Näytetään tekstit, joissa on tunniste syntikkapop. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste syntikkapop. Näytä kaikki tekstit

tiistai 4. huhtikuuta 2017

”There's someone else I've got to be” – George Michael 1963–2016

Kuva: georgemichael.com

Joulupäivänä 2016 kuollut George Michael aloitti uransa miljoonien teinityttöjen seksisymbolina. Myös sen jälkeen seksi hallitsi usein hänen julkisuuskuvaansa joko tahallisesti tai tahattomasti. Tahallisuutta edusti se, miten artisti itse ratsasti seksillä läpi uransa ja varsinkin sen jälkeen, kun hän tuli julkisesti ulos eriöstä. Niin, eriöstä. George Michaelhan ei ollut koskaan suoraan sanonut olevansa homo ennen kuin houkutuslintuna toiminut poliisi pidätti hänet puiston vessassa vuonna 1998.

Tästä nöyryytyksestä alkoi myös se tahaton puoli: koko George Michaelin loppuelämän jatkunut repostelu keltaisessa lehdistössä, jolle artistin seksi- ja päihdeongelmat tuottivat tasaiseen tahtiin likapyykkiä. Vielä tähden kuoleman jälkeenkin tabloidilehdet jaksoivat päivitellä hänen seksikumppaneidensa runsaslukuisuudella (”500 miestä seitsemässä vuodessa!”). Entisestä seksisymbolista oli tullut seksihullu tai ”sexual freeek”, kuten George Michael itse lauloi vuoden 2006 singlessään.

Monille homomiehille George Michael oli paitsi varoittava esimerkki myös esikuva, jonka laulut rohkaisivat ja lohduttivat sekä suoraan että epäsuorasti rivien välissä. Tähän puoleen keskittyy seuraava kirjoitus, jossa tarkastelen George Michaelin tuotannon homoteemoja.




”Explore monogamy”

Oma suhteeni George Michaeliin alkoi Madonnasta ja huipentui Jeesukseen. Tämä sinänsä loogiselta kuulostava kehityskaari alkoi syksyllä 1987, jolloin otin kymmenvuotiaana ensiaskeleitani puberteettiin. Kuten niin monilla, porttina toimi popkulttuuri, ja heti kynnyksellä kohtasin Madonnan. Madonnan, joka lauloi La isla bonitaa ja Who’s that girliä ja komeili R-Kioskin lehtihyllystä löytämäni saksalaisen musiikkilehden kannessa.

Kuusitoista markkaa oli tuolloisilla tuloillani kova raha, mutta se lehti oli saatava. Eikä se kovin huono investointi ollut, koska lehden välissä ollut Madonnan jättijuliste on olemassa yhä – vuosikymmenten, ultraviolettisäteilyn ja sinitarran runtelemana, mutta onpa kuitenkin. Samaa ei voi sanoa George Michaelista, jonka kohtasin ensimmäisen kerran samaisen lehden sivuilla.

En oikein tiennyt, mitä se oli, mutta ainakin se oli kamalan noloa. Mies ja nainen sillä tavoin alasti sängyssä. Ja sitten tuo sex-sana, joka oli kai jotain vähän likaista. Jotain tuollaista, että ollaan sängyssä muutenkin kuin nukkumassa. Ja sitten naisella on vielä side silmillä.

Popcorn-lehdessä näkemäni häiritsevät kuvat olivat peräisin George Michaelin uudesta musiikkivideosta I want your sex. Se oli hänen ensimmäisen sooloalbuminsa Faithin ensimmäinen single, ja jos some olisi ollut jo olemassa, video olisi aiheuttanut melkoisen pöhinän. Näin jälkeenpäin videossa herättää tosin eniten huomiota se, että George Michael pelehtii siinä elämänsä ainoan varsinaisen tyttöystävän Cathy Jeungin kanssa ja kirjoittaa tämän selkään huulipunalla ”Explore monogamy”. Se oli kauan ennen niitä 500:aa miestä.

”Olin aika hämmentynyt poika noihin aikoihin”, George Michael myöntää Gay Times -lehdessä vuonna 2007 ilmestyneessä avomielisessä haastattelussa. Hän kertoo lisänneensä videoon monogamiavetoomuksen levy-yhtiön vaatimuksesta, koska seksiä kinuavan kappaleen sijoittaminen parisuhdekontekstiin teki siitä vähemmän vaarallisen aids-kriisin velloessa ympärillä.

”Oikeasti olin kirjoittanut sen biisin yhdestä kundista, jota en saanut millään kellistettyä, vaikka hän oli selvästi hulluna minuun. Olin rakastunut häneen ollessani yhdessä Cathyn kanssa, ja Cathy puolestaan oli taatusti rakastunut minuun. Kappale oli siis hyvin omaelämäkerrallinen”, George Michael kertoo ja toteaa, että samasta ranskalaismiehestä kertoo myös hänen kakkoslevynsä Listen without prejudice vol. 1:n (1990) single Cowboys and angels.

Kappaleiden suurin ero on siinä, että I want your sex kertoo täyttymättömästä lihallisesta rakkaudesta, kun taas Cowboys and angels kertoo henkisestä kaipuusta. I want your sexin sanoituksessa kaipuun kohde jää lisäksi sukupuolettomaksi, ja homotematiikka rajoittuu Raamatun opetusten uhmaamiseen (”I don't need no bible / just look in my eyes”) ja tiettyihin homotulkinnalle avautuviin säkeisiin (”I'm not your father / I'm not your brother”). Cowboys and angelsin kertoja ei sen sijaan jätä rakastetun sukupuolen suhteen tulkinnanvaraa, vaan toteaa: ”I know you think that you're safe, mister.”

Jokin oli selvästi muuttunut näiden kahden levyn välillä. 




”Lose the face now”

Faith- ja Listen without prejudice -levyt kertovat monin tavoin George Michaelin kamppailusta kätketyn homoseksuaalisuuden kanssa. Faith julistaa nimeään ja nimikappalettaan myöten uskoa omaan asiaan, mutta levyn kansi kuvastaa pikemmin uskon puutetta. Laulaja on kääntänyt katseensa, ja silmät jäävät jonnekin mustan nahkatakin varjoihin. Syntyy mielikuva miehestä, joka ei halua kohdata maailmaa silmästä silmään.

Faith myi 25 miljoonaa kappaletta, poiki neljä Yhdysvaltain ykköshittiä ja teki George Michaelista lopullisesti supertähden. Menestys ei kuitenkaan tuonut artistille tyydytystä, koska se lukitsi hänet valheelliselta tuntuvaan julkisuuskuvaan: Elviksen lailla perää keikuttavaksi seksisymboliksi ja naistenmieheksi, joka oikeasti piti miehistä. Laulajan korvassa tuolloin heilunut kultainen risti tuntuu näin jälkikäteen kärsimyksen kuvalta pikemmin kuin uskon symbolilta.

Ei siis ihme, että kakkoslevynsä Listen without prejudice vol. 1 -levyn aikaan George Michael katosi kuvasta kokonaan. Hän toisin sanoen kieltäytyi valokuvista ja lakkasi esiintymästä omissa musiikkivideoissaan, koska nyt hän halusi tulla nimenomaan kuulluksi. Levyn kolmas ja tunnetuin singlejulkaisu Freedom! ’90 julistaa valheellisesta julkisuuskuvasta vapautumisen sanomaa säkeillä, joista on kaikki coming out -oodit tehty:

I think there's something you should know
I think it's time I told you so
there's something deep inside of me
there's someone else I've got to be – –
I'll hold on to my freedom
may not be what you want from me
just the way it's got to be
lose the face now
I've got to live

Freedom! ’90:n kertoja laulaa olleensa kerran nuori ja hämmentynyt poika, josta tuli kaikkien nälkäisten koulutyttöjen silmänilo. Maine ja mammona tyydyttivät aikansa, mutta nyt sai riittää. Oli tullut aika ajatella omaa onnellisuutta eikä sitä, miltä kaikki näyttää ulospäin.

