perjantai 25. huhtikuuta 2014

Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 4/4



Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt ovat antaneet iskelmä- ja pop-sanoittajille monta aihetta lauluun. Tässä juttusarjassa otan vertailuun muutaman vanhan ja uuden kappaleen ja pohdin niiden kautta homo- ja transaiheiden kuvaamisessa tapahtuneita muutoksia. Viimeisenä vuorossa ovat Leevi and the Leavingsin Poika nimeltä Päivi (1985) ja PMMP:n San Francisco (2009).

Kotiseudulta lähteminen on ollut ratkaisuna monille vähemmistönuorille, joita ympäristön asenteet ovat ahdistaneet. Useimmiten tämä on tarkoittanut – ja tarkoittaa yhä – muuttoa maalta tai pikkukaupungista suureen cityyn tai ulkomaille, missä on helpompi olla oma itsensä ilman pienen yhteisön painetta.


Samainen aihe tuli Suomi-iskelmään vuonna 1985, kun Leevi and the Leavings julkaisi singlensä Poika nimeltä Päivi. Tämän Gösta Sundqvistin säveltämän ja sanoittaman kappaleen alkuasetelma on hyvin samankaltainen kuin brittiläisen Bronski Beat -yhtyeen vuotta aiemmin julkaistussa hitissä Smalltown boy (Somerville, Steinbachek, Bronski). Smalltown boy kertoo kiusatusta ja yksinäisestä pojasta, joka karkaa kotoa etsimään vastauksia ja rakkautta, joita kotikaupungilla ei ole tarjota.

You leave in the morning
with everything you own
in a little black case – –
mother will never understand
why you had to leave
but the answers you seek
will never be found at home
the love that you need
will never be found at home

Smalltown boy kuvaa pojan karkumatkaa preesensissä, eikä kuulijalle koskaan selviä, mitä pojalle tapahtuu. Laulu loppuu sanoihin ”run away, turn away, run away, turn away, run away”, mikä korostaa epätoivoisen oloista ja päämäärätöntä pakoa. Poika nimeltä Päivi -kappaleen minäkertoja taas on jo pakonsa tehnyt ja asettunut suurempaan kaupunkiin. Laulun alussa hän perustelee lähtöpäätöstään: 

Mä kerroin kaiken jo kirjeessäin
jos en lähde niin petän itseäin
lähdin kiertämään maailmaa
pikkukaupungin kadut mua ahdistaa

Kertosäkeessä ahdistuksen ja lähdön syyksi paljastuu sukupuoli-identiteetin aiheuttama hämmennys:  ”Olin poika nimeltä Päivi / enkä tiennyt oonko Romeo vai Julia.”

Netistä löytyy useita keskusteluketjuja, joissa väitellään kertojan sukupuolesta: onko hän siis Päivi-niminen tyttö, joka kokee olevansa poika, vai poika, joka kokee olevansa tyttö nimeltä Päivi? Molemmat tulkinnat ovat mahdollisia, mutta itse kallistuisin siihen, että kertoja on mies, jolla on naisidentiteetti, eli hän on transnainen. Tähän vaikuttaa ennen kaikkea kappaleen video, jossa nähdään naisen alusvaatteisiin pukeutunut mies. Lisäksi singlen makaaberissa kannessa on selvästi mieheltä näyttävä hahmo, joka on riisunut punaiset korkokenkänsä ja sen jälkeen hirttäytynyt.



Poika nimeltä Päivin kertosäkeessä paljastuu, että minäkertojan lähtöön oli vaikuttanut pikkukaupungin ahdaskatseisuuden lisäksi myös ihmissuhde: ”Olin poika nimeltä Päivi / tahdoin vain suudella sun maalattuja huulia.” Laulun transnainen oli siis ihastunut kotikaupungissaan toiseen naiseen, jolle koko laulu on osoitettu.

Laulun ensimmäinen säe ”mä kerroin kaiken jo kirjeessäin” antaa ymmärtää, että kertoja ja hänen ystävänsä ovat nyt ensimmäistä kertaa kunnolla yhteydessä kertojan lähdön jälkeen. Toinen säe ”jos en lähde niin petän itseäin” taas vihjaa, että kertoja ei suureen kaupunkiin päästyään ole enää peitellyt transidentiteettiään ympäristöltä.

