keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Katri Helenan ”Pride-kappale” käy lankeemuksen edellä


Vanha sanonta ”Ylpeys käy lankeemuksen edellä” muistuttaa nöyrää kansaa siitä, että pää kannattaa pitää kiltisti pensaassa. Pride-viikko marsseineen ja tasa-arvoisen avioliittolain torppaaminen lakivaliokunnassa saivat minut kuitenkin ajattelemaan sanontaa kirjaimellisesti: ylpeys, pride, on lankeemusta edistyksellisempää. Se kävelee edellä raivaten tietä, ja estoihinsa langenneet jäävät niille sijoilleen junnaamaan.

Pää pystyssä käyskentelyn taustamusiikiksi sopii homoikoni Katri Helenan Kotimaa-levyn (1981) laulu Aika, jolloin kaikki on toisin, jota pidän parhaana suomalaisena tahattomana ”Pride-tunnarina”. Raul Reimanin sanoittama kappale kertoo kaikessa kepeydessään ja harmittomuudessaan sitkeästä paremman huomisen tavoittelusta ja sitä kautta juuri siitä, mistä myös homoliikkeessä ja Pridessa on kyse: uskosta muutokseen ja uurastuksesta vastoinkäymisistä välittämättä.

Marssitaan siis lauantaina taas yhdessä ja eletään arjessa rohkeasti sitä elämää, joka joitakin yhä niin pelottaa. Siinä sivussa pitää vain yhä tehdä työtä sen eteen, että avioliittoasiassakin ”minun toiveeni vihdoinkin toteutuu”: ”Se saapuu, se saapuu / aika jolloin tää kaikki on toisin.


En aina työhön nousta jaksais
vaan millä kaiken muuten maksais
teen, joka päivä työtäin teen
sillä ihmisluonteeseen kuuluu usko huomiseen
se saapuu, se saapuu
aika jolloin tää kaikki on toisin
se saapuu, se saapuu
minun toiveeni vihdoinkin toteutuu
silloin muistan kaiken tään
silloin arvostan tätä päivää
siksi en saa nyt luovuttaa
(Raul Reiman)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti