Homopornoa suomeksi 2: "Kädet ylös, housut alas!"

”Tiedätkös”, Greg sanoi ja heilautti toisen jalkansa tuolin käsinojan yli niin, että me saimme ahmia silmillämme hänen haarojaan, ”olen ollut poliisina paljon pidempään kuin kumpikaan teistä pojista, ja minä johdan joukkoa täällä. Jos haluan mennä sänkyyn vain Peten kanssa, Phil saa katsella. Ja jos haluan vain Philin, niin Pete katselee. Ja jos haluan teidät molemmat sänkyyn yhtä aikaa, minä teen niin. Ymmärrättekö?” Nyökkäsimme kumpikin yhtä aikaa.

Tämä käskynjako tiivistää Phil Androsin kirjan Kädet ylös, housut alas! (The boys in blue, 1970), jossa kirjaimellisesti koetaan kovia San Franciscon poliisivoimissa. Kirja on ensimmäinen Into Kustannuksen vuonna 2013 julkaisemasta kahdesta Andros-suomennoksesta, joista jälkimmäisen arvioin blogissa tammikuussa. Näistä salanimellä kirjoitetuista homopornoklassikoista vastasi todellisuudessa kirjallisuuden professori Samuel Steward.

Kädet ylös, housut alas! -kirjan minäkertoja Phil Andros on kutsumustyötään tekevä mieshuora, jolle tulee eteen alanvaihto, kun hän muuttaa yhteen viehättävän ja hyvinvarustellun liikennepoliisiin Gregin kanssa. Phil päättää itsekin hakea poliisiksi, ja oikeustalon vessasta mukaan tarttuu pienen suostuttelun jälkeen vielä kolmas pyörä Pete:

Hän näytti vähän hermostuneelta. ”Minä oikeastaan luovuin ryhmäseksistä, kun liityin poliisiin”, hän sanoi. ”Kuka puhui ryhmäseksistä?” töksäytin. En minäkään sellaisesta välitä. Mietin vain, että kolmistaan.”

Koko kirja pyörii enimmäkseen Philin, Gregin ja Peten karvakolmiodraaman ympärillä. Jännitys tulee siis siitä, mahtaako Philiä ja Peteä – noita ”paljasperseisiä lakeijoita” – alati tylyttävä Greg koskaan joutua kerrosvoileivässä keskimmäiseksi. Philillä toki on koko ajan omaa sutinaa työn ohessa, ja välillä roistotkin ovat kirjaimellisesti päästä poliisikokelaan niskan päälle.

Kreikkalainen naimajuttu -kirjan arviossa totesin jo, että Androsin/Stewardin teksti tuo vahvasti mieleen Tom of Finlandin kuvat, jotka niin ikään perustuvat valtasuhteilla leikittelyyn ja kaikkinaiseen ylettömyyteen ja liioitteluun. Käytännössä munat ovat aina aivan liian suuria, ja vastaanottava osapuoli on jäykkänä lähinnä kauhusta: ”Peten naama oli yhtä valkoinen kuin rasva hänen tähtiporttinsa ympärillä.”

Tompan kuvia ja Androsin/Stewardin tekstiä yhdistää lisäksi hulvaton huumori, joka välittyy hyvin myös ”Aulis Hårdin” iholle tulevasta suomennoksesta:

Työntelin hitaasti kuin kamelikaravaani enkä kiirehtinyt ulosvedoissakaan. – – Luulen, että hän vain luonnostaan oli kuuma kuin geysir. Ja kuumuus tuntui upealta. Aivan kuin kaluni ympärille olisi kiedottu lämpökääre, jonka termostaatti on rikki, tai kuin kaluni olisi juuttunut kuumavesiputkeen.

Kädet ylös, housut alas! työnsi jostain syystä mieleeni Forrest Gumpin teesin, jonka mukaan elämä on kuin suklaarasia – koskaan ei tiedä, mitä saa. Myös Phil Andros -kirjoissa elämä on yhtä kuin suklaarasia, eikä lukija voi koskaan tietää, kuka sitä tällä kertaa saa. 

”Jees”, kuului syvä murahdus, ”ja nyt meitsi painuu suoraan sisään.”

”Varmaan ymmärrät”, sanoin ja taitoin setelit, ”että naimattoman poliisin on hiukan vaikea saada tarpeeksi seksiä.”

Kuva Harri Kalhan kirjasta Tom of Finland: taidetta seksin vuoksi.

Samasta aiheesta ja aiheen sivusta:
Homopornoa suomeksi: Phil Androsin "Kreikkalainen naimajuttu"
Kun katselen Tomppaa: Harri Kalhan "Tom of Finland – taidetta seksin vuoksi"
Homoelokuvan parjattu kulttiklassikko: "Cruising"
Kadonnutta pornoa etsimässä: James Francon "Interior. Leather bar"
Isieni mailla: "Gay sex in the 70s"

Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 4/4

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat antaneet iskelmä- ja pop-sanoittajille monta aihetta lauluun. Tässä juttusarjassa otan vertailuun muutaman vanhan ja uuden kappaleen ja pohdin niiden kautta homo- ja transaiheiden kuvaamisessa tapahtuneita muutoksia. Viimeisenä vuorossa ovat Leevi and the Leavingsin Poika nimeltä Päivi (1985) ja PMMP:n San Francisco (2009).