Tulkinta saa tukea viimeisestä säkeistöstä, jossa kertoja viestittää olevansa jotakuinkin sinut ympäristön reaktioiden kanssa, vaikka niitä on välillä vaikea kestää. Kertojan ja hänen ihastuksensa kohteen välinen ystävyys jatkuu myös tunteiden tunnustamisen jälkeen, ja se antaa voimaa jaksaa, vaikka toinen asuu muualla. Vaihtoehtoinen tulkinta on, että pari on alkanut seurustella ja että he herättävät siksi huomiota kulkiessaan yhdessä.

Antaa ihmisten tuijottaa
vaikka joskus se onkin niin vaikeaa
ystävyys meitä yhdistää
etäisyys tekee sielussa kipeää

Laulu ei itsessään maalaa kovin synkkää kuvaa kertojan kohtalosta: hän keräsi rohkeutensa  ja lähti, mutta elämä jatkuu. Vai jatkuuko sittenkään? Singlen kansi kertoo korutonta kieltään. Pitäisikö se tulkita niin, että kertoja ei lopulta jaksanut ympäristön reaktioita, vaan päätyi lopulta itsemurhaan? Vai kertooko se yleistasolla sellaisen transihmisen kohtalosta, joka ei lähtenyt vaan jäi pettämään itseään?

Kuvalähde: Huuto.net
Singlen kannelle vetää karmeudessa vertoja vain kappaleen video. Siinä missä Poika nimeltä Päivin tekstistä välittyy hienosti kertojan rohkeus ja herkkyys, videon ”Päivi” on groteski karikatyyri: naisten alusvaatteissa kameralle rivosti keimaileva hahmo, joka kuvaa pikemminkin tuon ajan valtaväestön käsityksiä sukupuolivähemmistöistä kuin vähemmistöjä itseään.

Videon lopuksi laulaja heittää naisena keikistelleen ”Päivin” päälle sangollisen vettä, niin että peruukki lentää ja meikit leviävät. Tämän häpäisyn on ilmeisesti tarkoitus palauttaa ”Päivi” ruotuun ja korostaa, että hän ei ole oikea nainen vaikka mitä kuvittelisi. Ehkä näin pyrittiin palvelemaan tuon ajan tv-katsoja, jotka saatettiin rauhoittaa ajattelemaan, että video tai laulu ei sentään ole pervojen puolella, vaikka se niitä kuvaakin.



PMMP:n Veden varaan -levyllä (2009) kuultava kappale San Francisco (sanoitus Paula Vesala ja Mira Luoti) on sekin variaatio ”kylän ainoan homon” tarinasta: siinä miespuolinen minäkertoja haaveilee karistavansa lopullisesti suvaitsemattoman kotikylänsä pölyt jaloistaan. Vielä se ei kuitenkaan ole mahdollista, koska kertojan äiti on joko vanha tai sairas ja tarvitsee poikaansa.

Kertoja kohtaa kotipaikkakunnallaan syrjintää ja väkivaltaa, mutta hänen mielessään siintää satumaa, jonne laulu lentää linnun lailla, ja tämä usko parempaan suojelee häntä yhteisön halveksunnalta:

En kanna kaunaa enkä kaipaa tänne koskaan
kun äiti kuolee, lähden viimein kaupunkiin
en muista niitä, jotka nyt mua hieroo paskaan
jos laitan silmät kiinni, nousen taivaisiin

Ne huutaa raivoissaan: ”Ei mies ei toimi noin!”
kauneus kai loukkaa niitä, minkä sille voin
ja ruumistani täällä vaikka pilkataan
sieluuni koskea ei voi milloinkaan

San Franciscon kertoja saattaa olla transsukupuolinen nainen, transvestiitti, drag queen tai yksinkertaisesti mies, joka pukeutuu silmiinpistävän näyttävästi. Pikkukylässä hän on luonnollisesti kuin huutomerkki, mutta unelmien San Franciscossa – tuossa maailman homopääkaupungissa – ei yksi höyhenpuuhka paljoa paina. Sitä on päinvastoin tuunattava entisestään, jotta kertoja ei sulautuisi ja katoaisi joukkoon:

Vaatteeni joille irvaillen ihmiset nauraa
ja höyhenpuuhka jota nyt niin halveksitaan
tarvitsee siellä vielä lisää kimaltavaa
tai muuten hukun massaan monenkirjavaan

Kotikylässä kertojalle on tarjolla vain yksi miehen malli: menet naimisiin ja perustat perheen. Hänen perheensä on kuitenkin äitiä lukuun ottamatta jossain aivan muualla, osana suurempaa samanhenkisten yhteisöä ja maailman valojen lupauksia täynnä olevaa loistoa:

Eivätkä ruuhkaan juutu perheautot vain
vaan linja-autot, limusiinit rinnakkain
joskus voin mennä vuorille vain katsomaan
alhaalla illoin hehkuvaa maisemaa

Amerikassa jokainen voi nousta tähdeksi, ja tähteydestä haaveilee myös San Franciscon kertoja:

En niele tuskaa vaan shamppanjaa virtanaan
verhoudun paljetteihin päästä varpaisiin
minä tunnen kaikki
ja tietenkin minut tunnetaan
valokeila aina osuu tähden askeliin

Unelmien San Franciscossa ei tarvitse sietää halveksuntaa tai olla yksin. Laulun viimeinen säe antaa myös pontta tulkinnalle, jonka mukaan kertoja on transsukupuolinen nainen, joka unelmoi vapautuvansa miehen ruumiista:

Ei pilkkaa suut
ei nouse sormi yksikään
en enää pelkää
etten ketään löydäkään
ja linnun lailla kerran nousen korkeimpaan
ruumiini vanki koskaan en ollutkaan

Bronski Beatin Smalltown boy kuvaa homopojan epätoivoista pakoa pikkukaupungista, ja Leevi and the Leavingsin Poika nimeltä Päivi kertoo transnaisen elämästä paon jälkeen. Sävy on toiveikas, mutta kappaleen groteski video ja varsinkin sen itsemurhasta kertova levynkansi vievät toiveikkuudelta pohjaa pois.

PMMP:n parikymmentä vuotta vanhempi San Francisco on niiden rinnalla kuin hlbti-yhteisön Satumaa, jossa transnainen haaveilee aavan meren tuolla puolen olevasta kaupungista, missä huolet huomisen saa jäädä unholaan ja missä oma armain mua odottaa. Todellisuudessa kertoja elää kuitenkin vielä pikkukylän ankeaa arkea eikä voi siivetönnä lentää. Hänen lopullinen kohtalonsa jää auki, mutta luottamus on niin luja, että kuulijakin haluaa uskoa parempaan huomiseen siellä jossain.


Tämä juttusarja alkoi Juha Tapion kappaleella Minä en, jonka erilainen poika -teema imaisi minut takaisin lapsuuteni eteläpohjalaiskylään. Saman kokemuksen tarjosi taannoin radiosta kuulemani Merja Laaksosen kappale Hiukan hippi (2006, sävellys ja sanoitus Pekka Laaksosen). Sen säkeet olivat taas kuin suoraan omasta pienen pojan maailmastani:

Muistatko kun laitoit seinään kuvan Madonnasta
mukana sen musiikin sä lensit jonnekin
hetkeksi sä tanssit ulos tästä maailmasta
äidin sekä mummin luo taas tulit takaisin
sinä tahdoit nähdä maailmasi kauniina
kauniina, kauniina, kauniina...

Laaksosen laulu ei välttämättä kerro homopojasta, mutta yhtä hyvin se voisi kertoa. Homonäkökulmasta kappale on lisäksi siitä hieno, että se kertoo myös elämästä haaveilun jälkeen – siitä, miten lopulta pääsee maailmalle, löytää kaltaisensa ja elää rohkeasti itsensä näköistä elämää:

Sinä muistat kuinka löysit rakkautesi kohteen
hänet jonka tahdoit vierelläsi kulkevan
sinä muistat Kilimanjaron huipun hohteen
kesäkadut, rankkasateet, laivat, satamat
sinun sisälläsi aukee aava maailma
kauniina, arkana, rohkeena
kauniina, kauniina, kauniina...
Samasta aiheesta:
Setan soittolista, jolle on koottu lisää suomalaisia homo-, lesbo-, bi- ja transaiheisia laulujaHopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 1/4
Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 2/4
Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 3/4

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti