Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 5

Taannoiselle pop- ja iskelmäjuttusarjalle on toivottu jatkoa, ja Hulivilipoika tekee työtä käskettyä. Tällä ja ensi viikolla otan taas vertailuun kaksi laulua ja pohdin niiden kautta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kuvaamisessa tapahtuneita muutoksia. Ensin vuorossa ovat Eija Sinikan Se oli heinäkuu (1980) ja Kitkerien neitsyiden Täydellinen mies (2005).

Kyllä se siitä, kunhan vain löydät oikean naisen. Tähän kansantaruun nojaa Eija Sinikan Käythän kanssain tangoon -levyllä kuultava kappale Se oli heinäkuu, jonka on sanoittanut Chrisse Johansson. Kappaleen alussa kertoja muistelee kunnon fag hag -tyyliin, miten hän oli tyttöjen kanssa turhaan haikaillut kotikylän komistuksen perään siitä huolimatta, että pojan tiedettiin olevan ”hiukan sellainen” – siis homo. Poika oli kuitenkin vain virnuillut takaisin ja jättänyt kissat kehräämään keskenään.

Hän oli oman kylän poikia ja sen

mä tiesin että hän on hiukan sellainen

me tytöt haaveiltiin ja salaa toivottiin

vaan meille hymyili hän melkein pilaillen

Kertojaa oli kiukuttanut pojan kylmäkiskoisuus, ja koko tyyppi oli alkanut inhottaa. Pian koitti kuitenkin suvi suloinen, joka sulatti jään ja sekoitti pään.

Se oli heinäkuu kun häneen tutustuin

ja kaikki muu mielestäni jäi

vain hänen silmänsä mä näin

ja niiden vangiksi mä jäin

se oli heinäkuu kun tunsin että rakastun

niin käy kun kesä keventää

ja hiukan sekaisin on pää

Myös oman kylän homopojalla meni heinäkuun helteillä pää sekaisin, koska aiemmin luonnetta rasittanut homous ei tuntunut vaivaavan enää ollenkaan.

En voisi kuvitella ketään parempaa

hän minut päivittäinkin tuntemaan niin saa

se mitä aikoinaan mä luulin luonteestaan

ei pidä paikkaansa nyt enää ollenkaan

Se oli heinäkuu -kappaleen sanoitusta voidaan tulkita kahdella tavalla. Toki voidaan ajatella, että poikaa oli aivan syyttä epäilty homoksi ja että tyttöjen välttely oli johtunut esimerkiksi ujoudesta. Kertoja ei ollut tuntenut poikaa ”kuin päällipuolisin”, ja totuus pojan seksuaalisuudesta oli valjennut vasta kunnon tutustumisen jälkeen.  Siitä ei kuitenkaan päästä mihinkään, että pojan mahdollinen homous olisi ollut ikävä asia, kuten vähättelevä ”hiukan sellainen” -ilmaus antaa ymmärtää.

Kappaleen tekoajankohdan ja sanoituksen sävyn vuoksi pidän todennäköisempänä sitä, että Se oli heinäkuu on ennen kaikkea veret seisauttava eheytymistarina, jollaisia näkee lähinnä uskonlahkojen lehdyköissä. Tätä tukee se, että homous kuvataan kappaleessa kepeästi luonteenpiirteeksi (”se mitä aikoinaan mä luulin luonteestaan”), joka on epäilemättä muutettavissa siinä missä ujouskin. Eheytymisestä viestii myös se, että kertojan mukaan hänen aiemmat luulonsa eivät pitäneet paikkaansa ”nyt enää ollenkaan”, eli ilmeisesti ne olivat pitäneet paikkansa siihen saakka, kunnes kesä kevensi ja sai pään enemmän kuin hiukan sekaisin.

Biseksuaalisuus ei ole tässä tarinassa mahdollista, vaan muutoksen on oltava täydellinen. Samalla tarina saa heteronormatiivisen onnellisen lopun: kun oikea nainen lopulta löytyi, mieskin löysi itsensä ja oma kylä saatiin puhdistettua sellaisista. Yltiöromantiikka kukoistaa, ja kertojanainen julistaa ex-homostaan: ”Tänään puolestansa melkein kuolisin.”