Kotiseudulta lähteminen on ollut ratkaisuna monille vähemmistönuorille, joita ympäristön asenteet ovat ahdistaneet. Useimmiten tämä on tarkoittanut – ja tarkoittaa yhä – muuttoa maalta tai pikkukaupungista suureen cityyn tai ulkomaille, missä on helpompi olla oma itsensä ilman pienen yhteisön painetta.

Samainen aihe tuli Suomi-iskelmään vuonna 1985, kun Leevi and the Leavings julkaisi singlensä Poika nimeltä Päivi. Tämän Gösta Sundqvistin säveltämän ja sanoittaman kappaleen alkuasetelma on hyvin samankaltainen kuin brittiläisen Bronski Beat -yhtyeen vuotta aiemmin julkaistussa hitissä Smalltown boy (Somerville, Steinbachek, Bronski). Smalltown boy kertoo kiusatusta ja yksinäisestä pojasta, joka karkaa kotoa etsimään vastauksia ja rakkautta, joita kotikaupungilla ei ole tarjota.

You leave in the morning

with everything you own

in a little black case – –

mother will never understand

why you had to leave

but the answers you seek

will never be found at home

the love that you need

will never be found at home

Smalltown boy kuvaa pojan karkumatkaa preesensissä, eikä kuulijalle koskaan selviä, mitä pojalle tapahtuu. Laulu loppuu sanoihin ”run away, turn away, run away, turn away, run away”, mikä korostaa epätoivoisen oloista ja päämäärätöntä pakoa. Poika nimeltä Päivi -kappaleen minäkertoja taas on jo pakonsa tehnyt ja asettunut suurempaan kaupunkiin. Laulun alussa hän perustelee lähtöpäätöstään: 

Mä kerroin kaiken jo kirjeessäin

jos en lähde niin petän itseäin

lähdin kiertämään maailmaa

pikkukaupungin kadut mua ahdistaa

Kertosäkeessä ahdistuksen ja lähdön syyksi paljastuu sukupuoli-identiteetin aiheuttama hämmennys:  ”Olin poika nimeltä Päivi / enkä tiennyt oonko Romeo vai Julia.”

Netistä löytyy useita keskusteluketjuja, joissa väitellään kertojan sukupuolesta: onko hän siis Päivi-niminen tyttö, joka kokee olevansa poika, vai poika, joka kokee olevansa tyttö nimeltä Päivi? Molemmat tulkinnat ovat mahdollisia, mutta itse kallistuisin siihen, että kertoja on mies, jolla on naisidentiteetti, eli hän on transnainen. Tähän vaikuttaa ennen kaikkea kappaleen video, jossa nähdään naisen alusvaatteisiin pukeutunut mies. Lisäksi singlen makaaberissa kannessa on selvästi mieheltä näyttävä hahmo, joka on riisunut punaiset korkokenkänsä ja sen jälkeen hirttäytynyt.



Poika nimeltä Päivin kertosäkeessä paljastuu, että minäkertojan lähtöön oli vaikuttanut pikkukaupungin ahdaskatseisuuden lisäksi myös ihmissuhde: ”Olin poika nimeltä Päivi / tahdoin vain suudella sun maalattuja huulia.” Laulun transnainen oli siis ihastunut kotikaupungissaan toiseen naiseen, jolle koko laulu on osoitettu.

Laulun ensimmäinen säe ”mä kerroin kaiken jo kirjeessäin” antaa ymmärtää, että kertoja ja hänen ystävänsä ovat nyt ensimmäistä kertaa kunnolla yhteydessä kertojan lähdön jälkeen. Toinen säe ”jos en lähde niin petän itseäin” taas vihjaa, että kertoja ei suureen kaupunkiin päästyään ole enää peitellyt transidentiteettiään ympäristöltä.

Tulkinta saa tukea viimeisestä säkeistöstä, jossa kertoja viestittää olevansa jotakuinkin sinut ympäristön reaktioiden kanssa, vaikka niitä on välillä vaikea kestää. Kertojan ja hänen ihastuksensa kohteen välinen ystävyys jatkuu myös tunteiden tunnustamisen jälkeen, ja se antaa voimaa jaksaa, vaikka toinen asuu muualla. Vaihtoehtoinen tulkinta on, että pari on alkanut seurustella ja että he herättävät siksi huomiota kulkiessaan yhdessä.