Laulun huippumalleilla lastatussa musiikkivideossa tätä ulkokuoren hylkäämistä havainnollistetaan siten, että Faithin musiikkivideosta tuttu nahkatakki poltetaan poroksi ja siinä nähty jukeboksi ja kitara räjäytetään kappaleiksi.

Julkisuuskuvaan kyllästymisen syyt eivät silti olleet yksin Faith-albumin aikaisessa imagossa, vaan paljon kauempana. Tästä viestivät Freedom! ’90 -kappaleen nimi ja sen monet säkeet, jotka viittaavat George Michaelin tähteyteen sinkauttaneeseen Wham!-duoon (1981–1986). Whamin kakkoslevyllä Make it big (1984) on myös Freedom-niminen laulu, ja samaisen levyn jättimenestystä on syyttäminen siitä, että George Michael päätti alun perin luopua vapaudesta olla oma itsensä.




”Death by matrimony”

George Michaelin ja Andrew Ridgeleyn muodostama Wham! muistetaan nyt sokerihuurretusta joululaulusta ja näyttävästi föönatuista kuontaloista. Niitä kuunnellessa ja katsellessa on helppo unohtaa, että debyyttilevyllään Fantastic (1983) yhtye ammensi vielä ahkerasti homokulttuurista pukeutumalla nahkavermeisiin ja laulamalla monimielisyyksiä.

Homovaikutteilla ratsastaminen ei ollut ennen aidsin nostattamaa moraalipaniikkia minkäänlainen este listamenestykselle, kuten Depeche Mode, Soft Cell ja muut tuon ajan suositut syntikkapopyhtyeet olivat osoittaneet (ks. ”Hot, sticky, still so cool”: syntikkapopin pervot). Listoilla juhli myös Whamin kakkossingle Young guns (go for it!) (1983), vaikka sen kertoja kyseenalaistaa mieskaverinsa naissuhteen sekä luisumisen kohti poroporvarillista perheidylliä ja ”aviokuolemaa” (”death by matrimony”).

Kertoja muistuttaa poikien olleen aikanaan ”rikoskumppaneita”, joilla oli tosi hauskaa yhdessä. Tämän ilmeisen homoviittauksen jälkeen kertoja vaatii ystäväänsä myöntämään, onko heidän juttunsa nyt ohi.

I remember when we used to have a good time
partners in crime
tell me that's all in the past and I will gladly walk away
tell me that you're happy now
turning my back
nothing to say!

Yhtä pidäkkeetöntä homososiaalista ja -seksuaalista propagandaa tarjoilee Whamin vuonna 1982 julkaistu esikoissingle Wham rap! (enjoy what you do), joka ylsi Young gunsin vanavedessä listamenestykseen vuonna 1983. Tämänkin kappaleen sanoituksessa uhmataan sovinnaista yhdeksästä viiteen -elämäntapaa ja puolustetaan oikeutta pitää hauskaa poikien kanssa. Sanoituksen ”I choose to cruise” -säe tuo hauskanpitoon siekailemattoman homoeroottisen sävyn. Kokonaisuutena kappale on kuitenkin naamioitu luokka- ja sovinnaisuusrajat ylittävän rakkauden oodiksi.

Party nights and neon lights
we hit the floors we hit the heights
dancing shoes and pretty girls
boys in leather kiss girls in pearls
hot-damn, everybody let's play

Whamin esikoislevyn suursuosio johti siihen, että nahkatakit vaihtuivat Make it big -kakkoslevyllä (1984) pikkutakkeihin ja uhmakas räp sai väistyä ylipirteän poikabändipopin tieltä. Wake me up before you go-go ylsi listaykköseksi Atlantin molemmin puolin, ja George Michael kertoo Gay Timesin vuoden 2007 haastattelussa ymmärtäneensä, että hänen olisi valittava joko jättimenestys tai julkihomous. Molempia ei ollut tuolloin mahdollista saada varsinkaan Amerikassa.

Niinpä George Michael pysyi koko Whamin ajan ja myös suuren osan soolourastaan kaapissa. Videoissaan hän saattoi pelehtiä naisten kanssa, mutta muuten hän kirjoitti sukupuolettomia ja monitulkintaisia lauluja, joiden sytykkeenä oli hänen rakkautensa miehiin. I want your sexin ja Cowboys and angelsin lisäksi mieleen tulee ainakin Faith-levyn hittisingle Father figure (1988), jonka sanoituksen isukki-teemassa on sivumerkitys poikineen.

Gay Timesin
haastattelussa George Michael kertoo kaksoiselämän ylläpitoa helpottaneen se, että hän tunsi jossain määrin vetoa myös naisia kohtaan. Toinen ylläpitävä tekijä oli aids-pelko, koska se yksinkertaisesti esti häntä harrastamasta seksiä juuri kenenkään kanssa vuodesta 1983 vuoteen 1991. Tuolloin elämä mullistui, kun hän tapasi 27-vuotiaana ensimmäisen suuren rakkautensa Anselmo Feleppan. Sen Jeesuksen, johon jo jutun alussa viittasin.




”You will always be my love”

Se oli abikevät 1996 ja aurinkoinen pääsykoepäivä Vaasassa, jonne olin palannut vuosi ensimmäisten homotanssieni jälkeen (ks. Vaasan farssi – pohjalaista pervohistoriaa). Kokeiden jälkeen ostin Sokoksesta George Michaelin juuri ilmestyneen kolmannen soololevyn Older.

Levyn kannessa hän katsoo viimeinkin kameraan, varjoista kuin Hulivilipoika, mutta katsoopa kuitenkin – ikään kuin hän olisi nyt valmis kohtaamaan maailman omana itsenään. Julkisesti hän ei ollut vieläkään tullut kaapista, mutta kuten hän itse sanoo Gay Timesissa, Olderin kaltaista levyä ei julkaisisi kukaan, joka ei olisi valmis siihen.

Minäkin ostin levyn juuri siksi, että se puhutteli minua homomiehenä. Levyllä on myös itselleni tärkein George Michaelin kappale, albumin ensimmäinen singlelohkaisu Jesus to a child. Se antoi tuona talvena ja keväänä omalle epämääräiselle kaipaukselleni äänen.

Olin jo kertonut homoudestani joillekin läheisille ja tutustunut ensimmäisiin kaltaisiini kantapään kautta. Lukemattomien itseään etsivien nuorten tavoin murehdin silti sitä, löytäisinkö koskaan ketään, joka näkisi ja ymmärtäisi kerralla senkin, mitä itse en ymmärtänyt. Ja jos löytäisin, saisinko myös pitää hänet. Toisin kuin George Michael, jonka Anselmo kuoli aidsiin keväällä 1993.

Jesus to a child -laulussa Anselmo saa Jeesuksen rakastavan ja kärsivän hahmon, joka seisoo tyynenä ja lempeänä kirkkauden keskellä kuin seurakunnan päiväkerhon pastellinsävyisessä huoneentaulussa. Laulun Jeesus oli nähnyt kertojan silmissä olleen surun, jota kukaan muu ei ollut osannut tai edes yrittänyt nähdä. Kuoleman jälkeenkin tämän rakkauden muisto lohdutti syvästi lohdutonta.

Sadness
in my eyes
no one guessed
or no one tried
you smiled at me
like Jesus to a child – –
when you've been loved
when you know it holds such bliss
then the lover that you kissed
will comfort you when there's no hope in sight – –
for every single memory
has become a part of me
you will always be
my love

Vaikka Jesus to a child on kyllästetty uskonnollisilla vertauksilla, sitä on vaikea tulkita mitenkään muuten kuin kuvauksena kahden miehen rakkaudesta. Henkinen ja hengellinen rakkaus sekoittuvat sanoituksessa lihalliseen, kun kertoja puhuu Jeesuksestaan samalla rakastajana, jota hän suuteli ja joka on aina hänen rinnallaan. Ei ihme, että George Michaelkin uskalsi vihdoin nähdyksi tulleena katsoa levynsä kannessa meitä suoraan silmiin ja esiintyä taas videoissaan.

”Searchin' for some peace of mind”

Uuden avoimuuden lisäksi Older-levy ilmensi myös uudenlaista häpeämättömyyttä, josta on esimerkkinä levyn kakkossingle ja suurin hitti Fastlove. Jos Jesus to a child kuvaa syvää sitoutumista toiseen ihmiseen ja menetyksestä johtuvaa surua, Fastlove typistää rakkauden pikaruoaksi, jota ahmitaan surutta ja sitoumuksetta sukupuolielämän drive in -kaistalla.

Fastloven kertoja laulaa yön iloista ja yrittää vakuuttaa laulun ”sinän” siitä, että puhuminen on turhaa ja että hänestä ei ole suhteeseen. Kertoja kyllä kuulee Cupidon kutsun, mutta tällä on tyhjä katse. Kertoja on kärsinyt rakkaudessa, ja mielenrauhaa saadakseen hän etsii yöstä hetken helpotusta.

In the absence of security
made my way into the night
stupid Cupid keeps on calling me
but I see nothing in his eyes
I miss my baby, oh yeah
I miss my baby, tonight
so why don't we make a little room
in my BMW babe
searchin' for some peace of mind
hey, I'll help you find it
I do believe that we are practicing the same religion

Viimeinen säe ”I do believe that we are practicing the same religion” rinnastaa laulun Jesus to a childin uskonnolliseen tematiikkaan, mutta nyt palvotaan lihan temppelissä. Rakkaus oli aiheuttanut suunnatonta kipua, jota laulun kertoja ja mitä ilmeisimmin myös artisti itse lääkitsi ahkerasti seksillä. Tämä itsehoito kulminoitui vuoden 1998 pisuaaripidätykseen.

Gay Timesin haastattelussa George Michael myöntää puistoissa juoksemisen olleen puhdasta itsetuhoisuutta, joka oli seurausta myös hänen äitinsä kuolemasta syöpään vuonna 1997. Hän koki päättäneensä alitajuisesti tulla kaapista mahdollisimman itsetuhoisella tavalla ja onnistui siinä. ”Zip me up before you go go”, ilkkui keltainen lehdistö.

George Michael vastasi tilanteeseen itseironisella Outside-singlellä, jonka vapaan ulkoilmaseksin ylistys on suoraa jatkoa Fastlovelle. Kappaleessa viitataan myös yhdyskuntapalveluun, johon George Michael tuomittiin vessaepisodin vuoksi. ”Palvelisin kyllä yhteisöä, mutta olen jo palvellut”, kertoja toteaa ja lausuu samaan hengenvetoon myös, ettei ollut koskaan aiemmin myöntänyt ääneen tätä (homo)asiaa: ”I never really said it before”.

Kappaleen video vie sanoman uusiin sfääreihin ja tarjoaa kerrassaan katarttisen vessakokemuksen pisuaaridiskossa tanssivine poliisisetineen.




”I’m bad to the bone, I'm just a little stoned”

Joulupäivänä 2016 George Michael oli poissa, mutta omasta elämästäni hän oli poistunut jo kauan sitä ennen. Hänestä oli tullut minulle Michael Jacksonin ja Whitney Houstonin kaltainen surullinen hahmo, jolta tiesi aina odottaa pahinta.

Vasta George Michaelin kuoltua ymmärsin kuitenkin, että hän oli minulle näitä kahta muuta legendaa tärkeämpi. Omistan kaikkien levyjä, ja minulla on kaikilta myös suosikkikappaleita, mutta kun helmiportti kolahti kiinni Michael Jacksonin ja Whitney Houstonin takana, jäljelle jäi hiljaisuus. George Michaelin kuoltua päässäni käynnistyi sen sijaan kokonainen jukeboksi – ehkä juuri se Faithista tuttu ja sittemmin räjäytetty.

Nyt käsittelemieni laulujen lisäksi mielen jukeboksi soitti myös laulun My mother had a brother, joka on peräisin George Michaelin viimeiseltä studiolevyltä Patience (2004). Gay Timesin haastattelussa George toteaa kappaleen kertovan hänen enostaan, joka teki itsemurhan samana päivänä, kun George syntyi. Enosta, jollaiseksi Georgen äiti aina pelkäsi poikansakin muuttuvan. Ja enosta, jonka George myöhemmin ymmärsi olleen homo. 

Kuten siskonpoikansa myöhemmin, kenties enokin oli kaivannut kipeästi vapautta. Hän vain ei ollut uskonut löytävänsä tässä elämässä.

My mother had a brother
over-sensitive and kind
seems it all became much too much for him
it seems he took his own life – –
I guess he had to wait until my momma had me
I guess he couldn't wait another moment to be free
in endless sky

Kertosäkeessä minäkertoja kohdistaa sanansa suoraan kuolleelle äidilleen ja kehottaa tätä sanomaan enolle, että ajat ovat muuttuneet. Homoliike oli vahvistunut, ja kertoja nautti nyt avoimuuden iloista.

But mama will you tell him from your boy
the times they changed
I guess the world wasn’t getting warmer
but we got stronger
mother will you tell him about my joy

Laulun loppupuolella minäkertoja myös suree sitä, että hän hukkasi niin paljon aikaa odottamalla rakkautta. Nyt kun vapaus on täällä, hän vannoo maistavansa sitä enonsakin puolesta: ”I’m gonna taste it all for you boy.” Tätä seuraa vielä uhmakkaan hedonistinen julistus, jossa kertoja vaatii kaikkia niitä, joilla ei ole mitään pelättävää, pitämään huolen siitä, että elämä on elämisen arvoista: ”We’ve got to make damn sure that it was worth it.” Samaan hengenvetoon kertoja toteaa kuitenkin olevansa läpeensä paha ja vähän pilvessä ja harrastavansa todella paljon seksiä, mikä viittaa mieltä jäytävään syyllisyyteen.

So those of us who have nothing to fear
we’ve got to make damn sure that it was worth it
I’m bad to the bone, I'm just a little stoned
I’m making so much love

Viimeisessä säkeistössä minäkertoja toteaa olleensa vanki, kunnes ”hän” pelasti minut, tuli uniini ja sanoi: ”Mitä väliä?” Tämä saattaa olla viittaus Anselmoon, jonka rakkaus antoi George Michaelille rohkeuden homona elämiseen ja seksuaalisuuden pidäkkeettömään toteuttamiseen. ”Olin vanki, joten häpäiskää minut. Tuntuu hyvältä olla kotona”, kertoja jatkaa, mikä viitannee toisaalta ”kodin” löytämiseen homoyhteisöstä, toisaalta keltaisen lehdistön toistuviin seksuaalisiin nöyryytysyrityksiin.

I was a prisoner, but he saved me
broke into my dreams and said, "Who cares?"
I was a prisoner, so disgrace me
I'm glad to be home




”I've got so much more that I want to give”

My mother had a brotheria voidaan pitää George Michaelin testamenttina, koska se on juuri yhtä ristiriitainen kuin esittäjänsä. Se kertoo enosta, joka päätti elämänsä seksuaalisuutensa takia, ja siskonpojasta, joka yritti elää ja vapautua molempien edestä ja toimi siksi välillä hyvin itsetuhoisesti.

