Viisi biisitärppiä 5

Fazerin musiikkikaupan näyteikkunassa haettiin kesällä 1932 Delicious-elokuvalle suomen- ja ruotsinkielistä nimeä. Kuva: Olof Sundström / Helsingin kaupunginmuseo.

Hulivilipojan Hi(n)ttimittarin kesälähetys antaa loma-Suomen alueraadeille viisi hyvää syytä virittää matka-tv:t kierolle kanavalle. Tämänkertaiset homorummutukset tuovat ihmeteltäväksi kehrääviä kolleja, epätoivoisia start-up-yrittäjiä, Lizan tahtiin laulavia poikia ja voimaannuttavia äitihahmoja. 

Baby Alpaca: Teenage Graceland

Saanko esitellä uuden ylisöpön lemmikkini: alpakanpennun. Nykiläis-losilainen Baby Alpaca on Chris Kittrellin ja Zach McMillanin luotsaama bändi, jonka musiikkityyli on kirjaimellisesti ufolta kuulostavaa ”space folkia”. Itse en ole vielä osannut päättää kumpi oikeastaan on eteerisempi: bändin loppukeväästä ilmestynyt esikoislevy Under water vai Kittrellin kiharapilvessä keikkuva pää. Molemmat ovat joka tapauksessa oikein muumimukiinmeneviä.

Chris Kitrellin avuihin voi tutustua vaikka Baby Alpacan Instagram-tilillä, ja Under waterin parhaimmistoa ovat iki-ihana Soaring highways sekä tässä kuultava levyn ensimmäinen single Teenage Graceland. Kappale kumpuaa Kitrellin mukaan hänen omista kokemuksistaan koulukiusattuna homonuorena, mutta sanoituksesta tätä on vaikea päätellä. Pikemmin sitä voisi luonnehtia kaikille eksyneille nuorille suunnatuksi voimapuheeksi ja vastineeksi kadotettua sukupolvea kritisoivalle The Whon kappaleelle Teenage wasteland (1971).

Baby Alpacan Teenage Graceland viestittää, että on ok olla vähän hukassa, että se on osa nuoruuden kauneutta. Joutomaalle voi vielä nousta Graceland, jos siitä yhdessä sellainen tehdään: ”It's our Graceland if we make it graceful.”



Pet Shop Boys: Twenty-something

Pet Shop Boysin, tuon höyhenpuuhkaisen Kraftwerkin, levyt ovat viime vuosina pelkistyneet tavalla, joka tuo mieleen Helene Schjerfbeckin myöhäiskauden omakuvat. Muutama siveltimenveto tai sana riittää sanomaan saman, mikä ennen vaati suurta palettia ja värssytolkulla vakuuttelua. 

Esimerkiksi PSB:n viimekeväisen Super-levyn alkupalana tarjoiltu Inner sanctum sisältää tasan neljä säettä musiikin mindfulnessia: ”In the inner sanctum / you’re a star / the girls, the guys / they all know who you are.” Puhut vähän, mutta asiaa, sanoisi ystäväni H. 

Pet Shop Boys voisi koska tahansa heittäytyä nostalgia-aktiksi, mutta toistaiseksi heidän viljelemänsä nostalgiakin on ollut edistyksellistä. Esimerkiksi Super-levyn kakkossingle Pop kids on kuin jatko-osa ysärihitti Being boringille – omaelämäkerralliselle kappaleelle kahden ystävyksen päätymisestä Lontooseen, missä toisesta tuli julkkis ja toinen kuoli aidsiin. 

Pop kids kertoo sekin Lontooseen muuttavista ja sen klubiskeneen heittäytyvistä fukseista. Nyt eletään kuitenkin 1990-luvun alkua, eikä aids enää päätä näiden kaverusten bileitä. Molemmat ovat elossa vielä parikymmentä vuotta myöhemmin, kun laulun kertoja huokaisee niin monen muun entisen nuoren tavoin ystävälleen: ”Muistatko kun…”

Remember those days

the early 90s?

we both applied for places

at the same university

ended up in London

where we needed to be

to follow our obsession

with the music scene – –

we were the Pop Kids

I loved you

PSB-tyylistä päivitettyä nostalgiaa edustaa myös Super-levyn uusin single Twenty-something, joka on 2010-luvun pyrkyrioodi à la Opportunities (let’s make lots of money). Alkuperäisessä, vuonna 1985 julkaistussa kasarikappaleessa toinen opportunisti houkuttelee toista hämäräbisneksiin sillä perusteella, että toisella on älliä ja toisella ulkonäköä. Nappikauppa saisi luvan riittää, ja nyt me pojat tehtäisiin rahaa!