Antaa ihmisten tuijottaa

vaikka joskus se onkin niin vaikeaa

ystävyys meitä yhdistää

etäisyys tekee sielussa kipeää

Laulu ei itsessään maalaa kovin synkkää kuvaa kertojan kohtalosta: hän keräsi rohkeutensa  ja lähti, mutta elämä jatkuu. Vai jatkuuko sittenkään? Singlen kansi kertoo korutonta kieltään. Pitäisikö se tulkita niin, että kertoja ei lopulta jaksanut ympäristön reaktioita, vaan päätyi lopulta itsemurhaan? Vai kertooko se yleistasolla sellaisen transihmisen kohtalosta, joka ei lähtenyt vaan jäi pettämään itseään?

Kuvalähde: Huuto.net

Singlen kannelle vetää karmeudessa vertoja vain kappaleen video. Siinä missä Poika nimeltä Päivin tekstistä välittyy hienosti kertojan rohkeus ja herkkyys, videon ”Päivi” on groteski karikatyyri: naisten alusvaatteissa kameralle rivosti keimaileva hahmo, joka kuvaa pikemminkin tuon ajan valtaväestön käsityksiä sukupuolivähemmistöistä kuin vähemmistöjä itseään.

Videon lopuksi laulaja heittää naisena keikistelleen ”Päivin” päälle sangollisen vettä, niin että peruukki lentää ja meikit leviävät. Tämän häpäisyn on ilmeisesti tarkoitus palauttaa ”Päivi” ruotuun ja korostaa, että hän ei ole oikea nainen vaikka mitä kuvittelisi. Ehkä näin pyrittiin palvelemaan tuon ajan tv-katsoja, jotka saatettiin rauhoittaa ajattelemaan, että video tai laulu ei sentään ole pervojen puolella, vaikka se niitä kuvaakin.

PMMP:n Veden varaan -levyllä (2009) kuultava kappale San Francisco (sanoitus Paula Vesala ja Mira Luoti) on sekin variaatio ”kylän ainoan homon” tarinasta: siinä miespuolinen minäkertoja haaveilee karistavansa lopullisesti suvaitsemattoman kotikylänsä pölyt jaloistaan. Vielä se ei kuitenkaan ole mahdollista, koska kertojan äiti on joko vanha tai sairas ja tarvitsee poikaansa.

Kertoja kohtaa kotipaikkakunnallaan syrjintää ja väkivaltaa, mutta hänen mielessään siintää satumaa, jonne laulu lentää linnun lailla, ja tämä usko parempaan suojelee häntä yhteisön halveksunnalta:

En kanna kaunaa enkä kaipaa tänne koskaan

kun äiti kuolee, lähden viimein kaupunkiin

en muista niitä, jotka nyt mua hieroo paskaan

jos laitan silmät kiinni, nousen taivaisiin

Ne huutaa raivoissaan: ”Ei mies ei toimi noin!”

kauneus kai loukkaa niitä, minkä sille voin

ja ruumistani täällä vaikka pilkataan

sieluuni koskea ei voi milloinkaan

San Franciscon kertoja saattaa olla transsukupuolinen nainen, transvestiitti, drag queen tai yksinkertaisesti mies, joka pukeutuu silmiinpistävän näyttävästi. Pikkukylässä hän on luonnollisesti kuin huutomerkki, mutta unelmien San Franciscossa – tuossa maailman homopääkaupungissa – ei yksi höyhenpuuhka paljoa paina. Sitä on päinvastoin tuunattava entisestään, jotta kertoja ei sulautuisi ja katoaisi joukkoon:

Vaatteeni joille irvaillen ihmiset nauraa

ja höyhenpuuhka jota nyt niin halveksitaan

tarvitsee siellä vielä lisää kimaltavaa

tai muuten hukun massaan monenkirjavaan

Kotikylässä kertojalle on tarjolla vain yksi miehen malli: menet naimisiin ja perustat perheen. Hänen perheensä on kuitenkin äitiä lukuun ottamatta jossain aivan muualla, osana suurempaa samanhenkisten yhteisöä ja maailman valojen lupauksia täynnä olevaa loistoa:

Eivätkä ruuhkaan juutu perheautot vain

vaan linja-autot, limusiinit rinnakkain

joskus voin mennä vuorille vain katsomaan

alhaalla illoin hehkuvaa maisemaa

Amerikassa jokainen voi nousta tähdeksi, ja tähteydestä haaveilee myös San Franciscon kertoja:

En niele tuskaa vaan shamppanjaa virtanaan

verhoudun paljetteihin päästä varpaisiin

minä tunnen kaikki

ja tietenkin minut tunnetaan

valokeila aina osuu tähden askeliin

Unelmien San Franciscossa ei tarvitse sietää halveksuntaa tai olla yksin. Laulun viimeinen säe antaa myös pontta tulkinnalle, jonka mukaan kertoja on transsukupuolinen nainen, joka unelmoi vapautuvansa miehen ruumiista:

Ei pilkkaa suut

ei nouse sormi yksikään

en enää pelkää

etten ketään löydäkään

ja linnun lailla kerran nousen korkeimpaan

ruumiini vanki koskaan en ollutkaan

Bronski Beatin Smalltown boy kuvaa homopojan epätoivoista pakoa pikkukaupungista, ja Leevi and the Leavingsin Poika nimeltä Päivi kertoo transnaisen elämästä paon jälkeen. Sävy on toiveikas, mutta kappaleen groteski video ja varsinkin sen itsemurhasta kertova levynkansi vievät toiveikkuudelta pohjaa pois.

PMMP:n parikymmentä vuotta vanhempi San Francisco on niiden rinnalla kuin hlbti-yhteisön Satumaa, jossa transnainen haaveilee aavan meren tuolla puolen olevasta kaupungista, missä huolet huomisen saa jäädä unholaan ja missä oma armain mua odottaa. Todellisuudessa kertoja elää kuitenkin vielä pikkukylän ankeaa arkea eikä voi siivetönnä lentää. Hänen lopullinen kohtalonsa jää auki, mutta luottamus on niin luja, että kuulijakin haluaa uskoa parempaan huomiseen siellä jossain.

Tämä juttusarja alkoi Juha Tapion kappaleella Minä en, jonka ”erilainen poika” -teema imaisi minut takaisin lapsuuteni eteläpohjalaiskylään. Saman kokemuksen tarjosi taannoin radiosta kuulemani Merja Laaksosen kappale Hiukan hippi (2006, sävellys ja sanoitus Pekka Laaksosen). Sen säkeet olivat taas kuin suoraan omasta pienen pojan maailmastani:

Muistatko kun laitoit seinään kuvan Madonnasta

mukana sen musiikin sä lensit jonnekin

hetkeksi sä tanssit ulos tästä maailmasta

äidin sekä mummin luo taas tulit takaisin

sinä tahdoit nähdä maailmasi kauniina

kauniina, kauniina, kauniina...

Laaksosen laulu ei välttämättä kerro homopojasta, mutta yhtä hyvin se voisi kertoa. Homonäkökulmasta kappale on lisäksi siitä hieno, että se kertoo myös elämästä haaveilun jälkeen – siitä, miten lopulta pääsee maailmalle, löytää kaltaisensa ja elää rohkeasti itsensä näköistä elämää:

Sinä muistat kuinka löysit rakkautesi kohteen

hänet jonka tahdoit vierelläsi kulkevan

sinä muistat Kilimanjaron huipun hohteen

kesäkadut, rankkasateet, laivat, satamat

sinun sisälläsi aukee aava maailma

kauniina, arkana, rohkeena
kauniina, kauniina, kauniina...

Osa 5

Samasta aiheesta:

Setan soittolista, jolle on koottu lisää suomalaisia homo-, lesbo-, bi- ja transaiheisia laulujaHopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 1/4
Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 2/4
Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 3/4

Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 3/4

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat antaneet iskelmä- ja pop-sanoittajille monta aihetta lauluun. Tässä juttusarjassa otan vertailuun muutaman vanhan ja uuden kappaleen ja pohdin niiden kautta homo- ja transaiheiden kuvaamisessa tapahtuneita muutoksia. Kolmantena vuorossa ovat Pirkka-Pekka Peteliuksen Tra-la-la (1985) ja Paula Koivuniemen Queen (2012).

Pirkka-Pekka Peteliuksen vuonna 1985 sanoittama ja esittämä käännösiskelmä Tra-la-la (Acuarela homosexual) on hurtin homohuumorin klassikko. Hienosti sanottuna kappale pureutuu tulkitun sukupuolen ongelmaan: jos mieheksi tulkittu henkilö on naisellinen, häntä pidetään automaattisesti homona. 

Kultaiset renkaat laitan korviin

ja kasvoon meikin ihanan

kiiruhdan Carrolsille lorviin

tyttöjen kanssa kikatan

mulle namusetä outo

alkaa silmää vilkuttaa

vaikka silloin tällöin pidän päässä lämpörullia

vaikka olen nätti poika ja syön hillopullia

mä en tahdo että mulle tyrkytetään…

tra-lal-la-la-la!

Kappale ilmentää minäkertojan melkoista sisäistä ristiriitaa: hän ajaa ”hentoisen” parran, ehostaa ripset, kietoo ”söpöt” huivit reisiin ja ”hipsii” töihin. Toisaalta hän korostaa, että hänellä on käytynä ”miehekkäästi intti”, joten toivottavasti tytöt eivät ajattele hänen olevan ”tra-lal-la-la-la”.

Vaikken yhtään muistuta mä

tavallista Jussia

kun mä sipsutellen

kanniskelen beautypussia

ei mun mieleenikään tulis

poikain kanssa…

tra-lal-la-la-la!

Koska kertojaminä on hyvin naisellinen mutta korostaa samalla miehekkyyttään, häntä voisi ehkä tituleerata transihmiseksi, kuten transvestiitiksi tai muunsukupuoliseksi, joka elää mieheyden ja naiseuden rajalla, välillä tai ulkopuolella. Siten kappale olisi rohkea kannanotto sukupuolisen moninaisuuden puolesta. Tätä tulkintaa nakertaa kuitenkin se, että laulu asettaa kertojan naurunalaiseksi, mitä Peteliuksen lispaava laulutapa entisestään korostaa: tässä meillä on meikkaava, lämpörullia pitävä ja homokliseemäisesti puhuva henkilö, joka korostaa epätoivoisesti miehisyyttään ja suomii muita siitä, että häntä pidetään aina homona. Se taas ilmeisesti on kertojan näkökulmasta pahin mahdollinen leima, koska homohan ei voi olla oikea mies toisin kuin beauty-pussin kanssa sipsuttava armeijankävijä.

Kertojan homopelko on sen verran suhteeton, että tulkitsen kappaleen parodiaksi nimenomaan kaappihomosta, joka pelkää itseään ja muiden syrjintää aids-hysterian valtaamassa 1980-luvun puolivälin Suomessa. Jos Peteliuksen laulun minä sipsuttaisi 30 vuotta myöhemmin homodiskoon, luulen, että Paula Koivuniemen Queen-hitin (2012) kertosäe olisi rohkaisu juuri hänelle: ”Olet queen, eikö niin?”

Iisa Pykärin sanoittaman Queenin esikuvana on toiminut mitä ilmeisimmin Abban Dancing queen, joka sai ensiesityksensä Silvian ja Kaarle Kustaan häiden aattona järjestetyssä gaalakonsertissa kesäkuussa 1976. Kun kappaleesta tuli samana syksynä jättihitti, sen omivat itselleen aivan toisenlaiset kuningattaret – tarkoittaahan queen myös feminiinisen homon arkkityyppiä, siskoa.

Homoluenta tuo Abban kappaleeseen suorastaan hykerryttävää cruising-henkeä: On perjantai-ilta, ja haluat mennä baariin, missä soitetaan juuri oikeanlaista musiikkia. Sitten pitäisi enää löytää oma kunkku, ja sehän voi olla kuka tahansa kundi! Kun vihdoin pääset tanssilattialle, olet tanssiva queen, nuori ja söpö 17-vuotias menohomo.

Friday night and the lights are low

looking out for the place to go

where they play the right music
getting in the swing

you come in to look for a king

anybody could be that guy – –

and when you get the chance

you are the dancing queen

young and sweet only seventeen

Paulan kappale lähtee samasta alkuasetelmasta, ja se kuvaa viehättävän vanhanaikaisesti nimenomaan (homo)baaria paikkana, jossa meikäläiset voivat aidosti olla vapaita myös fyysisesti:

Joo, joo, jos haluut juhlia

maistaa öistä vapautta

seuraa discovaloja

silmät voit pitää avoinna

tässä iltavuorossa

katsoo saa ja koskea

Kertosäe suorastaan pursuaa homoylpeyttä: baari on meidän maailma, hovi, jossa kuka tahansa voi olla juhlittu oma itsensä. Dancing queenin lisäksi Paulan Queenin toinen selkeä sisarkappale onkin Madonnan Vogue, joka niin ikään perustuu ajatukseen siitä, että tanssilattian valokeilassa kuka tahansa voi olla tähti. Riippumatta siitä, kuinka friikki tai köyhä olet oikeassa elämässä tai maailman silmissä, ”tämä rytmi sut armahtaa” ja ”kuka vaan, kuka vaan meistä kruununsa saa vuorollaan”. Näin kappale viittaa myös homojen ballroom-alakulttuuriin.

Tää yö on meidän maailma
kruunattiin susta queen huokaisee joka mies ja nainen

(sä olet queen)

täynnä lämpöä on hovis sun tämä satumainen

tänä yönä sen tehdä saa

tämä rytmi sut armahtaa

kuka vaan kuka vaan tuoliin kultaiseen kun nostetaan

Queen-kappaleen loppupuolella ”poikkeavien bileet” -teema tarkentuu entisestään, kun teksti julistaa: ”Olet queen eikö niin ja tää yö vielä muuttaa kaiken / näissä rakkauden juhlissa soi levy toisenlainen.” Lopuksi todetaan erikseen, että queen voi olla myös mies:

Täyttyy jo tanssilattia

yes sir, voit olla seuraava

kultakruunun haltija

tää yö on meidän maailma

Iisa Pykärin sanoitus havainnollistaa hyvin suomalaisessa kulttuurissa tapahtunutta muutosta. Tra-la-lan aikana homot olivat vielä heterohuumorin kohde, mutta 30 vuotta myöhemmin Paula Koivuniemen kaltaiset iskelmätähdet voivat laulaa meikäläisistä rohkaisevasti. Vaikka monilla seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvilla on vieläkin haasteita itsensä hyväksymisessä, vastassa ei sentään ole enää 30 vuoden takaista Suomea, jossa moni mieluummin kielsi itsensä kolmesti kuin tuli kaapista puuhkineen päivineen.

Aikuisesta naisesta (1982) tuli lesbotunnari tahattomasti, mutta Queen samoin kuin Sata miestä -hitti (2006) on tehty mittatilaustyönä Paulan hlbti-faneille. Vaikka queen-sana on viittaus naismaiseen homotyyppiin, pohjimmiltaan laulu kertoo siitä, että meikäläisten maailmassa jokainen voi olla juhlittu ja hyväksytty sellaisena kuin on: olitpa sitten lesbonainen, miehisesti armeijan käynyt lämpörullamies tai Jussi, joka poikain kanssa – tra-la-la. 

Osa 4

Samasta aiheesta:
Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 1/4
Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 2/4

Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 2/4

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat antaneet iskelmä- ja pop-sanoittajille monta aihetta lauluun. Tässä juttusarjassa otan vertailuun muutaman vanhan ja uuden kappaleen ja pohdin niiden kautta homo- ja transaiheiden kuvaamisessa tapahtuneita muutoksia. Toisena vuorossa ovat Meiju Suvaksen Johnny ootko sellainen (1982) ja Jari Sillanpään Oon kuka oon (2008).

Meiju Suvaksen esikoislevyllä kuultu kappale Johnny ootko sellainen on Juha Vainion käännös amerikkalaislaulaja Josie Cottonin hitistä Johnny are you queer (1981), joka kertoo poikaystävänsä mahdollisen homouden kanssa tuskailevasta tytöstä. Aihe oli 1980-luvun Suomessa vielä arkaluontoinen, joten Vainio turvautui jo kappaleen nimessä kiertoilmaukseen sellainen, jota homoista oli vanhastaan käytetty. Tämä ei kuitenkaan jäänyt ainoaksi muutokseksi, sillä iskelmäsuomentajille tyypilliseen tapaan Vainio otti kääntäessään kosolti vapauksia.

Josie Cottonin alkuperäiskappaleen (säv. ja san. Bobby & Larson Paine) minäkertoja on turhautunut poikaystäväänsä Johnnyyn, joka ei halua hellitellä illan pimeydessä. Nyt Johnny on vielä ruvennut kaveeraamaan homojen kanssa, joten tyttö pohtii kuumeisesti Johnnyn suuntautumista ja omaa asemaansa:

And I saw you today boy

walking with them gay boys

can you hurt me so

now I gotta know

Johnny are you queer?

Alkuteksti lähtee siis tytön tunteista ja siitä, että hän tuntee itsensä petetyksi ja ulkopuoliseksi: ”Cause when I see you dancing with your friends / I can't help wondering where I stand.” Juha Vainion suomennoksessa  pari ei sen sijaan vielä edes seurustele, ja tyttö on enemmän pahoillaan ”sellaisen” Johnnyn puolesta kuin omasta puolestaan:

Sä kaipaat seuraa kaverien vain

sun puolestas oon pahoillain

Alkutekstissä tyttö purkaa pelkojaan siitä, että hän ei kenties riitä Johnnylle seksuaalisesti: ”I'm so afraid I'll lose you / if I can't seduce you / is there something wrong?” Juha Vainion suomennoksessa tyttö taas ei pahemmin epäile omia kykyjään, vaan keskittyy valittelemaan sitä, mitä Johnny oikein menettää, kun ei ymmärrä naisten päälle:

Eiks kelpaa sulle Elli

makee karamelli

mitä ilman jäät

et voi sä tietää Johnny

Alkutekstissä Johnnyn mahdollista homoutta ei kuvata vähättelevästi tai paheksuvasti, mutta suomennos kuvaa homo-Johnnya raukkaparkana. Koska ”kunnon seuralainen” ei kelpaa, Johnny on kaikesta päätellen ”erilainen, niin kuin keijukainen”, joka kasvissyöjän tavoin ei tiedä, mitä pihviravintolassa menettää. Tämä liippaa läheltä sitkeänä elävää ajattelutapaa, jonka mukaan homo kyllä eheytyy, kunhan oikea nainen tulee kohdalle.  

Mikään ei estänyt kääntäjä Juha Vainiota kääntämästä kappaletta alkutekstille uskollisesti ja homonäkökulmasta neutraalisti. Tästä huolimatta hän valitsi käännösstrategian, jonka myötä Johnnysta tulee eräänlainen surullisen hahmon ritari. Voidaan siis olettaa, että Johnny ootko sellainen kuvaa paitsi suomentajan omaa arvomaailmaa myös hänen oletustaan kohderyhmän, eli 1980-luvun alun Suomi-iskelmän kuulijakunnan arvomaailmasta.

Vainion puolustukseksi on tosin sanottava, että hänen suomennoksensa on uskollinen Josie Cottonin sinänsä neutraalin kappaleen karmaisevalle musiikkivideolle, jossa Johnny kuvataan stereotyyppisesti naisia pelkääväksi nörtiksi.

Meijun kappaleen vertailukohtana on Jari Sillanpään tulkitsema Oon kuka oon (2008), jonka nimi tuo mieleen La cage aux folles -musikaaliin alun perin tehdyn kappaleen I am what I am. Sillanpään kappale on kuitenkin Anna Erikssonin  säveltämä ja sanoittama supisuomalainen gay anthem, joka oli kuin viimeinen silaus Sillanpään vuonna 2006 tapahtuneelle kaapista tulolle.

Kappaleen alussa minäkertoja muistelee elämänsä vuoristorataa – onnea, iloa ja kaikkea muuta, mikä syömmehen pienehen mahtua voi:

Laulanut olen kuin viimeistä kertaa

ja itkuni sulkenut pois

nauranut niin kuin ei riemulla ääriä ois – –

ja se kaikki on totta, se kaikki on tässä

valona, varjona, jälkenä syvällä mun sydämessä

Kokemustensa voimistamana kertoja on hyväksynyt itsensä ja oman ristiriitaisuutensa sekä sen, ettei oma elämä ole kulkenut turvallisen kaavan mukaan:

Oon kuka oon,

teen mitä teen

pystyn niin vihaan kuin rakkauteen 

en valmiita reittejä kulje

vain koska sen pitäisi olla niin

Äskeisen sitaatin viimeinen säe vie heti ajatukset homouteen, ja ajatus täydentyy myöhemmin kertosäkeessä:

En ketään mä syliini sulje

vain koska sen pitäisi olla niin

Meijun kappaleen kertojan ja Sillanpään laulun minän välille voisi näin ollen kuvitella pienoisen sananvaihdon, joka kuvastaa samalla homouteen liittyvien asenteiden muutosta suomalaisessa yhteiskunnassa ja Suomi-iskelmässä:

–     Eiks kelpaa sulle nainen, kunnon seuralainen? Musta tuntuu vain että ootkin Johnny vähän sellainen!

–     Oon kuka oon, teen mitä teen. Tyydy en ikinä puolikkaaseen.

Osa 3

Samasta aiheesta:
Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 1/4

Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään

”Mutta tämähän voisi kertoa myös homosta!” mietin mielessäni kuultuani Juha Tapion uuden kappaleen Minä en. Sen kertoja muistelee kouluaikaansa ja siihen liittyneitä erilaisuuden ja erillisyyden tunteita: toiset pojat olivat huudelleet koulun käytävällä kauniin sijaisopettajan perään ja kertoneet pukuhuoneessa rasvaisia juttuja, joille nauroi jokainen – minä en.

Laulu vei minut takaisin lapsuuteni eteläpohjalaiseen pikkukylään, samanlaiseen, jossa Juha Tapiokin varttui ja kävi koulunsa. Ajattelin välituntien ahdistusta ja omaa uhmaani, joka sen kätki. Miten usein itsekin toivoin, että pääsisin sieltä vielä joskus pois: ”Iltaisin kun valui kaiken ylle peitto musta / suojassaan odotin ja toivoin vapahdusta.”

Minä en -kappaleen ei tietenkään tarvitse nimenomaan homosta – yhtä hyvin se voi kertoa vaikka uskonnollisesta pojasta, joka ei jaa kaveriensa arvomaailmaa ja tuntee siksi erillisyyttä. Olennaista on kuitenkin se, että laulu avautuu myös homotulkinnalle riippumatta siitä, mikä sanoittajan alkuperäinen tarkoitus on ollut tai miten takuuvarma hetero perheenisä laulaja sattuu olemaan.

Kuulijan tulkintavapaus voi kuulostaa selviöltä, mutta Suomi-pop ja -iskelmä ovat yhä melkoisia heteronormatiivisuuden linnakkeita. Huomasin sen taas taannoin Suomi 24:n homofoorumilla, missä keskustelun aloittaja pohti, kertooko nuorisoidoli Robinin Räjäytät mun pään -kappale mahdollisesti homosta. Vastasin toteamalla, että mikään ei estä tulkitsemasta kappaletta näin ja että sanoitus on ainakin täysin sukupuolineutraali. Lisäsin myös, että toivottavasti biisi tarjoaa samastumisen kohteen Robinin nuorille homofaneille, joita varmasti on paljon.

”Voisitko pitää turpaskii arvon hintti”, vastasi nimimerkki Homovihaaja69. Nimimerkki Shittyshittygangbang puolestaan säesti: ”Ei lastenlauluissakaan oo viittauksia vastakkaiseen sukupuoleen, eikä ne silti oo homoja. saatanan pervot.”

Palautteen kannustamana päätin aloittaa blogissani juttusarjan, jossa tarkastelen Suomi-popin ja -iskelmän pervoja eilen ja tänään. Otan vertailuun muutaman vanhan ja uuden kappaleen ja pohdin niiden kautta homo- ja transaiheiden kuvaamisessa tapahtuneita muutoksia. Ensimmäisenä vuorossa ovat Hectorin Kesäyllätys (1980) ja Frederikin Ladyboy (2011).

Hectorin säveltämän, sanoittaman ja esittämän Kesäyllätys-kappaleen alussa minäkertoja muistelee kokemaansa perisuomalaista kesäkuhertelua:

Suudeltiin puun alla

itikoiden syödä annettiin

maattiin rannalla

hiuksissas tuoksui kesä niin

Suomi-Filmi-idylli kuitenkin katkeaa mieskuoron röhönauruun ja kertosäkeeseen, jossa kertoja tilittää katkerana: ”En siltikään / sua saa-, sua saa-, sua saanut / vaikka tiesin tään: / olet monen, monen muun kanssa maannut.” 

Kertojan harharetkien jälkeen parin tiet kohtasivat jälleen, ja taas oltiin Suomi-Filmi-tunnelmissa: ”Huokaukset hukkui laineisiin / niin, niin, sylit kuumat aukaistiin.” Kuumasta sylistä löytyi kuitenkin melkoinen kesäyllätys:

Sukupuolenvaihdosleikkausarvet

mä silloin näin

näin, näin, käydä voi siis näinkin päin – –

enpä vieläkään

sua saa-, sua saa-, sua saanut

nauroit vaan kun juoksit

niityn piennarta kaupunkiin

Kesäyllätys on sikäli monitulkintainen, että siinä ei missään vaiheessa mainita kumppanin sukupuolta. Periaatteessa kyse voi olla joko naisesta tai miehestä, mutta laulun tekoajankohta ja siinä maalailtu Suomi-Filmi-romantiikka ohjaavat tulkintaa heteroseksuaaliseen suuntaan. Ainakin minulle nousee hymy huulille, kun ajattelen, että Hector olisi laulanut vuonna 1980 kahden miehen kiihkeästä suhteesta, jossa toinen oli maannut niin monen, monen muun kanssa paitsi laulun minäkertojan.

Lähden siis siitä, että laulu kertoo miehen ja naisen suhteesta, jossa nainen on myöhemmin korjauttanut sukupuolensa mieheksi ja on siis transmies. Jostain kumman syystä laulun kertoja ei turmion teiltä palattuaan huomannut entisessä tyttöystävässään mitään ulkoisia muutoksia. Vai oliko hän kenties niin rakastunut, että näki toisen vain sinä samana ihmisenä, jota oli aiemminkin rakastanut? Oli kuinka oli, kesäyllätyksen paljastuttua sukupuolesta tulee ylittämätön este seksuaaliselle kohtaamiselle. Kertoja jää jälleen lehdellä soittelemaan, kun taas rakastettu ei tunnu olevan moksiskaan nolosta tilanteesta. Hän nauraa toisen estoille ja on iloisesti oma itsensä.

Näin 30 vuotta myöhemmin Hectorin laulussa kuvattu melko epäuskottava yhdyntätilanne saattaa olla mitä uskottavin muutamallekin maailmanmatkaajalle – sen verran paljon kaukaisen Thaimaan transnaiset ovat saaneet pauloihinsa myös kotimaisia seksituristeja. Tilannetta kuvaa junttidiskon kuninkaan Frederikin kappale Ladyboy (2011, sävellys ja sanoitus J. Tanner, M. Rojo):

Taikamaan aurinko saa hormonini hyrräämään

naiset tummat hiekkarannan sekoittavat kyllä pään

sä istut kupeissa Buddha-patsaan

tulen luoksesi ja hymyysi vastaan

ja kohta olen jo sun kotisi ovella

en edes huomaa sul on aataminomena!

Totuus kumppanin sukupuolesta valkenee minäkertojalle vasta, kun prostituoitu on jo täydessä työn touhussa:

Mun sydän kahtasataa hulluna hakkaa

hei älä huulillasi työtäsi lakkaa

sä olet taidoiltasi erinomainen

tunnen sun nivuset et ookaan nainen

Mitäh?

Thaimaalaisen kesäyllätyksen aiheuttama järkytys on kuitenkin lyhytaikainen, sillä karjahdusta seuraa kuiskaus: ”Ei kerrota kenellekää.” Se, mikä oli ylittämätön este Hectorin Kesäyllätys-kappaleessa, ei ole kuin hidaste Frederikin 30 vuotta vanhemmassa laulussa, jossa moraali vaihtuu tuossa tuokiossa oraaliin.

Frederikin siekailematon seksiturismin kuvaus huipentuu laulun lopussa, kun käy ilmi, että kertojalla on koti-Suomessa vastassa ”vaimo ja viisi ipanaa”. Eikä suhde Thaimaan transnaiseen jäänyt myöskään pelkäksi kertahairahdukseksi, koska puhelinnumeroitakin oli vaihdettu: ”Mä viestin sulta sain / ”Please send me some money, I love you long time!"

Hectorin laulussa viimeisen naurun sai pellon piennarta kaupunkiin luikkinut transmies. Frederikin kappaleessa thaimaalainen transnainen sai enintään uuden asiakkaan, mutta viimeisen naurun saa suomalainen namusetä, joka ei anna enää edes sukupuolen rajoittaa avioliiton ulkopuolista ilotteluaan. Suremaan jäävät vaimo ja viisi lasta.

Osa 2