Itsetuhoisuutta käsitellään myös George Michaelin vuonna 2012 ilmestyneessä singlessä White light, joka kertoo hänen vuonna 2011 kokemistaan kuolemanrajakokemuksista. Laulun alussa kertoja puhuu viinan ja pillerien viemästä naistähdestä (mahdollisesti Amy Winehousesta tai Whitney Houstonista), jonka kuolemaa revitellään sydämettömästi tv:ssä. ”Vaihda kanavaa, se olisin voinut olla minä”, kertoja pohtii ja toteaa: ”Ehkä hän vain halusi olla vapaa.”

One more pill just one more beer
one less star in the atmosphere for us
but maybe she just wanted to be free
heartless pictures on TV
change that channel that could have been me I said
maybe she just wanted to be free

Viimeisen säkeen vapauspuhe vie ajatukset My mother had a brother -kappaleeseen, jossa enon itsemurhasta puhutaan samalla tavoin vapautumisena: “I guess he couldn't wait another moment to be free.” Se on hyvin toisenlaista vapautta kuin mistä George Michael oli laulanut parikymmentä vuotta aiemmin voimaannuttavassa ja elämänmyönteisessä Freedom ’90 -hitissään.

Sitä seuranneina vuosina vapaus tarkoitti George Michaelille usein oman seksuaalisuuden piilottelun täyttä vastakohtaa: päihteiden vauhdittamaa seksuaalista pidäkkeettömyyttä. Ja jos lukemattomia homomiehiä hoitanutta terapeuttia Alan Downsia on uskominen, George Michael ei ollut tässä häpeän ja häpeämättömyyden vuorottelussa yksin.

Downs kirjoittaa The velvet rage -kirjassaan (2005/2012) homomiehen eri elämänvaihteista, joiden ytimenä on häpeän kohtaaminen. Ensimmäisessä vaiheessa ollaan kaapissa häpeän vallassa ja keskitytään pakoilemaan sitä keinolla millä hyvänsä. Äärimmillään tämä voi johtaa itsemurhaan, kuten George Michaelin enon tapauksessa, mutta yleisempää on seksuaalisuuden kieltäminen ja elämän lohkominen julkiseen ja salattuun.

Julkinen minä voi olla hyvinkin kaunis, rohkea ja menestynyt, mutta tästä on vaikea tuntea tyydytystä, jos ei tule nähdyksi koko ihmisenä ja jos kaikki energia kuluu piilotteluun. Myös George Michaelin kipuilu Faithin aikaisen jättimenestyksen ja sitä seuranneen oman julkisuuskuvan kieltämisen kanssa voidaan ymmärtää tästä näkökulmasta. Hän ei halunnut esiintyä enää kuvissa ja videoissa, koska hän ei halunnut ylläpitää valheellista julkisuuskuvaa. Rohkeus ei vain vielä riittänyt siihen, että hän olisi esiintynyt julkisuudessa kokonaisena itsenään.

Lohkomisen ja epärehellisyyden lisäksi muita ykkösvaiheessa opittuja häpeänhallintakeinoja ovat Downsin mukaan päihteiden käyttö ja anonyymi seksi. Ne kulkevat usein mukana myös homomiehen kehityksen kakkosvaiheeseen, jossa häpeää pyritään kaikin tavoin kompensoimaan. Sen taustalla on usein syvään juurtunut käsitys omasta vaillinaisuudesta miehenä.

Häpeän kompensointi päihteillä ja pikaista itsetuntoboostia tarjoavalla irtoseksillä kuitenkin vain pahentaa noidankehää, koska ne aiheuttavat vuorostaan lisää häpeää. Tästä ovat esimerkkeinä George Michaelin vessaepisodi ja hyvin julkiset päihdeongelmat.

Kompensointiajattelu auttaa ymmärtämään paremmin myös My mother had a brother -kappaletta, jossa kertoja toisaalta vakuuttaa elävänsä vapaasti enonsakin puolesta ja toisaalta potee syyllisyyttä puhumalla pahuudestaan, pössyttelystään ja ylettömästä sekstailustaan. Voidaan sanoa, että häpeää suorastaan itsetuhoisesti kompensoiva mies puhuttelee siinä miestä, joka vältteli häpeää lopettamalla oman elämänsä.

White light -laulussa näiden kahden strategian rinnalle nousee vahva halu elää aitona omana itsenä – ”prouder than ever baby / louder than ever maybe” ja luoda tuhoamisen sijasta: ”I've got so much more that I want to do with the music.” Koska valkoista valoa ei näkynyt, mies ei ollut vielä mennyttä ja oli jatkettava hengittämistä. Singlen kannessa hän katsoo suoraan kameraan ja virnistää.

So I just kept breathing my friends
waiting for some god to choose
saying this ain’t the day that it ends
there’s no white light
and I'm not through
I’m alive I'm alive – –
and I've got so much more that I want to give
was it music
was it science that saved me?
or the way that you prayed the prayed for me
well I thank you
I’m alive

George Michael sai muutaman vuoden jatkoaikaa, mutta uutta studiolevyä ei enää syntynyt. Hänen viimeiseksi albumikseen jäi livetaltioinneista koostuva Symphonica (2014).

Levyn kannessa artisti on laskeutunut lavalta konserttisalin tyhjään ja hämärään katsomoon, jossa hän istuu mustat aurinkolasit päässään. Lavalla ei ole mitään nähtävää, eikä salissa ole ketään näkemässä, miten kamerasta poispäin kääntynyt George Michael nauraa itsekseen mustien lasien takana. Ehkä se oli sitä vapautta, valoa tunnelin päässä.

tiistai 5. heinäkuuta 2016

”You and me together, fighting for our love”: syntikkapopin pervot 2/2


Depeche Mode, Visage ja Soft Cell pääsivät ääneen tämän jutun ensimmäisessä osassa, jossa tutustuttiin 1980-luvun brittiläiseen syntikkapoppiin lähinnä synti edellä. Fetissiklubien kellareista ja pornoteatterien välkkeestä päädyttiin vuoteen 1984, jolloin Blancmange lauloi kaiken muuttaneesta tuntemattomasta Abba-coverissa The day before you came.

Tämä yltiöromanttinen mutta samalla pohjattoman surumielinen laulu vie ajatukset toiseen uuteen tulokkaaseen, joka muutti samoihin aikoihin kaiken. Aids ja sen laukaisemat asenteet pakottivat homoyhteisön kokomaan rivinsä ja tarttumaan uudelleen aseisiin, jotka oli 1970-luvun alun gay liberationin jälkeen osin unohdettu sängyn alle. 

Muutos kuuluu hyvin myös tuon ajan syntikkapopista, jossa painopiste siirtyi kellareista kaduille ja panemisesta politiikkaan.

Bronski Beat

Jimmy Somervillen, Steve Bronskin ja Larry Steinbachekin Bronski Beat (1983–1995) ei vaivautunut kätkemään homoagendaansa kielikuviin toisin kuin vaikka Pet Shop Boys (kuvassa Neil Heart-singlen kannessa vuonna 1988). Bronski Beatin suunta oli selvä jo ensisinglestä Smalltown boy (1984) lähtien: tarvittaessa jätetään vaikka koko entinen elämä taakse, jotta voitaisiin elää itselle rehellisesti.

Laulun pikkukaupungin pojan pakomatkan tulos jää avoimeksi, mutta kappaleen musiikkivideo [ks. Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 4/4] päättyy lohdulliseen kuvaan, jossa poika kohtaa perillä Lontoossa kaltaisiaan. He tarjoavat vuosien yksinäisyyden tilalle lupauksen yhteisyydestä ja taistelutoveruudesta. 

