimmäisessä osassa, jossa tutustuttiin 1980-luvun brittiläiseen syntikkapoppiin lähinnä synti edellä. Fetissiklubien kellareista ja pornoteatterien välkkeestä päädyttiin vuoteen 1984, jolloin Blancmange lauloi kaiken muuttaneesta tuntemattomasta Abba-coverissa The day before you came.

Tämä yltiöromanttinen mutta samalla pohjattoman surumielinen laulu vie ajatukset toiseen uuteen tulokkaaseen, joka muutti samoihin aikoihin kaiken. Aids ja sen laukaisemat asenteet pakottivat homoyhteisön kokomaan rivinsä ja tarttumaan uudelleen aseisiin, jotka oli 1970-luvun alun gay liberationin jälkeen osin unohdettu sängyn alle. 

Muutos kuuluu hyvin myös tuon ajan syntikkapopista, jossa painopiste siirtyi kellareista kaduille ja panemisesta politiikkaan.

Bronski Beat

Jimmy Somervillen, Steve Bronskin ja Larry Steinbachekin Bronski Beat (1983–1995) ei vaivautunut kätkemään homoagendaansa kielikuviin toisin kuin vaikka Pet Shop Boys (kuvassa Neil Heart-singlen kannessa vuonna 1988). Bronski Beatin suunta oli selvä jo ensisinglestä Smalltown boy (1984) lähtien: tarvittaessa jätetään vaikka koko entinen elämä taakse, jotta voitaisiin elää itselle rehellisesti.

Laulun pikkukaupungin pojan pakomatkan tulos jää avoimeksi, mutta kappaleen musiikkivideo [ks. Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 4/4] päättyy lohdulliseen kuvaan, jossa poika kohtaa perillä Lontoossa kaltaisiaan. He tarjoavat vuosien yksinäisyyden tilalle lupauksen yhteisyydestä ja taistelutoveruudesta. 

Kovin ruusuista tulevaisuutta pojille on silti vaikea ennustaa, sillä 1980-luku oli sateenkaariyhteisölle kirjaimellisesti veristä taistelua. Tällä taistelutantereella toiset kaatuivat taudin voimasta, toiset nyrkistä.

Taisteluasemista lähtee myös Bronski Beatin kakkossingle Why? (1984), jonka kertoja on joutunut pahoinpidellyksi suudeltuaan toista miestä. Hän makaa häväistynä maassa ja osoittaa sanansa sille, joka ensin oli luonut pariskuntaan halveksuvan katseen ja jolla nyt on nyrkki veressä: ”Sano, miksi. Miksi haluat tuhota elämäni, tuomita minut, haukkua tautiseksi, nimitellä syntiseksi – järkkymättä ja ilman syyllisyyttä. Miksi?”

Can you tell me why

you in your false securities

tear up my life

condemning me

name me an illness

call me a sin

never feel guilty

never give in

tell me why?

Aids-kriisin synnyttämä taudinpelko kanavoituu laulussa homovihaan ja väkivaltaan, mutta kertoja valaa uskoa kumppaniinsa ja samalla koko sateenkaariyhteisöön kutsuen tovereita aseisiin: ”You and me together, fighting for our love.” Laulu päättyy toistuvaan hätähuutoon, jonka voidaan ajatella kohdistuvan pahoinpitelijän lisäksi koko yhteiskuntaan: ”Sano, miksi!”

Bronski Beatin aloituskokoonpanon yhteinen taistelu jäi kovin lyhyeksi, sillä laulaja Jimmy Somerville lähti bändistä kesällä 1985 ja perusti uuden yhtyeen. Siitä kohta lisää, mutta ensin sananen Erasuresta.

Erasure

Jutun ensimmäisessä osassa listasin jo Erasure-duon toisen puoliskon Vince Clarken saavutuksia homopopin kummisetänä. Vaikka umpihetero Clarke teki pervoa poppia jo Depeche Moden esikoislevylle, vuonna 1985 perustetussa Erasuressa siitä jalostui suoranainen kutsumustyö. Asiaan vaikutti varmasti duon avoimesti homo laulaja Andy Bell.

Bell korosti jo varhain haastatteluissa, että Erasure teki sanoituksistaan tahallaan sukupuolineutraaleja ja että häntä ei koskaan nähtäisi musiikkivideoissa leikkimässä heteroa. Asia tuli harvinaisen selväksi jo bändin Wonderland -esikoisalbumin (1986) kappaleessa Pistol, joka kertoo kaksimielisin sanakääntein seksistä poliisin (”blue boy”) kanssa.

Blue boy go get your gun

hands together we can have some fun

out tonight and the beat goes on

what a criminal situation

Otan kuitenkin ensin tarkasteluun Erasuren kakkoslevyn The circus (1987) kappaleen Hideaway, koska se on eräänlainen Bronski Beatin Smalltown boyn velipuoli. Molemmat laulut kertovat kotoaan lähtevästä pojasta, mutta Hideawayssa kyse ei ole karkulaisesta, vaan poika on tullut perheensä hylkäämäksi homouden paljastumisen jälkeen.

Homo-sanaa ei kappaleessa suoraan mainita, mutta asia on ilmaistu coming out -tarinoista tutuilla sanakäänteillä: ”Poika päätti kertoa perheelleen, mitä hän sydämessään tunsi. Hän ei enää kestänyt peittelyä, ei kyennyt salaamaan totuutta. Äiti puhkesi itkuun, isä vaikeni kuin muuri.”

Ensimmäisen säkeistön puolivälissä ulkopuolinen kertoja muuttuu yhtäkkiä minäkertojaksi, mikä tuo tarinan iholle: ”Isä, mikset enää puhu minulle. Äiti, vieläkö itket itsesi uneen? Vieläkö olet ylpeä pikkupojastasi?

One day the boy decided

to let them know the way he felt inside

he could not stand to hide it

his mother she broke down and cried

oh my father

why don't you talk to me now

oh my mother

do you still cry yourself to sleep

are you still proud of your little boy

Tämän jälkeen ulkopuolisen kertojan ja minäkertojan vuorottelu jatkuu luoden vaikutelman siitä, että ulkopuolisen kertojan puhe on pojan rohkaisevaa sisäistä puhetta omalle itselle: ”Älä pelkää. Piilottelu on ohi. Uusi maailma odottaa, ja pärjäät kyllä omillasi. – – Rakkaus parantaa, aika parantaa, pitää vain karaistua.”

Don't be afraid

you don't have to hide away

there's a new world

you can make it on your own – –

love will mend your broken wing

time will slip away

learn to be brave

Kaapista tulo on keskiössä myös Erasuren esikoislevyn cd-painoksella kuultavassa laulussa March on down the line. Bronski Beatin Why-kappaleen tavoin kertoja valaa omasta sisuuntumisesta kumpuavaa uskoa kanssaveljiin ja -sisariin ja kutsuu heitä yhteiselle marssille taistelemaan rakkauden puolesta: ”Tee kulta tilaa. Piilottelu saa riittää, tuli mitä tuli. – – Uusi päivä, uudet kujeet. Tällä kertaa tulen ulos. Pelataan tätä peliä ja marssitaan eteenpäin.”

Lover out my way

I'll stand up to anything – –

a new day, a new way

I'm coming out this time

a new name, let's play the game

and march on down the line

Myöhemmin kertoja toteaa, että ”taistelun voittamisen” jälkeen voi seistä jälleen pää pystyssä. Tulkitsen tämän niin, että kertoja viittaa kaapista tuloa edeltäneeseen jaakopinpainiinsa ja sitä seuranneeseen voimaantumiseen. Ulkoista taisteluahan ei ollut voitettu millään tavoin, koska ennakkoluulot kukoistivat ja omaa rautanyrkkiään heristi myös Thatcherin luotsaama konservatiivihallitus.

March on down the linessa huomio kiinnittyy erityisesti säkeisiin: ”God is on our side / dance on up to heaven.” Mielikuva Jumalan armosta taivaaseen tanssivista homoista on väkevä vastalause aids-kriisin ruokkimille synti- ja helvettipuheille ja samalla osoitus uhmakkaasta elämänilosta yhteisössä, joka jatkuvasti menetti omiaan. Tanssisosiaalisuudesta tulee näin politiikan ja vastarinnan ilmentymä.

Vastaavaa voimapuhetta tarjoaa Erasuren kolmannen albumin The innocents (1988) singlelohkaisu Chains of love, josta välittyy samalla miestappioiden ja homovihan aiheuttama suru ja lamaannus. 

Kappaleen kertojaminä kysyy kumppaniltaan, vieläkö tämä muistaa ajan, jolloin kadulla saattoi kävellä käsi kädessä, jutella säästä ja suunnitella tulevaa. Ajan, jolloin aikaa tuntui olevan rajattomasti.

Do you remember

there was a time

when people on the street

were walking hand in hand in hand

they used to talk about the weather

making plans together

days would last forever

Vapaan rakkauden ja huolettomuuden aika oli ohi, ja hiv oli ehkä aloittanut myös kertojan parisuhteessa viimeisen lähtölaskennan. Mahdottoman edessä kertoja hakee turvaa kumppanistaan ja kokoaa voimansa vakuuttaakseen: ”Yhdessä me murramme nämä rakkauden kahleet. Periksi ei anneta.”

Come to me, cover me, hold me

together we'll break these chains of love

don't give up

don't give up

together with me and my baby
break these chains of love

Rakkauden kahleet -kielikuva summaa sen, miten pahasti aids-kriisi homoyhteisöä orjuutti. Rakkautta ei voinut enää ilmaista avoimesti, jos ei halunnut löytää itseään kadulta makaamasta naama verissä. Rakkaudesta ei saanut enää myöskään puhua julkisesti, koska Thatcher runnoi The innocents -levyn ilmestymisvuonna 1988 paikallishallintolakiin homopropagandapykälän nro 28. Pykälä kielsi hallintoa edistämästä homoseksuaalisuutta julkaisuissa tai muuten tai edistämästä kouluopetusta homoseksuaalisuuden hyväksyttävyydestä.

Chains of lovessa rakkauden kahleet viittaavat myös siihen, että aids-kriisin aikana mitään ei voinut enää suunnitella, koska niin monella sairastuneella oli niin vähän aikaa jäljellä. Samalla yhteisön sisäiset jännitteet kasvoivat ja entiset veljet ja sisaret vetivät rintamalinjoja puolin ja toisin.  Kun pelkkä oma uhma tai ylpeys ei enää tunnu riittävän, Chains of loven kertoja löytää toivoa kahden kahlekuninkaan yhteisestä kohtalosta.

The Communards

Kovinta huutia Thatcherin politiikalle ja ajan asenneilmastolle antoi The Communards -duo (1985–1988), jonka Bronski Beatista lähtenyt Jimmy Somerville perusti yhdessä Richard Colesin kanssa. Bändin radikaaliutta kuvasti myös sen nimi, joka oli lainattu Pariisin kommuunin vallankumouksellisilta, kommunardeilta.



The Communardsin lauluntekstit ovat koko yhteisölle sateenkaariyhteisölle suunnattua voimapuhetta, jossa puututaan vihaan ja syrjintään ja sanallistetaan yhteistä surua. Esimerkiksi käy singlekappale There’s more to love (1988), jossa kertoja perustelee rakkaussuhteestaan vaikenemista väkivallan uhalla ja viittaamalla epäsuorasti vaikenemispykälä 28:aan:

I would like to shout it from the highest mountain
to tell the world I've found love and what it means to me
but all around there’s violence and laws
to make me think again
maybe one day they will understand
there's more to love than boy meets girl

Lopussa laulun sävy muuttuu uhmakkaaksi, kun kertoja sanoo kipuavansa vuorelle ja huutavansa totuuden julki: ”Minua ei nujerreta koskaan. Jonakin päivänä niiden on pakko tajuta.”

Kappaleen musiikkivideosta uhmaa on tosin vaikea huomata, koska tekstin purevuus peittyy siinä puskafarssin alle. Samaa myyntitaktiikkaa bändi käytti monissa muissakin videoissaan.



There’s more to loven kaltaista meikäläisten mentaalivalmennusta edustaa myös The Communardsin esikoislevyllä Communards (1986) kuultava Disenchanted. Sen kertoja puhuttelee ”pettynyttä ja vihaista nuorukaista”, joka on joutunut syrjinnän kohteeksi. Samalla kertoja korostaa taistelutoveruutta vakuuttamalla olevansa miehen ystävä ja pysyvänsä tämän rinnalla tukena kaikessa.

Hey there boy, what is wrong with you
no future, no hope, just broken dreams
you spend your days wondering why
I'll be your friend, I'll be around
I'll be everything you need

Lopussa kertoja vielä valaa poikaan uskoa ja vakuuttaa, että vielä on toivoa ja tulevaisuutta, jos vain uskoo itsensä. ”Pride is something good for you”, hän korostaa kutsuen poikaa näin mukaan ylpeään homoaktivismiin.



The Communardsin kakkoslevy Red (1987) jatkaa esikoisen uhmakasta linjaa, mutta laulujen taustalla kummitteleva aids-aave tuo voimapuheeseen usein lohduttoman sävyn. Enää ei taistella liikkumatilasta, vaan hengissä selviämistä yksilöinä ja yhteisönä.

Tämä on ilmeistä esimerkiksi kappaleessa Victims, jonka nuori päähenkilö Billy on irtisanottu sairautensa vuoksi. Hänellä on jäljellä vain muutama luottoystävä, jotka eivät ”pese käsiään ja petä”. Tien pää häämöttää, mutta ainakaan Billy ei kuolisi yksin. Kertoja suomii vihapuhetta syytäviä tekopyhiä ihmisiä ja korostaa kerta toisensa jälkeen: ”Syyllisiä ei ole, on vain uhreja.”

Billy's young and Billy's dying
fighting every day
the few he trusts will give him strength
they will not walk away
love will never wash its hands
and never will betray
Billy can't escape the truth
but he won't die alone
no-one to blame
there's only victims



Red-levyn puhuttelevin laulu on kuitenkin For a friend. Se on omistettu homoaktivisti Mark Ashtonille, joka perusti ystävänsä kanssa Pride-elokuvasta (2014) tutun Lesbians and gays support the miners -järjestön. Ashton oli myös Jimmy Somervillen ja Richard Colesin sydänystävä, ja laulu kertoo menetyksen mykistävyydestä: ”Kenenkään vuoksi en itkenyt niin kuin sinun vuoksesi”, kertoja toteaa laulun alussa.

The Communardsin lauluissa ylpeys ja aktivisti olivat usein ratkaisuja toivottomuuteen, mutta nyt ne muistuttavat kertojaa vain ystävän menetyksestä: kesä tulee, mutta enää ei ole toista rinnalla marssimassa rakkauden puolesta. Surusta nousee viha, jonka voimalla kertoja vakuuttaa jatkavansa yhteisten unelmien toteuttamista.

Summer comes
I remember how we'd march
we'd march for love and pride
together arm in arm
tears have turned
turned to anger and contempt
I'll never let you down
a battle I have found
and all the dreams we had
I will carry on



Ajatus ystävien muistosta voimaannuttavana tekijänä tuo yllättäen syvällisyyttä myös Red-levyn suurimpaan hittiin – cover-versioon Gloria Gaynorin höyhenenkevyestä diskorallista Never can say goodbye. Tässä kontekstissa laulu tuntuu viestittävän, että kaveria ei jätetä eikä kaatuneita unohdeta. Marssi jatkuu ”sinun kanssasi sinua ilman”, ja päällimmäisenä on sama kiitollisuus jaetuista iloista ja suruista kuin Red-levyn kappaleessa Lovers and friends. 

Lovers and friendsiin on hyvä lopettaa, sillä tämän aidsista kertovan laulun sanoma kaikuu vahvana myös nyt, kun maailmalla vietetään kesän Pride-juhlia ja sateenkaariyhteisö marssii muistellen samalla Orlandon joukkomurhan uhreja:

You'll never know
how much it came to mean to me
to have you by my side
in battles lost and won



Samasta aiheesta ja aiheen sivusta:
Ylpeyttä ja ennakkoluuloja: Pride-elokuva ja Billy Elliot -musikaali

Viisi biisitärppiä 3 (Andy Bellin uutta tuotantoa)

La dolce vita – äänioikeudeton suru ja elämäkeskeiset hautajaiset

Kaatuneiden muistopäivä: We were here -dokumentti

Seksuaalipakolainen muistelee: Olli Nuutisen Kommentteja kahteen elämään

Stonewall – katujen kuningattarien kapina

Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 4/4

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat antaneet iskelmä- ja pop-sanoittajille monta aihetta lauluun. Tässä juttusarjassa otan vertailuun muutaman vanhan ja uuden kappaleen ja pohdin niiden kautta homo- ja transaiheiden kuvaamisessa tapahtuneita muutoksia. Viimeisenä vuorossa ovat Leevi and the Leavingsin Poika nimeltä Päivi (1985) ja PMMP:n San Francisco (2009).

Kotiseudulta lähteminen on ollut ratkaisuna monille vähemmistönuorille, joita ympäristön asenteet ovat ahdistaneet. Useimmiten tämä on tarkoittanut – ja tarkoittaa yhä – muuttoa maalta tai pikkukaupungista suureen cityyn tai ulkomaille, missä on helpompi olla oma itsensä ilman pienen yhteisön painetta.

Samainen aihe tuli Suomi-iskelmään vuonna 1985, kun Leevi and the Leavings julkaisi singlensä Poika nimeltä Päivi. Tämän Gösta Sundqvistin säveltämän ja sanoittaman kappaleen alkuasetelma on hyvin samankaltainen kuin brittiläisen Bronski Beat -yhtyeen vuotta aiemmin julkaistussa hitissä Smalltown boy (Somerville, Steinbachek, Bronski). Smalltown boy kertoo kiusatusta ja yksinäisestä pojasta, joka karkaa kotoa etsimään vastauksia ja rakkautta, joita kotikaupungilla ei ole tarjota.

You leave in the morning

with everything you own

in a little black case – –

mother will never understand

why you had to leave

but the answers you seek

will never be found at home

the love that you need

will never be found at home

Smalltown boy kuvaa pojan karkumatkaa preesensissä, eikä kuulijalle koskaan selviä, mitä pojalle tapahtuu. Laulu loppuu sanoihin ”run away, turn away, run away, turn away, run away”, mikä korostaa epätoivoisen oloista ja päämäärätöntä pakoa. Poika nimeltä Päivi -kappaleen minäkertoja taas on jo pakonsa tehnyt ja asettunut suurempaan kaupunkiin. Laulun alussa hän perustelee lähtöpäätöstään: 

Mä kerroin kaiken jo kirjeessäin

jos en lähde niin petän itseäin

lähdin kiertämään maailmaa

pikkukaupungin kadut mua ahdistaa

Kertosäkeessä ahdistuksen ja lähdön syyksi paljastuu sukupuoli-identiteetin aiheuttama hämmennys:  ”Olin poika nimeltä Päivi / enkä tiennyt oonko Romeo vai Julia.”

Netistä löytyy useita keskusteluketjuja, joissa väitellään kertojan sukupuolesta: onko hän siis Päivi-niminen tyttö, joka kokee olevansa poika, vai poika, joka kokee olevansa tyttö nimeltä Päivi? Molemmat tulkinnat ovat mahdollisia, mutta itse kallistuisin siihen, että kertoja on mies, jolla on naisidentiteetti, eli hän on transnainen. Tähän vaikuttaa ennen kaikkea kappaleen video, jossa nähdään naisen alusvaatteisiin pukeutunut mies. Lisäksi singlen makaaberissa kannessa on selvästi mieheltä näyttävä hahmo, joka on riisunut punaiset korkokenkänsä ja sen jälkeen hirttäytynyt.



Poika nimeltä Päivin kertosäkeessä paljastuu, että minäkertojan lähtöön oli vaikuttanut pikkukaupungin ahdaskatseisuuden lisäksi myös ihmissuhde: ”Olin poika nimeltä Päivi / tahdoin vain suudella sun maalattuja huulia.” Laulun transnainen oli siis ihastunut kotikaupungissaan toiseen naiseen, jolle koko laulu on osoitettu.

Laulun ensimmäinen säe ”mä kerroin kaiken jo kirjeessäin” antaa ymmärtää, että kertoja ja hänen ystävänsä ovat nyt ensimmäistä kertaa kunnolla yhteydessä kertojan lähdön jälkeen. Toinen säe ”jos en lähde niin petän itseäin” taas vihjaa, että kertoja ei suureen kaupunkiin päästyään ole enää peitellyt transidentiteettiään ympäristöltä.

Tulkinta saa tukea viimeisestä säkeistöstä, jossa kertoja viestittää olevansa jotakuinkin sinut ympäristön reaktioiden kanssa, vaikka niitä on välillä vaikea kestää. Kertojan ja hänen ihastuksensa kohteen välinen ystävyys jatkuu myös tunteiden tunnustamisen jälkeen, ja se antaa voimaa jaksaa, vaikka toinen asuu muualla. Vaihtoehtoinen tulkinta on, että pari on alkanut seurustella ja että he herättävät siksi huomiota kulkiessaan yhdessä.

Antaa ihmisten tuijottaa

vaikka joskus se onkin niin vaikeaa

ystävyys meitä yhdistää

etäisyys tekee sielussa kipeää

Laulu ei itsessään maalaa kovin synkkää kuvaa kertojan kohtalosta: hän keräsi rohkeutensa  ja lähti, mutta elämä jatkuu. Vai jatkuuko sittenkään? Singlen kansi kertoo korutonta kieltään. Pitäisikö se tulkita niin, että kertoja ei lopulta jaksanut ympäristön reaktioita, vaan päätyi lopulta itsemurhaan? Vai kertooko se yleistasolla sellaisen transihmisen kohtalosta, joka ei lähtenyt vaan jäi pettämään itseään?

Kuvalähde: Huuto.net

Singlen kannelle vetää karmeudessa vertoja vain kappaleen video. Siinä missä Poika nimeltä Päivin tekstistä välittyy hienosti kertojan rohkeus ja herkkyys, videon ”Päivi” on groteski karikatyyri: naisten alusvaatteissa kameralle rivosti keimaileva hahmo, joka kuvaa pikemminkin tuon ajan valtaväestön käsityksiä sukupuolivähemmistöistä kuin vähemmistöjä itseään.

Videon lopuksi laulaja heittää naisena keikistelleen ”Päivin” päälle sangollisen vettä, niin että peruukki lentää ja meikit leviävät. Tämän häpäisyn on ilmeisesti tarkoitus palauttaa ”Päivi” ruotuun ja korostaa, että hän ei ole oikea nainen vaikka mitä kuvittelisi. Ehkä näin pyrittiin palvelemaan tuon ajan tv-katsoja, jotka saatettiin rauhoittaa ajattelemaan, että video tai laulu ei sentään ole pervojen puolella, vaikka se niitä kuvaakin.

PMMP:n Veden varaan -levyllä (2009) kuultava kappale San Francisco (sanoitus Paula Vesala ja Mira Luoti) on sekin variaatio ”kylän ainoan homon” tarinasta: siinä miespuolinen minäkertoja haaveilee karistavansa lopullisesti suvaitsemattoman kotikylänsä pölyt jaloistaan. Vielä se ei kuitenkaan ole mahdollista, koska kertojan äiti on joko vanha tai sairas ja tarvitsee poikaansa.

Kertoja kohtaa kotipaikkakunnallaan syrjintää ja väkivaltaa, mutta hänen mielessään siintää satumaa, jonne laulu lentää linnun lailla, ja tämä usko parempaan suojelee häntä yhteisön halveksunnalta:

En kanna kaunaa enkä kaipaa tänne koskaan

kun äiti kuolee, lähden viimein kaupunkiin

en muista niitä, jotka nyt mua hieroo paskaan

jos laitan silmät kiinni, nousen taivaisiin

Ne huutaa raivoissaan: ”Ei mies ei toimi noin!”

kauneus kai loukkaa niitä, minkä sille voin

ja ruumistani täällä vaikka pilkataan

sieluuni koskea ei voi milloinkaan

San Franciscon kertoja saattaa olla transsukupuolinen nainen, transvestiitti, drag queen tai yksinkertaisesti mies, joka pukeutuu silmiinpistävän näyttävästi. Pikkukylässä hän on luonnollisesti kuin huutomerkki, mutta unelmien San Franciscossa – tuossa maailman homopääkaupungissa – ei yksi höyhenpuuhka paljoa paina. Sitä on päinvastoin tuunattava entisestään, jotta kertoja ei sulautuisi ja katoaisi joukkoon:

Vaatteeni joille irvaillen ihmiset nauraa

ja höyhenpuuhka jota nyt niin halveksitaan

tarvitsee siellä vielä lisää kimaltavaa

tai muuten hukun massaan monenkirjavaan

Kotikylässä kertojalle on tarjolla vain yksi miehen malli: menet naimisiin ja perustat perheen. Hänen perheensä on kuitenkin äitiä lukuun ottamatta jossain aivan muualla, osana suurempaa samanhenkisten yhteisöä ja maailman valojen lupauksia täynnä olevaa loistoa:

Eivätkä ruuhkaan juutu perheautot vain

vaan linja-autot, limusiinit rinnakkain

joskus voin mennä vuorille vain katsomaan

alhaalla illoin hehkuvaa maisemaa

Amerikassa jokainen voi nousta tähdeksi, ja tähteydestä haaveilee myös San Franciscon kertoja:

En niele tuskaa vaan shamppanjaa virtanaan

verhoudun paljetteihin päästä varpaisiin

minä tunnen kaikki

ja tietenkin minut tunnetaan

valokeila aina osuu tähden askeliin

Unelmien San Franciscossa ei tarvitse sietää halveksuntaa tai olla yksin. Laulun viimeinen säe antaa myös pontta tulkinnalle, jonka mukaan kertoja on transsukupuolinen nainen, joka unelmoi vapautuvansa miehen ruumiista:

Ei pilkkaa suut

ei nouse sormi yksikään

en enää pelkää

etten ketään löydäkään

ja linnun lailla kerran nousen korkeimpaan

ruumiini vanki koskaan en ollutkaan

Bronski Beatin Smalltown boy kuvaa homopojan epätoivoista pakoa pikkukaupungista, ja Leevi and the Leavingsin Poika nimeltä Päivi kertoo transnaisen elämästä paon jälkeen. Sävy on toiveikas, mutta kappaleen groteski video ja varsinkin sen itsemurhasta kertova levynkansi vievät toiveikkuudelta pohjaa pois.

PMMP:n parikymmentä vuotta vanhempi San Francisco on niiden rinnalla kuin hlbti-yhteisön Satumaa, jossa transnainen haaveilee aavan meren tuolla puolen olevasta kaupungista, missä huolet huomisen saa jäädä unholaan ja missä oma armain mua odottaa. Todellisuudessa kertoja elää kuitenkin vielä pikkukylän ankeaa arkea eikä voi siivetönnä lentää. Hänen lopullinen kohtalonsa jää auki, mutta luottamus on niin luja, että kuulijakin haluaa uskoa parempaan huomiseen siellä jossain.

Tämä juttusarja alkoi Juha Tapion kappaleella Minä en, jonka ”erilainen poika” -teema imaisi minut takaisin lapsuuteni eteläpohjalaiskylään. Saman kokemuksen tarjosi taannoin radiosta kuulemani Merja Laaksosen kappale Hiukan hippi (2006, sävellys ja sanoitus Pekka Laaksosen). Sen säkeet olivat taas kuin suoraan omasta pienen pojan maailmastani:

Muistatko kun laitoit seinään kuvan Madonnasta

mukana sen musiikin sä lensit jonnekin

hetkeksi sä tanssit ulos tästä maailmasta

äidin sekä mummin luo taas tulit takaisin

sinä tahdoit nähdä maailmasi kauniina

kauniina, kauniina, kauniina...

Laaksosen laulu ei välttämättä kerro homopojasta, mutta yhtä hyvin se voisi kertoa. Homonäkökulmasta kappale on lisäksi siitä hieno, että se kertoo myös elämästä haaveilun jälkeen – siitä, miten lopulta pääsee maailmalle, löytää kaltaisensa ja elää rohkeasti itsensä näköistä elämää:

Sinä muistat kuinka löysit rakkautesi kohteen

hänet jonka tahdoit vierelläsi kulkevan

sinä muistat Kilimanjaron huipun hohteen

kesäkadut, rankkasateet, laivat, satamat

sinun sisälläsi aukee aava maailma

kauniina, arkana, rohkeena
kauniina, kauniina, kauniina...

Osa 5

Samasta aiheesta:

Setan soittolista, jolle on koottu lisää suomalaisia homo-, lesbo-, bi- ja transaiheisia laulujaHopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 1/4
Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 2/4
Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 3/4