Romanttisen rakkauden täpötäydestä tarpeistosta tuntuu ammentavan myös Kitkerien neitsyiden 25 vuotta nuorempi kappale Täydellinen mies, joka on julkaistu levyllä Todellisen menestyksen salaisuus (2005). Vappu Rossin sanoittaman kappaleen alussa kertoja herää laulun täydellisen miehen luota krapulassa. Mies kokkaa naiselle munakkaan, ja koko iltapäivä taitaa kulua ”toipilaina kahvilassa”.

Toisessa säkeistössä kertoja listaa miehen täydellisiä luonteenpiirteitä ja suorastaan ryöstöviljelee rakkausromaanien kliseitä.

Kasvot komeat ja ryhti vakaa

käytös etiketin mukainen

asu tyylikäs niin edestä kuin takaa

kampauskin mallikelpoinen

Vaikka kappale on julkaistu ennen kuuminta some-aikaa, sen kolmas säkeistö tuo erehdyttävästi mieleen tilapäivitysten tuunatun todellisuuden, jossa arki on tarua ihmeellisempää.

Lauantaina mennään museoon tai oopperaan

ehkä jäätelölle kadunvarsikuppilaan

tai sitten piknikille vierasvenesatamaan

eväskorissamme juustoa ja punkku

Neljännessä säkeistössä kertoja jopa myöntää rehellisesti, että kyse on pröystäilystä ja näyttämisen halusta: ”Ohi eilispäivän heilojen ja pokien / kuljen salaista tyydytystä kokien / käsipuolessani kinkkujen kunkku!”

Laulun loppupuolella romanttinen asetelma kääntyy kuitenkin päälaelleen. Käy ilmi, että mies on jopa niin täydellinen, ettei hän välitä edes kertojan syrjähypyistä: ”Hän ei ole siitä kateellinen vaikka / toista miestä tapailen / hänen luonaan minulla on aina paikka / jos ymmärtäjää tarvitsen.”

Vasta laulun loppu tuo selityksen siihen, miksi mies on täydellinen ”aivan yksinkertaisesti totta tosiaan” ja ”kokolailla luonnostaan”. Hän on tietysti homo.

Emme sorru mustasukkaisuuskohtauksiin

sillä rakastumme miehiin täysin erilaisiin

koskaan emme joudu kilpailutilanteisiin

kun emme samoilla areenoilla juokse

Laulun kertojaa ei haittaa edes se, että täydellinen mies pokaa usein ne kaikkein komeimmat miehet: ”Hyvä sentään että pojat parhaimmat / tulee meistä edes jommankumman luokse.”

Eija Sinikan laulun pikkukylässä ei ollut tilaa seksuaaliselle erilaisuudelle tai tavallisuudesta poikkeaville elämänvalinnoille. Kitkerien neitsyiden kappale taas kertoo nykypäivän Sinkkuelämää-todellisuudesta, jossa monen maalaispojan ja -tytön on pitänyt nousta postiauton kyytiin ja huristella uutta pikitietä pitkin kaupunkiin. Siellä heillä on vapaus tehdä omat elämänvalintansa ja rakentaa perinteisen suku- ja kyläyhteisön tilalle ystävistä koostuva perhe.

Täydellinen mies -kappale vetää petauspatjan romanttisen rakkauden kliseiden alta. Sen maailmassa homomiehen ei tarvitse muuttua heteroksi eikä heteronaisen tarvitse kuolla miehensä takia. Toisaalta laulu antaa ymmärtää, että kakku on mahdollista sekä syödä että säästää: nainen ja mies voivat olla myös sydänystäviä, jotka tekevät keskenään kaiken sen, mitä heidän kuuluukin tehdä joidenkin naistenlehtien ja rakkauselokuvien mukaan: on piknikkejä ja oopperakäyntejä ja vuoteeseen tarjoiltuja aamiaisia. Selvittämättä jäävät ehkä vain ”Sähäkän Suuseksin Salaisuudet” à la Cosmo – ellei sitten mies ole niin täydellinen, että hän ottaa asiakseen neuvoa tyttökaverilleen, kuinka se oikeasti tehdään.

Osa 6

Samasta aiheesta:
Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 1
Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 2
Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 3

Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 4

Setan soittolista, jolle on koottu lisää suomalaisia homo-, lesbo-, bi- ja transaiheisia lauluja

Minä olen (turhankin) monta: John Irvingin uutuus puntarissa

 ”Mä olen Uuden-Englannin nahkamies / aina ilosta syntyvä uudestaan.” Nämä J. Karjalaisen säkeet summaavat täydellisesti myös John Irvingin viimeisimmän kirjan In one person eli Minä olen monta (2013, suom. Kristiina Rikman).

Kirja seuraa biseksuaalisen minäkertojan Billy Abbottin varttumista 1950-luvun Uudessa-Englannissa ja hänen rakkauselämäänsä, jossa toivottomat ihastukset seuraavat toistaan. Irving toteaa Helsingin Sanomien haastattelussa käsittelevänsä romaanissaan seksuaalisen suuntautuneisuuden synnyttämää vihaa. Tarinaan mahtuukin Billyn lisäksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen koko: on ristiinpukeutuvaa isoisää, epäilyttävän leveäharteista kirjastontätiä ja yhtä sun toista pervoa, joiden kautta Irving tarkastelee identiteettikysymyksiä ja seksuaalista suvaitsemattomuutta eri vuosikymmenillä. Kirjassa riittää aikatasoja ja mitä erikoisimpia juonenkäänteitä siinä määrin, että tunnelma on kuin turboahdetussa telenovelassa. Kaiken lisäksi Irving viittaa väsymättä näytelmäkirjallisuuden klassikkoihin ja luo tapahtumille siten vielä yhden metatason.

Olen jostain syystä aina vieroksunut John Irvingin tuotantoa. Muistan joskus aloittaneeni yhtä kirjaa, mutta se ei imaissut mukaansa ja jäi sitten kesken. Minä olen monta -kirjan aihepiiristä kuullessani ajattelin, että nyt tai ei koskaan. Kirjan luettuani jouduin valitettavasti toteamaan: ei koskaan enää. Luulisi, että vähemmistöihin kohdistuvan syrjinnän kuvaus puhuttelisi juuri vähemmistöön kuuluvaa, mutta itselleni koko kirja jäi jotenkin ulkokohtaiseksi. Tähän oli varmaankin pääsyynä se, että en voinut sietää Billyn muka nokkelaa ja satiirista kertojanääntä, jonka ansiosta kokonaisuus alkoi muistuttaa valmiiksi naurettua komediaa ja joka hyvin tehokkaasti esti eläytymisen kirjan tapahtumin ja henkilöihin. Toisaalta kirjallisuusviitteiden jatkuva viljely tuntui teennäiseltä ja teki lukukokemuksesta monin paikoin tappavan tylsän.

Sain kiinni aidoista tunteista oikeastaan vasta kirjan loppupuolella, jossa kuvataan aids-kriisin aamunkoittoa ja ystävien kuoleman aiheuttamaa surua. Autenttisen tuntuisissa välähdyksissä kerrotaan myös New Yorkin tuolloisesta homoalakulttuurista, jota olen käsitellyt myös aiemmassa blogikirjoituksessani.

Irvingin kirjassa riittää kritisoitavaa, mutta kiertoilmauksien viljelystä häntä ei voi syyttää.
Kääntäjäkin on tyylille uskollinen.

Kustantaja kuvaa ”tragikoomista” Minä olen monta -teosta Irvingin uskaliaimmaksi ja kunnianhimoisimmaksi romaaniksi, enkä oikein tiedä, mitä tästä ajattelisin. Samoihin kansiin on kyllä saatu mahdutettua sateenkaaren koko värikirjo, mutta kokonaisuus ei vakuuta. En tiedä, viittaako uskaliaisuus seksikohtauksiin, mutta jostain syystä koin ne suorastaan vastenmielisiksi – kuin joutuisin seuraamaan ikävien ihmisten touhuamista. Tämä oli uusi kokemus, koska kynnykseni näissä asioissa on todella korkea. Ehkä tässäkin oli pohjimmiltaan ongelmana kertojan muka nokkela sävy, joka tappaa tehokkaasti kaiken aidon eläytymisen.

Minä olen monta -kirjassa oli loppujen lopuksi kiinnostavinta aihepiiri, muutamat mehevät juonenkäänteet, Timo Mänttärin suunnittelema hykerryttävä kansi ja Irvingin hovikääntäjän Kristiina Rikmanin loistavan hyvä ja toimiva suomennos. Irvingiin ei kyllä huvita toiste tarttua, sillä hänen tyylinsä ei kerta kaikkiaan uppoa minuun. Loppukin vaatii siis J. Karjalaista: ”Sä revit lehden muistokirjasta / oon sun mielestä poissa kokonaan.”

Minä olen monta Adlibris-verkkokaupassa