Kovin ruusuista tulevaisuutta pojille on silti vaikea ennustaa, sillä 1980-luku oli sateenkaariyhteisölle kirjaimellisesti veristä taistelua. Tällä taistelutantereella toiset kaatuivat taudin voimasta, toiset nyrkistä.


Taisteluasemista lähtee myös Bronski Beatin kakkossingle Why? (1984), jonka kertoja on joutunut pahoinpidellyksi suudeltuaan toista miestä. Hän makaa häväistynä maassa ja osoittaa sanansa sille, joka ensin oli luonut pariskuntaan halveksuvan katseen ja jolla nyt on nyrkki veressä: ”Sano, miksi. Miksi haluat tuhota elämäni, tuomita minut, haukkua tautiseksi, nimitellä syntiseksi – järkkymättä ja ilman syyllisyyttä. Miksi?”

Can you tell me why
you in your false securities
tear up my life
condemning me
name me an illness
call me a sin
never feel guilty
never give in
tell me why?

Aids-kriisin synnyttämä taudinpelko kanavoituu laulussa homovihaan ja väkivaltaan, mutta kertoja valaa uskoa kumppaniinsa ja samalla koko sateenkaariyhteisöön kutsuen tovereita aseisiin: ”You and me together, fighting for our love.” Laulu päättyy toistuvaan hätähuutoon, jonka voidaan ajatella kohdistuvan pahoinpitelijän lisäksi koko yhteiskuntaan: ”Sano, miksi!”

Bronski Beatin aloituskokoonpanon yhteinen taistelu jäi kovin lyhyeksi, sillä laulaja Jimmy Somerville lähti bändistä kesällä 1985 ja perusti uuden yhtyeen. Siitä kohta lisää, mutta ensin sananen Erasuresta.

Erasure

Jutun ensimmäisessä osassa listasin jo Erasure-duon toisen puoliskon Vince Clarken saavutuksia homopopin kummisetänä. Vaikka umpihetero Clarke teki pervoa poppia jo Depeche Moden esikoislevylle, vuonna 1985 perustetussa Erasuressa siitä jalostui suoranainen kutsumustyö. Asiaan vaikutti varmasti duon avoimesti homo laulaja Andy Bell.

Bell korosti jo varhain haastatteluissa, että Erasure teki sanoituksistaan tahallaan sukupuolineutraaleja ja että häntä ei koskaan nähtäisi musiikkivideoissa leikkimässä heteroa. Asia tuli harvinaisen selväksi jo bändin Wonderland -esikoisalbumin (1986) kappaleessa Pistol, joka kertoo kaksimielisin sanakääntein seksistä poliisin (”blue boy”) kanssa.

Blue boy go get your gun
hands together we can have some fun
out tonight and the beat goes on
what a criminal situation


Otan kuitenkin ensin tarkasteluun Erasuren kakkoslevyn The circus (1987) kappaleen Hideaway, koska se on eräänlainen Bronski Beatin Smalltown boyn velipuoli. Molemmat laulut kertovat kotoaan lähtevästä pojasta, mutta Hideawayssa kyse ei ole karkulaisesta, vaan poika on tullut perheensä hylkäämäksi homouden paljastumisen jälkeen.

Homo-sanaa ei kappaleessa suoraan mainita, mutta asia on ilmaistu coming out -tarinoista tutuilla sanakäänteillä: ”Poika päätti kertoa perheelleen, mitä hän sydämessään tunsi. Hän ei enää kestänyt peittelyä, ei kyennyt salaamaan totuutta. Äiti puhkesi itkuun, isä vaikeni kuin muuri.”

Ensimmäisen säkeistön puolivälissä ulkopuolinen kertoja muuttuu yhtäkkiä minäkertojaksi, mikä tuo tarinan iholle: ”Isä, mikset enää puhu minulle. Äiti, vieläkö itket itsesi uneen? Vieläkö olet ylpeä pikkupojastasi?

One day the boy decided
to let them know the way he felt inside
he could not stand to hide it
his mother she broke down and cried
oh my father
why don't you talk to me now
oh my mother
do you still cry yourself to sleep
are you still proud of your little boy

Tämän jälkeen ulkopuolisen kertojan ja minäkertojan vuorottelu jatkuu luoden vaikutelman siitä, että ulkopuolisen kertojan puhe on pojan rohkaisevaa sisäistä puhetta omalle itselle: ”Älä pelkää. Piilottelu on ohi. Uusi maailma odottaa, ja pärjäät kyllä omillasi. – – Rakkaus parantaa, aika parantaa, pitää vain karaistua.”

Don't be afraid
you don't have to hide away
there's a new world
you can make it on your own – –
love will mend your broken wing
time will slip away
learn to be brave


Kaapista tulo on keskiössä myös Erasuren esikoislevyn cd-painoksella kuultavassa laulussa March on down the line. Bronski Beatin Why-kappaleen tavoin kertoja valaa omasta sisuuntumisesta kumpuavaa uskoa kanssaveljiin ja -sisariin ja kutsuu heitä yhteiselle marssille taistelemaan rakkauden puolesta: ”Tee kulta tilaa. Piilottelu saa riittää, tuli mitä tuli. – – Uusi päivä, uudet kujeet. Tällä kertaa tulen ulos. Pelataan tätä peliä ja marssitaan eteenpäin.”

Lover out my way
I'll stand up to anything – –
a new day, a new way
I'm coming out this time
a new name, let's play the game
and march on down the line

Myöhemmin kertoja toteaa, että ”taistelun voittamisen” jälkeen voi seistä jälleen pää pystyssä. Tulkitsen tämän niin, että kertoja viittaa kaapista tuloa edeltäneeseen jaakopinpainiinsa ja sitä seuranneeseen voimaantumiseen. Ulkoista taisteluahan ei ollut voitettu millään tavoin, koska ennakkoluulot kukoistivat ja omaa rautanyrkkiään heristi myös Thatcherin luotsaama konservatiivihallitus.

March on down the linessa huomio kiinnittyy erityisesti säkeisiin: ”God is on our side / dance on up to heaven.” Mielikuva Jumalan armosta taivaaseen tanssivista homoista on väkevä vastalause aids-kriisin ruokkimille synti- ja helvettipuheille ja samalla osoitus uhmakkaasta elämänilosta yhteisössä, joka jatkuvasti menetti omiaan. Tanssisosiaalisuudesta tulee näin politiikan ja vastarinnan ilmentymä.


Vastaavaa voimapuhetta tarjoaa Erasuren kolmannen albumin The innocents (1988) singlelohkaisu Chains of love, josta välittyy samalla miestappioiden ja homovihan aiheuttama suru ja lamaannus. 

Kappaleen kertojaminä kysyy kumppaniltaan, vieläkö tämä muistaa ajan, jolloin kadulla saattoi kävellä käsi kädessä, jutella säästä ja suunnitella tulevaa. Ajan, jolloin aikaa tuntui olevan rajattomasti.

Do you remember
there was a time
when people on the street
were walking hand in hand in hand
they used to talk about the weather
making plans together
days would last forever

Vapaan rakkauden ja huolettomuuden aika oli ohi, ja hiv oli ehkä aloittanut myös kertojan parisuhteessa viimeisen lähtölaskennan. Mahdottoman edessä kertoja hakee turvaa kumppanistaan ja kokoaa voimansa vakuuttaakseen: ”Yhdessä me murramme nämä rakkauden kahleet. Periksi ei anneta.”