Twenty-somethingissa eletään aivan yhtä materialistisessa maailmassa kuin Opportunitiesissa, mutta kertojana ei ole wannabe-juppi, vaan pikemmin hänen isänsä tai setänsä. Hän puhuttelee ironisesti 20 ja risat -kundia, jolla on pallokalaksi paisunut ego, rahantuloa vailla oleva start-up-bisnes ja kosolti ideoita, jotka trendaisivat toivottavasti ihan kohtsillään. ”Sellaista elämä on dekadentissa kaupungissa ahneuden aikakaudella. Voit toki kuvitella, että se riittää. Ota älypuhelimesi ja hankkiudu poika omin neuvoin kotiin”, kertoja toteaa.

That's how you are

or have to be
in a decadent city
at a time of greed
you can make believe
that it’s all you need
take your smart phone
and make your way home
on your own

Laulun päivitetty nostalgisuus kuuluu myös musiikista, joka tuo herkullisesti mieleen 1980-luvun suomalaisen diskoiskelmän. Miinusta ansaitsee vain kliseinen musiikkivideo, jossa yhteiskunta ei anna vankilasta vapautuvalle latinomiehelle mahdollisuutta kaidalla polulla kulkemiseen.



Andy Bell: We were singing along to Liza (Shelter remix)

Biisitärppien kolmannessa osassa tutustuttiin jo Andy Bellin uuteen reinkarnaatioon Torsteniin – puolikuolemattomaan polyseksuaaliin ”paljaalla panemisen pyhimykseen” ja ihanaan irstailijaan, joka on kokenut kaiken eikä kavahda siitä kertomista.

Torsten-hahmon ympärille on rakennettu jo kaksi kabareeta ja neljä levyä. Niistä uusin, Variance II, ilmestyi hiljattain. Levyn sykähdyttävin veto on tässä kuultava We were singing along to Liza (Shelter remix), joka osoittaa sen, että kaikkein armottomin klubijyystökin voi pohjimmiltaan olla hyvin koskettava.

Laulu keskittyy Torstenin 30 vuoden takaiseen lapsuudenmuistoon: hän oli huulisynkannut ystävänsä kanssa Liza Minnellin tahtiin, kun äiti oli pyyhältänyt sisään ja saanut pojat kiinni itse teosta. Tästä ei silti seurannut tragediaa, vaan läpi elämän voimaannuttava kokemus äidin rakastavasta ja hyväksyvästä suhtautumisesta poikansa ja tämän ystävän erilaisuuteen. Äiti oli todennut, että rakkautta ei voi hallita, ja toivonut, että he voisivat elää täyttä elämää vielä 30 vuoden päästäkin. 

She said, ”love is where it falls

God willing, the thrills of your lives are just beginning
I hope it will all be just as fulfilling
thirty years from now”

Nyt, 30 vuotta myöhemmin, äitiä ei enää ole ja Lizakin on hiipumassa. Sama sydänystävä kulkee silti Torstenin rinnalla kaikkena kaikessa, ja niin kulkee myös äidin muisto. Äidin avarakatseisuuden vuoksi pojat eivät aikanaan saaneet siipeensä tai tulleet nöyryytetyiksi, ja siitä päivästä lähtien Torstenilla ei ollut muuta elämää kuin se ainoa, joka oli tosi. 

That she was so enlightened

stopped me from being frightened
of all the feelings that I had
I couldn’t change
and though she’s long gone
my love for her remains
of an understanding mother
who said that nothing could surprise her
and that she’d really seen it all
when we were singing along to Liza

We were singing along to Liza on remix-versiona melkoisen timanttista jyystöä. Sanoitukseltaan se taas on suorastaan myyttinen korostaessaan äiti- ja diivasuhteen merkitystä hbtjne-miesten identiteettikehityksessä. Kun tukena ovat mamma ja Minnelli, älä kuule tule Räsänen mulle puhumaan!

Years & Years: Worship

Years & Yearsin Olly Alexanderista on syystäkin tullut homolehdistön lemmikki. Onhan hän tämän hetken kuumimpiin kuuluvan popyhtyeen keulakuva, joka ei ole peitellyt homouttaan, vaan tehnyt siitä politiikkaa.

Viimekeväisen Desire-videon julkistuksen yhteydessä Olly purki turhautumistaan kommentteihin, joiden mukaan homoutta ei pitäisi tuputtaa. ”Ja totta hitossa tuputan sitä, jos siltä tuntuu – niinhän heteropopparitkin tuputtavat omaa seksuaalisuuttaan”, hän totesi.

Desire-videossa tuputus on sitä, että katsoja viedään transhahmon hameen alle ja sieltä edelleen panseksuaalisiin orgioihin, joissa Ollyn esittämä mies pyörii kuin broilerin rintafilee lihamyllyssä. Tässä paratiisissa rakkaudella ei ole rajoja eikä siten myöskään Rajat kiinni -kansanliikettä.

Desiren propagandistisessa hengessä jatkaa Years & Yearsin uuden Worship-singlen video, joka on kesän tähän mennessä sateenkaarevin seksihellekuvaus. Kappale kertoo alisteisesta ihmissuhteesta, jossa minäkertoja palvoo sokeasti toista ihmistä ja vannoo kulkevansa tämän perässä pimeyteen. Kunhan palvonnan kohde vain sanoisi miten, kertoja veisi tämän taivaisiin ja palvonnasta tulisi molemminpuolista.

Just tell me how I can prove

I'm the one for your fire
and I'll take you higher
I'll do it for you
and you can worship me too

Worship-video sijoittuu yölliseen autohalliin, jossa Olly Alexanderin esittämä poikaprostituoitu tanssii rujoa soidintanssia autossa istuvalle vanhalle miehelle. Konepellillä keimailevat naiset ovat autonäyttelyiden vakiokalustoa, mutta tuulilasia nuolevan Ollyn rinnalla he näyttävät lähinnä Pikku Kakkosen postineideiltä.

Automiehen lisäksi Ollyn esittämälle hahmolle tarjoavat vastusta mieshuorakollegat, joiden kanssa hän jatkaa väkivaltaisia soidinmenojaan, kunnes kaikki päätyvät sisälle autoon ikkunoita huurruttamaan. Loppukuvassa Olly istuu konepellillä rapsuttamassa kalapuikkoviiksistä kollikissaa moottorin kehrätessä taustalla.

Miten tätä kaikkea pitäisi tulkita? Olly Alexander on itse kommentoinut videota toteamalla, että hän haluaa tuijottaa queer-katseellaan pelkoa ja suvaitsemattomuutta suoraan silmiin. Auto ja vanha mies ovat siten ehkä perinteisen maskuliinisuuden ja miehisen (väki)vallan symboleita, joita Ollyn esittämä hahmo tarttuu uhmakkaasti vaihdekepistä ja saa ne hyrisemään nautinnosta. 

Hevosvoimia Ollylla kaikesta päätellen riittää, mutta pakki – se puuttuu onneksi kokonaan.

Markus Feehily: Love is a drug

Sopivan draamakuninkaallisen päätöksen tämänkertaisille tärpeille tarjoaa irkkupoppari Markus Feehily. Hän tuli homona kaapista vuonna 2005, jolloin hän lauloi vielä Westlifen riveissä. Musiikillista kaapistatuloa saatiin kuitenkin odottaa syksyyn 2015 saakka. Silloin ilmestyi Feehilyn esikoislevy Fire, jonka rappioromanttinen paisuttelu on kaukana Westlifen puleeratusta poikabändipopista.

Haastatteluissa Feehily on kertonut levyn laulujen syntyneen synkässä elämänvaiheessa, jota leimasivat pitkän suhteen päättyminen ja toistuvat pettymykset uusissa yrityksissä. Tämä välittyy myös jylhästä ensisinglestä Love is a drug, jonka kertoja on henkisessä katuojassa hurmion muututtua turmioksi. Tuhoisasta ihmissuhteesta on tullut kuin huume, johon ei ole vieroitusta tarjolla.

Love is a drugin perään voi katsoa Feehilyn maaliskuussa julkaistun Sanctuary-singlen videon,  jossa kaksilla korteilla pelaava kaappihomo saa kylmää kyytiä entiseltä poikaystävältään.



Samasta aiheesta ja aiheen sivusta:
”Hot, sticky, still so cool”: syntikkapopin pervot

”The secret in his past”: (kaappi)homot Pet Shop Boysin tuotannossa

Viisi biisitärppiä 1–4

”Kohtaloin oot sä kuin Waterloo”: viisufanin tunnustuksia

”Enkä suostu häpeemään”: Kikka homomiehen tuntojen tulkkina

Mun hölmö nuori sydän: matkaseurana Eva Dahlgren

”Your voice can take me there”: Madonnasta, Carolasta ja heidän opetuslapsistaan

Da Bitchy -koodi: miksi homot aina tappelevat diivoistaan?

Toisen Madonna on tunnetusti toisen Lady Gaga, Mariah Carey, Kylie Minogue tai Liza with a Z. Tämä tosiasia kuitenkin ärsyttää vähintään yhtä paljon kuin se, miksi toinen kives laskeutuu ennen toista.  Lukemattomat ovat ne kerran, kun olen itsekin laahustanut kotiin peruukki väärinpäin, korko katkenneena ja rakennekynnet paskana vain siksi, että rakkaiden siskojen välinen diva bashing on ryöstäytynyt käsilaukusta. Syitä tähän intohimoiseen diivakulttiin on tähän saakka etsitty lähinnä psykoanalyysin opeista. Homoikonit ovat meille pervoparoille kuulemma äidin korvikkeita ja takaavat ikuisen oidipaalisen äidinrakkauden maailmassa, jossa isä tulee muuten niin ikävästi meidän ja mamman väliin. Kuulehan Freud, de va kukku de! Hulivilipoika on löytänyt paljon paremman selityksen tähän jo antiikin öljyttyjä atleetteja vaivanneeseen ongelmaan. Da Bitchy -koodin salaisuus piilee tietenkin homojen eri alalajeissa ja parinvalinnassa!

George Chauncey selostaa tyhjentävässä opuksessaan Gay New York: gender, urban culture, and the making of the Gay Male Word 1890–1940 muun muassa homojen keskinäistä tyypittelyä. Suuren yleisön silmissä homot ovat aina olleet naismaisia huikentelijoita, mutta kaikki asiaan vihkiytyneet tietävät, että meikäläisten keskuudessa on yhtä paljon alalajeja kuin Vilkkilässä kissatappeluita. 

Chaunceyn mukaan homot luokittelivat 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla itseään, toisiaan ja heteromiehiä etupäässä sanoilla fairy, queer, trade ja normal men. Fairy oli perinteinen huikentelevainen ja naismainen homon arkkityyppi, josta käytettiin myös nimityksiä nancy, sissy ja queen, suomeksi esimerkiksi neiti tai sisko. Queerit puolestaan olivat niitä nykyisistäkin seuranhakuilmoituksista tuttuja heteronoloisia homomiehiä, jotka karttoivat neitejä ja korostivat maskuliinisuuttaan. Trade-termi taas oli varattu maskuliinisille heteromiehille, jotka harrastivat seksiä sekä fairy- että queer-homojen kanssa. Tähän kategoriaan kuuluivat esimerkiksi sotilasprostituoidut, joilla olen jo herkutellut taannoisissa Tukholma-jutuissa. Normal men -käsite kattoi sitten kaikki tavikset – heteromiehet, jotka eivät harrastaneet seksiä miesten kanssa.

Queer by day, queen by night?
Madonnan SEX-kirjan kuvitusta.

Vaikka tämä moninapainen luokittelu korvaantui 1960-luvulla kaksinapaisella hetero–homo-jaottelulla, oman kokemukseni mukaan negatiivissävyinen tyypittely elää yhä ja voi pahoin. Fairy- ja queer-miehet hylkivät usein toisiaan, mistä kielivät seuranhakuilmoitusten ystävälliset ohjeet: ”Ei kanoille!” Toisaalta taas fairyt eivät yleensä sekstaa keskenään paitsi kännissä, kovassa puutteessa tai kaverimielessä ”tyttöjen kesken”. Niinpä he yleensä päätyvät ennen pitkää topittamaan naiskammostaan toipuneita queer-miehiä – tai mikäli kyse on kreikkalaisesta tragediasta – heteromiehiä Porvoon moottoritien levähdysalueella.

Kyllä professori, mutta miten ihmeessä tämä liittyy homoikoneihin? No tietenkin siten, että homot selvästi luokittelevat myös diivojaan tämän ikivanhan moninapaisen järjestelmän mukaisesti ja valitsevat heidät samoilla epämääräisillä perusteilla kuin ystävän tai kumppanin. 

Etkö muka usko? Napataanpa nyt se hervoton irtoripsi pois toisesta silmästä ja pannaan diivat luupin alle! Tutkimuskohteemme ovat aakkosjärjestyksessä Mariah Angela Carey, Madonna Louise Veronica Ciccone, Stefani Joanne Angelina Germanotta, Grace Mendoza Jones, Cherilyn Sarkisian LaPier, Liza May Minnelli, Kylie Ann Minogue, Kirsi Hannele Sirén o.s. Viilonen sekä Barbra Joan Streisand.

Mariah the Pariah, en ole koskaan ymmärtänyt viehätystäsi. Periaatteessa meissä on jonkin verran samaa, koska sinussa on ehkä 30 prosenttia fairy-verta. Tällä viittaan haluusi unelmoida sateenkaarista, yksisarvisista ja kaikesta, mikä on vaaleanpunaista ja täynnä tyhjiä kaloreja. En voi hypätä samaan sänkyyn kanssasi, koska se olisi käytännössä lesbosuhde. Sen sijaan voimme ehkä vaihtaa kiiltokuvia ja leikkiä hetken mun pienillä poneilla, mutta teen sen vain kohteliaisuudesta. Sinussa ei ole mitään särmää, vaan olet 70-prosenttisesti älyttömän tylsä normal men -tavistyyppi, jolla on kyllä iso ääni mutta ei komeaa ulkonäköä eikä varsinkaan yhtään munaa.

Kylie, olet 100-prosenttinen fairy. Meillähän on aina tosi hauskaa yhdessä. Ei tulisi mieleenkään mennä kanssasi sänkyyn, mutta eiväthän bailukaverit sitä varten olekaan. Sinä olet kaunis, iloinen ja vähän pinnallinen, mutta juuri sillä oikealla tavalla, joka tekee arjesta hieman siedettävämpää. Olet joskus turhankin kiltti, mutta koska minussa on pirullisuutta vaikka muille jakaa, me täydennämme toisiamme somasti kuin kaksipäinen dildo kahta bottomia.

Pinnallinen vai jopa kolmiulotteinen? Kylien Aphrodite: the goddess edition -kirjan pop-up-taidetta.

Lady Gaga liisterissä The remix -levyn kannessa.

Babs, meikäläiset kuolaavat perääsi, mutta minulle viehätyksesi on täysi mysteeri. En edes tiedä, miten sinut luokittelisin. Olet kuin alati lipsuva saippuapala, enkä millään viitsisi pyllistää poimiakseni sinut. Viileä etäisyytesi ärsyttää ja oudoksuttaa. Perstuntumani on, että olet koppava 100-prosenttinen yläluokan fairy, oikea kynttelikköhomo, jota ei kiinnosta seurustella kaltaiseni kyökkipiian kanssa. Tätä teoriaa tukee se, että sinulla on kuulemma kaunis ääni ja tunnelmallista musiikkia kelomökissä karhuntaljalla kuunneltavaksi. Itse en ole mökki-ihminen, ja takkatultakin katselen mieluummin videolta.

Liza, sinuakaan en ole oikein koskaan ymmärtänyt äidistäsi nyt puhumattakaan. Olet straight mate, ehta normal men -kategorian tavis, joka on todella äänekäs ja aina kännissä tai muuten vaan sekaisin. Ehkä niin monet meistä rakastavat sinua siksi, ettet itsekään oikein tiedä, kuka tai mikä olet. Kun laulat sen Pet Shop Boys -coverin Tonight is forever, siinä on kyllä jotain tosi hienoa. Olet sellainen yön kulkija, mutta minä olen sittenkin aamuihminen. 

Cher, olet melkoinen äijä, ainakin 80-prosenttisesti trade-tyypin hottis heteromies, joka tykkää hengata meikäläisten kanssa laivaston ilmalomilla. Tosin sotilasasun alla sinulla on naisten alusvaatteet, joten olet noin 20-prosenttisesti fairy. Olet kovaääninen, isoasenteinen, ihana ja yksi parhaista kavereistamme.

Grace, olet 50-prosenttinen tavistyypin mies ja 50-prosenttinen trade-mies. Sinä kyllä makaat meikäläisten kanssa vankilasta päästyäsi mutta olet ihan yhtä helläkätinen kuin Vlad Seivästäjä fisting-klubilla. Arvostan sinua, koska pelkään sinua niin paljon, mutta en tunne sinuun vetoa.

Supisuomalaista ulkohuussiestetiikkaa Kikan esikoissinglen kannessa.

Kikka, rakas Kikka, sinä olit 50-prosenttinen fairy ja 50-prosenttinen trade. Juuri tässä tasapainossa oli ja on sinun vetovoimasi. Meillä oli niin hauskaa yhdessä, koska olit toisaalta niin sinut seksuaalisen puolesi kanssa ja toisaalta aina vähän eksyksissä – ihan niin kuin minäkin. Sinä osasit viihdyttää, kiihdyttää ja koskettaa, ja minulla on sinua ikävä tässä seksittömässä henkisen ikiroudan maassa.

Lady Gaga, olit niin ihanan raikas tuulahdus elämääni silloin, kun meistä tuli bestiksiä. Olit kaikkea sitä, mitä olin niin pitkään kaivannut: täydellinen diskosauvaa heiluttava ja myskistä maskuliinisuutta huokuva trade-mies, jonka vyötärönauhan alle halusin syytää kaikki setelini. Me vain tanssimme läpi yön, eikä kanssasi ollut mahdollista pitää pokerinaamaa. Luulin, että me olimme syntyneet sellaisiksi, sydänystäviksi, joten mitä ihmettä meille tapahtui? Minä tietysti näen sen niin, että tiemme erosivat, koska sinä lähdit hakoteille. Nyt sinussa on enintään 10 prosenttia haluttavaa trade-miestä. Loput 90 prosenttia ovat fairya ja vieläpä sitä pahinta luokkaa, joka luulee, että iso peruukki tekee sinustakin ison. Jauhat vain loputtomasti itsestäsi ja tunget nenääsi joka paikkaan kuin koirat toistensa takalistoon. Sinusta minä olen tietysti Juudas, mutta en voi sille mitään, että en yksinkertaisesti halua enää aplodeereta sinulle enkä etenkään halua tehdä vartalollesi yhtään mitään.

Madonna, sinusta se kaikki alkoi. Olit ensimmäinen, olet viimeinen, olet kaikkeni. Olet 100-prosenttinen trade-mies, tuo merimiespuseroon kietoutunut maskuliinisuuden ylin ilmentymä, joka saa housuni pullistumaan. Tiedän, että olet ollut kanssani monta kertaa vain rahasta ja että et halua vaihtaa kanssani tarroja tai leikkiä prinsessaleikkejä. Meillä on kuitenkin aina niin hyvää seksiä ja ennen kaikkea hauskaa yhdessä. Olet rakastaja, joka on isällinen ja äidillinen, sisarellinen ja veljellinen. Aina, kun menen elämässä rähmälleni, käsket minun nousta ja miehistyä. Ja sitten taas lohdutat silloin, kun en osaa sitä odottaa. Olet niin piittaamaton, jään aina kaipaamaan sinulta enemmän kuin ehkä koskaan saan, mutta silti minulla on kanssasi turvallinen olo. Olet mikä olet, hyväksyn sinut ja samalla itseni enkä pidä muita jumalattaria.

Haaksirikkoisten patsas? MDNA-kiertueen käsiohjelman kuvitusta.

Ai että Mariah/Cher/Grace/Kylie/Kikka/Liza/Babs/Gaga on paras ja Madonna on vain epätoivoinen vanha lehmä? Hyvä on. Proverbiaalinen pitsihansikas on heitetty. Nähdään narttu Mäntymäellä aamunkoitteessa!

Katso kuitenkin sitä ennen oheinen soittolista, jossa on mukana kaikki kirjoituksessa mainitut diivat.

Samasta aiheesta ja aiheen sivusta:
Fine and Mello(w) – Melodifestivalen by Hulivilipoika (vieraskirjoitus Kuuntelija-musiikkiblogissa)
”The secret in his past”: (kaappi)homot Pet Shop Boysin tuotannossa
”Disco Discharge” paketoi homodiskon