Come to me, cover me, hold me
together we'll break these chains of love
don't give up
don't give up
together with me and my baby
break these chains of love

Rakkauden kahleet -kielikuva summaa sen, miten pahasti aids-kriisi homoyhteisöä orjuutti. Rakkautta ei voinut enää ilmaista avoimesti, jos ei halunnut löytää itseään kadulta makaamasta naama verissä. Rakkaudesta ei saanut enää myöskään puhua julkisesti, koska Thatcher runnoi The innocents -levyn ilmestymisvuonna 1988 paikallishallintolakiin homopropagandapykälän nro 28. Pykälä kielsi hallintoa edistämästä homoseksuaalisuutta julkaisuissa tai muuten tai edistämästä kouluopetusta homoseksuaalisuuden hyväksyttävyydestä.

Chains of lovessa rakkauden kahleet viittaavat myös siihen, että aids-kriisin aikana mitään ei voinut enää suunnitella, koska niin monella sairastuneella oli niin vähän aikaa jäljellä. Samalla yhteisön sisäiset jännitteet kasvoivat ja entiset veljet ja sisaret vetivät rintamalinjoja puolin ja toisin.  Kun pelkkä oma uhma tai ylpeys ei enää tunnu riittävän, Chains of loven kertoja löytää toivoa kahden kahlekuninkaan yhteisestä kohtalosta.

The Communards

Kovinta huutia Thatcherin politiikalle ja ajan asenneilmastolle antoi The Communards -duo (1985–1988), jonka Bronski Beatista lähtenyt Jimmy Somerville perusti yhdessä Richard Colesin kanssa. Bändin radikaaliutta kuvasti myös sen nimi, joka oli lainattu Pariisin kommuunin vallankumouksellisilta, kommunardeilta.



The Communardsin lauluntekstit ovat koko yhteisölle sateenkaariyhteisölle suunnattua voimapuhetta, jossa puututaan vihaan ja syrjintään ja sanallistetaan yhteistä surua. Esimerkiksi käy singlekappale There’s more to love (1988), jossa kertoja perustelee rakkaussuhteestaan vaikenemista väkivallan uhalla ja viittaamalla epäsuorasti vaikenemispykälä 28:aan:

I would like to shout it from the highest mountain
to tell the world I've found love and what it means to me
but all around there’s violence and laws
to make me think again
maybe one day they will understand
there's more to love than boy meets girl

Lopussa laulun sävy muuttuu uhmakkaaksi, kun kertoja sanoo kipuavansa vuorelle ja huutavansa totuuden julki: ”Minua ei nujerreta koskaan. Jonakin päivänä niiden on pakko tajuta.”

Kappaleen musiikkivideosta uhmaa on tosin vaikea huomata, koska tekstin purevuus peittyy siinä puskafarssin alle. Samaa myyntitaktiikkaa bändi käytti monissa muissakin videoissaan.



There’s more to loven kaltaista meikäläisten mentaalivalmennusta edustaa myös The Communardsin esikoislevyllä Communards (1986) kuultava Disenchanted. Sen kertoja puhuttelee ”pettynyttä ja vihaista nuorukaista”, joka on joutunut syrjinnän kohteeksi. Samalla kertoja korostaa taistelutoveruutta vakuuttamalla olevansa miehen ystävä ja pysyvänsä tämän rinnalla tukena kaikessa.

Hey there boy, what is wrong with you
no future, no hope, just broken dreams
you spend your days wondering why
I'll be your friend, I'll be around
I'll be everything you need

Lopussa kertoja vielä valaa poikaan uskoa ja vakuuttaa, että vielä on toivoa ja tulevaisuutta, jos vain uskoo itsensä. ”Pride is something good for you”, hän korostaa kutsuen poikaa näin mukaan ylpeään homoaktivismiin.



The Communardsin kakkoslevy Red (1987) jatkaa esikoisen uhmakasta linjaa, mutta laulujen taustalla kummitteleva aids-aave tuo voimapuheeseen usein lohduttoman sävyn. Enää ei taistella liikkumatilasta, vaan hengissä selviämistä yksilöinä ja yhteisönä.

Tämä on ilmeistä esimerkiksi kappaleessa Victims, jonka nuori päähenkilö Billy on irtisanottu sairautensa vuoksi. Hänellä on jäljellä vain muutama luottoystävä, jotka eivät ”pese käsiään ja petä”. Tien pää häämöttää, mutta ainakaan Billy ei kuolisi yksin. Kertoja suomii vihapuhetta syytäviä tekopyhiä ihmisiä ja korostaa kerta toisensa jälkeen: ”Syyllisiä ei ole, on vain uhreja.”

Billy's young and Billy's dying
fighting every day
the few he trusts will give him strength
they will not walk away
love will never wash its hands
and never will betray
Billy can't escape the truth
but he won't die alone
no-one to blame
there's only victims



Red-levyn puhuttelevin laulu on kuitenkin For a friend. Se on omistettu homoaktivisti Mark Ashtonille, joka perusti ystävänsä kanssa Pride-elokuvasta (2014) tutun Lesbians and gays support the miners -järjestön. Ashton oli myös Jimmy Somervillen ja Richard Colesin sydänystävä, ja laulu kertoo menetyksen mykistävyydestä: ”Kenenkään vuoksi en itkenyt niin kuin sinun vuoksesi”, kertoja toteaa laulun alussa.

The Communardsin lauluissa ylpeys ja aktivisti olivat usein ratkaisuja toivottomuuteen, mutta nyt ne muistuttavat kertojaa vain ystävän menetyksestä: kesä tulee, mutta enää ei ole toista rinnalla marssimassa rakkauden puolesta. Surusta nousee viha, jonka voimalla kertoja vakuuttaa jatkavansa yhteisten unelmien toteuttamista.

Summer comes
I remember how we'd march
we'd march for love and pride
together arm in arm
tears have turned
turned to anger and contempt
I'll never let you down
a battle I have found
and all the dreams we had
I will carry on



Ajatus ystävien muistosta voimaannuttavana tekijänä tuo yllättäen syvällisyyttä myös Red-levyn suurimpaan hittiin – cover-versioon Gloria Gaynorin höyhenenkevyestä diskorallista Never can say goodbye. Tässä kontekstissa laulu tuntuu viestittävän, että kaveria ei jätetä eikä kaatuneita unohdeta. Marssi jatkuu ”sinun kanssasi sinua ilman”, ja päällimmäisenä on sama kiitollisuus jaetuista iloista ja suruista kuin Red-levyn kappaleessa Lovers and friends. 

Lovers and friendsiin on hyvä lopettaa, sillä tämän aidsista kertovan laulun sanoma kaikuu vahvana myös nyt, kun maailmalla vietetään kesän Pride-juhlia ja sateenkaariyhteisö marssii muistellen samalla Orlandon joukkomurhan uhreja:

You'll never know
how much it came to mean to me
to have you by my side
in battles lost and won



Samasta aiheesta ja aiheen sivusta:
Ylpeyttä ja ennakkoluuloja: Pride-elokuva ja Billy Elliot -musikaali
Viisi biisitärppiä 3 (Andy Bellin uutta tuotantoa)

torstai 26. toukokuuta 2016

”Hot, sticky, still so cool”: syntikkapopin pervot 1/2


Syntikkapop. Jo pelkkä sana tuo mieleen ompelukoneen lailla tajuntaa tikkaavan säksätyksen, brittiaksentin ja kirjavan kuvakavalkadin, jossa vuorottelevat lähes koomisen vakavat pukumiehet ja paratiisista pöllähtäneet poikakukot. Tämä monimuotoinen melankoli(n)an laji huuhtoutui rantaan punk-perinteistä nousseen ”uuden aallon” mukana 1970–1980-lukujen vaihteessa.

Erityisen vahva genre syntikkapopista tuli Britanniassa, ja monet nimekkäät brittiläiset syntikkapopparit viljelivät tuotannossaan ja tyylissään myös sateenkaarikulttuurista poimittuja vaikutteita. Monet heistä olivat itse kulttuurin edustajina, kun taas osa tahtoi vain takoa markkinarakoa. 

Varhaisia esimerkkejä sateenkaarevista syntikkapoppareista ovat Visage, Soft Cell ja Depeche Mode, joiden niiden rinnalle tulivat 1980-luvun puolivälin tienoilla vielä Bronski Beat, Erasure, Frankie Goes To Hollywood ja Pet Shop Boys (kuvassa Chris Heart-singlen kannessa vuonna 1988). Pet Shop Boysin homoteemoja olen käsitellyt jo aiemmassa blogikirjoituksessa, joten keskityn nyt muihin yhtyeisiin yksittäisten kappaleiden kautta.

Depeche Mode

Depeche Mode (1980–) ei ole mikään ”homobändi”, mutta sen sm-henkinen 1980-luvun tuotanto on kuin nahkainen Wunderbaum, jota moni homokin tykkää nuuhkia. Esimerkiksi käy vuoden 1984 hitti Master and servant, joka voisi sukupuolettomuudessaan kertoa myös miestenvälisestä sadomasoseksistä.

Huomattavasti vaniljaisempaa – mutta sitäkin homompaa – linjaa edustavat bändin Speak & spell -esikoislevyn (1981) kappaleet Boys say go ja What’s your name. Ne ovat sanoituksiltaan suorasukaisen homoeroottisia, eikä niille löydy vastinetta bändin myöhemmästä tuotannosta. Tätä selittänee se, että kappaleet on kynäillyt Vince Clarke, joka jätti Depparit esikoislevyn jälkeen ja perusti ensin Yazoon ja myöhemmin Erasuren. Umpiheteroa Clarkea voidaan siis pitää melkoisena meikäläismusiikin kummisetänä.

What’s your name kertoo nimettömästä komistuksesta, joka on saanut kertojan ja kaikki muutkin pauloihinsa. Kertoja seurailee, miten komistus kävelee öisiä katuja, ja tuntee välillä tämän tuoksun. Kertosäkeessä hän intoutuu hokemaan: ”Hey, you're such a pretty boy.” Koko kappaleen voisi kuitata läpällä tehdyksi kiiltokuvapoikien ironisoinniksi, ellei loppupuolelta löytyisi suorastaan poliittinen yhtymiskehotus: ”All the boys we got to get together / all the boys together we can stand.”



Boys say go -kappale vain lisää kierroksia homoylpeyden nostatukseen, kun laulun kertoja puhuttelee arvatenkin toista miestä, jonka tulisi mennä itseensä ja antaa kertojalle ”kyytiä”.

Try to look inside
take me for a ride
in the day and the night
get to know you

Vetoomusta seuraavassa kertosäkeessä lauletaan poikien ikuisesta yhteiselämästä, jolle ei pidä sanoa ei, vaan menoksi.

Boys meet boys get together
boys meet boys live forever
don't say no

boys say go



Laulun lopussa kertoja ilmaisee kuitenkin pelkonsa siitä, että hommasta ei tule mitään, jos toinen ei tarjoa pysyvyyttä. Tämä oli sikäli enteellistä, että Deppareiden julkihomostelu jäi näihin kahteen kappaleeseen, kun biisinkirjoitusvastuun otti Vince Clarkin lähdön jälkeen Martin Gore. Tulkinnanvaraa laulut jättivät kyllä senkin jälkeen – toisin kuin bändin homoskenestä varastettu ”leather daddy” -imago.

Visage

Fade to gray -kappaleesta muistettava Visage (1978–2015) oli mukana luomassa syntikkapopin uusromanttista suuntausta, joka sikisi Lontoon klubi- ja muotiskenessä. Sen riikinkukkomaiset ja androgyynit edustajat – kuten Visagen vuonna 2015 kuollut keulahahmo Steve Strange ja Boy George – olivat suoraan alenevassa polvessa sukua Bowien kaltaisille glam-rokkareille, joiden tyyli oli vastalause punkin pelkistyneisyydelle.

Suomessa uusromantiikkaa edusti Dingo, mutta Dingon laulut parturikampaamon Lissuineen olivat jotain ihan muuta kuin esimerkiksi Visagen tuotanto. Tästä olkoon osoituksena Visagen kakkoslevy The Anvil (1982), joka on nimetty yltiöperverssin newyorkilaisen homoklubin mukaan.

Charles Kaiser siteeraa The gay metropolis -kirjassaan (1997) erästäkin kävijää, jonka mukaan The Anvil toi mieleen LSD:llä ryyditetyn Weimarin tasavallan. Kun kävijä laskeutui portaat alas yökerhoon, näky oli suorastaan karnevalistinen: go-go-pojat tanssivat hevosenkengän muotoisella baaritiskillä, yhdessä nurkassa oli meneillään drag show, ja kattoa täplittäneet punaiset lamput loivat ainaisen joulun illuusion. Paikka oli täynnä miehiä, ja asiakaskunta vaihteli huippujulkkiksista luomakunnan ruokottomimpiin yksilöihin. Kun visuaalinen karnevaali alkoi kyllästyttää, saattoi vetäytyä pimeään kellariin, joka oli kävijän luonnehdinnan mukaan suorastaan dantemainen seksuaalisten kokemusten yhdeksäs piiri.



Visagen The Anvil -levyn nimikappaleessa Anvil (night club school) kertoja loihtii esiin tämän täpötäyden ja hikisen yökerhon, jossa nytkyvät vartalot muuttuvat yhdeksi lihaksi.

Watch the moving bodies
as they react to the sound
feasting on the visions
see the figures going 'round – –
shoulder to shoulder skin feels smooth
hot, sticky, still so cool

Kappaleen jyskyttävä biitti muistuttaa siitä, että klubi oli toden totta melkoinen takoma-alusta; tarkoittaahan anvil alasinta. Kappaleen loppupuolella kertoja käskee valitsemaan leikkikaverin ja tarttumaan siihen, mikä sattuu pystyyn ponnahtamaan. Kun hommat on hoidettu, voi enintään pyytää puhelinnumeron tulevia ilotteluja varten.

Sensual and glowing the passion grows
pick your playmate still so cool – –
take it as it comes up
leave it when it's done
put a number in your matchbook
and call when you want fun

Kappale on täysin sukupuoleton, mutta nimensä kautta se tulee osaksi 1980-luvun alkupuolen hedonistista urbaania homokulttuuria, josta kirjoitinkin viime blogikirjoituksessa. Saman aikakauden antimilla herkuttelee myös Marc Almondin ja David Ballin Soft Cell -duo, joka lauloi levyltä toiselle samasta aiheesta kuin suurimmalla hitillään Tainted love (1981) – turmeluksesta.

Soft Cell

Soft Cellin (1978–2004) esikoislevyn nimi Non-stop erotic cabaret (1981) tuo mieleen lohduttomien pornoluolien välkkyvät valomainokset. Tähän kaupallistetun halun maailmaan sukeltaa myös kappale Seedy films, joka sijoittuu Synti-cityn pornoelokuvateatteriin. Lisää vain törkyleffojen välke pimeässä salissa, vierustoverin huohotus, kurottuva käsi, persoonaton kohtaaminen ja likainen olo.


Sleazy city
seedy films
breathing so heavy
next to my neighbour
let's get acquainted
getting to know you
feeling sleazy
in seedy sin city

Vaikka laulu on sukupuoleton, tapahtumapaikka kytkee sen osaksi homoalakulttuuria – olivathan elokuvateatterit ylipäätään monien homomiesten suosimia kohtauspaikkoja jo 1900-luvun alkupuolella. Historioitsija Matt Houlbrook perustelee tätä Queer London -kirjassaan (2005) sillä, että teattereissa ei tarvinnut värjötellä tai pelätä virkavaltaa toisin kuin puistoissa ja pisuaareissa. Pimeässä salissa miehet puikkelehtivat riviltä toiselle ja istuutuivat toistensa viereen sanoakseen ”käsipäivää”, kuten Soft Cellin kappaleessa:

Hands of a stranger
getting to know you
and I'm getting to like you

Seedy films on siinä määrin uskottava kuvaus persoonattoman seksiseuran etsimisestä, että sitä on vaikea tulkita ironiseksi tai järin humoristiseksi. Aivan toista maata on kuitenkin
Non-stop erotic cabaret’n suorasukaisin kappale Sex dwarf, jossa kertoja haluaisi houkutella talutushihnassa tallustavan ”seksikääpiönsä” kanssa diskohileitä hyveellisyyden tuolle puolen.


I would like you on a long black leash
I will parade you down the high streets
you've got the attraction
you've got the pulling power
walk my little doggie, walk my little sex dwarf

Seksikääpiö ei kuitenkaan ole mikään munamagneettina käytettävä söpö puudeli, vaan pieni raavas mies. Kertoja herkuttelee sillä, miten hän pyyhältäisi kääpiönsä kanssa tanssilattialle, joka jakaantuisi kuin Punainenmeri Mooseksen edessä. Kaikki rakastaisivat seksikääpiön miniatyyrimenoa, sillä ”kaikkihan tietävät, mitä lyhyistä pojista sanotaan”. Kertojan maalailema fantasia huipentuu siihen, miten seksikääpiö, kertoja, hänen bimbo Rolls-Royce-kuljettajansa ja kaikki hurmatut diskohileet päätyisivät kertojan ”leikkihuoneeseen” hääräämään.

Miehen alistaminen pikku koiruliksi ja lenkittäminen pitkin pääkatuja edustaa poskettomuudessaan samanlaista häpeästä ammentavaa halua ja normeille pyllistämistä kuin Tom of Finlandin piirrokset ja Robert Mapplethorpen valokuvat. Laulun loputtua jäljelle jää vain nauru elämälle, kuten myös tämän jutun ensimmäisen osan päättävässä Blancmangen kappaleessa.

Blancmange

Vuonna 1979 perustettu ja kermahyytelön mukaan nimetty Blancmange-duo ei ole ”homobändi”, mutta nyt kuultava The day before you came (1984) on yhtä kaikki läpipervo. Laulu on cover-versio vuonna 1982 ilmestyneestä Abban toiseksi viimeisestä singlestä, joka kuuluu yhtyeen uran huippuhetkiin.

The day before you came on kappaleen minäkertojan lakoninen listaus elämästään sellaisena kuin se oli päivää ennen rakastumista: töihinlähtö tavalliseen tapaan kahdeksalta, aamulehti junassa, töissä noin 9.15, lounas noin 12.30, taisi sataakin, tupakkaa kului, ja rutiinit peittivät tiedostamattoman alakulon. Junassa iltapäivälehti, ravintolasta kiinalaista mukaan, ja illallinen Dallasia katsellen. Sängyssä 10.15 ja vähän iltalukemista ennen unten maita. 

”Ajatella, etten ymmärtänyt eläväni vailla tarkoitusta päivää ennen kuin sinä tulit”, Agnetha Fältskogin tulkitsema kertoja toteaa ja tulee samalla kuvanneeksi suurta onnea pophistorian lohduttomimpiin kuuluvilla säkeillä.

I must have read a while
the latest one by Marilyn French
or something in that style
it's funny, but I had no sense
of living without aim
the day before you came



The day before you came -kappale on upea esimerkki Abban kyvystä tehdä musiikkia, jonka pohjaton melankolisuus jää helposti piiloon taidokkaasti rakennetun pintapopin taakse. Vähemmän upeaa kappaleessa on tapa, jolla se tuntuu kierrättävän kulttuurimme kuluneinta romanttista kliseetä: ajatusta siitä, että ilman miestä nainen on hakoteillä ja tarkoitusta vailla. Tätä korostaa erityisesti maininta siitä, että kertoja ahmi ennen rakastumistaan radikaalifeministi Marilyn Frenchin teoksia.

Frenchin Naistenhuone (1977) oli aikanaan jättimenestys ja hyvin poleeminen, koska yksi sen henkilöistä toteaa: ”Kaikki miehet ovat raiskaajia.” Tulisiko The day before you camen French-viittausta tulkita siten, että kertojasta oli miehenpuutteessaan tullut miesvihamielinen, kunnes elämään tuli se oikea, tyhjyys täyttyi ja nainen antoi miehelle tälle luonnostaan kuuluvan valta-aseman? Ylitulkinnan uhka on melkoinen, mutta varmaa on joka tapauksessa se, että Abban kappaleen kaltaisia sanoituksia on totuttu kuulemaan ennen kaikkea naislaulajien tulkitsemina. Mitä siis tapahtuu, kun The day before you camen laulaa mies?



Blancmangen versio noudattaa Abban alkuperäissanoitusta tarkasti kahta poikkeusta lukuun ottamatta. Ensinnäkin sanoitukseen on lisätty alkuperäistekstistä puuttuva toinen Abba-laina ”it’s a rich man’s world”, minkä kertoja lausahtaa tullessaan töistä kotiin. Toiseksi feministi-ikoni Marilyn Frenchin tilalle on vaihdettu vaaleanpunaisen unelmahöttökirjallisuuden kuningatar Barbara Cartland, ja nimenomaan tämä muutos tuo tekstiin kiinnostavia tulkintamahdollisuuksia.

Ajatus Barbara Cartlandia ahmivasta miehestä palauttaa mieleen aiemmassa viisufanijutussa esittelemäni Tiina Rosenbergin pohdinnat siitä, miten modernille länsimaiselle mieskuvalle on tyypillistä itsehillintä. Sentimentaalisuuden ja ”huonoa makua” edustavan hömpän valtaan joutumista pidetään siis osoituksena heikkoudesta, naisellisuudesta ja perverssiydestä. Ja juuri tällaisen roolin Blancmangen laulaja omaksuu täysin rinnoin. Esiin piirtyy kuva suuresta rikkaudesta ja rakkaudesta haaveilevasta miehestä, joka painaa päänsä tyynyyn ja nukahtaa sateen ropinaan tietämättä sitä, että huomenna elämään tulisi uusi ihminen tuoden tarkoituksen mukanaan.

And turning out the light
I must have yawned and
cuddled up for yet another night
and rattling on the roof
I must have heard the sound of rain
the day before you came

Blancmangen versiota The day before you came -kappaleesta voidaan pitää pyrkimyksenä parodioida naisiin liitettyjä romanttisia stereotypioita roolien kääntämisellä. Samalla versiota voidaan pitää varsin radikaalina, koska mies omaksuu siinä naiselle varatun roolin ja myös hänen tulevan kumppaninsa voidaan ajatella olevan mies. Kuulija voi itse päättää, haluaako hän kuitata Blancmangen version vitsiksi vai kenties voimaantua siitä, että laulu tarjoaa nyt samastumispintaa niille, joiden tapa olla mies on tuomittu liian naiselliseksi ja siten lähtökohtaisesti pervoksi.


Jatkuu


Jutun jälkiosassa keskitytään siihen, miten myös sateenkaarevan syntikkapopin painopiste siirtyi seksistä politiikkaan 1980-luvun aids-kriisin myötä.

Samasta aiheesta ja aiheen sivusta:
Disco Discharge” paketoi homodiskon