"Disco Discharge" paketoi homodiskon

Brittiläinen Harmless Records on julkaissut viime vuosina 16 mainiota Disco discharge -kokoelmalevyä, jotka keskittyvät 1970- ja 1980-luvun diskomusiikkiin. Levyt on koonnut diskofriikki MrPinks, ja ne pursuavat pitkiä albumiversioita, maksisingleversioita sekä aiemmin CD-muodossa julkaisemattomia harvinaisuuksia. Näistä kokoelmista neljä keskittyy nimenomaan homodiskoklassikoihin, ja nimetkin ovat sen mukaisia: Gay disco & Hi NRG (2009), Pink pounders (2010), Cruising the beats (2011) ja Midnight shift (2012). Kukin kokoelma sisältää lisäksi diskohistorioitsija Alan Jonesin kirjoittamat kiinnostavat esittelyt kuultavista kappaleesta.

Ensimmäisen kokoelman johdannossa Jones muistuttaa, että juuri homomiehet muodostivat mustien ja latinojen ohella etujoukon, joka otti diskomusiikin omakseen 1970-luvun puolivälissä. Jones kirjoittaa myös osuvasti diskon ja homokulttuurin vahvasta keskinäisriippuvuudesta toteamalla, että hänelle itselleen ei tule mieleen yhtäkään tämän kultakauden ajanjaksoa, tapahtumaa tai seksikokemusta, johon ei liittyisi jokin diskokappale. Diskomusiikki tarjosi kerrassaan täydellisen ääniraidan 1970-luvun seksuaalisen vapautumisen ja gay liberationin vuosille – onhan diskojytkeen vietäväksi antautuminen jo itsessään ruumiillinen ja mikseipä seksuaalinenkin kokemus. Jonesin mukaan disko oli kuitenkin monille homoille vieläkin enemmän: jaettu kokemus kaikesta siitä, mikä teki elämästä elämisen arvoista. Se toi hyvää mieltä ja silasi villin vapautumisen vuodet peilipallon loisteella.

Kansitaidetta diskon kulta-ajoilta.

Mutta mitä oikeastaan on homodisko ja sen eurooppalainen variantti eurodisko normaaliin diskoon verrattuna? Jonesin mukaan eroa on vaikea tehdä muuten kuin artistikohtaisesti tai kappaleiden aihepiirin mukaan. Village Peoplen kaltaiset aktit oli tietysti etupäässä suunnattu juuri homoyleisölle, vaikka myös suuri yleisö nieli bändin hitit karvoineen päivineen välttämättä edes tiedostamatta niiden kaksimielisyyttä. Tästä on malliesimerkkinä bändin hitti In the Navy (1979), jonka Yhdysvaltain merivoimat tilasi alun perin värväyskampanjansa tunnuslauluksi ilman ironian häivääkään. 

Kappaleiden aihepiirin homoviitteistä Jones käyttää esimerkkinä Gay disco & Hi NRG -kokoelman päättävää Harlow’n kappaletta Take off (Satisfaction guaranteed) (1980). Sen sanoituksessa listataan kaikki keskeiset homokaupungit Los Angelesista Pariisiin, Amsterdamiin ja Madridiin ja ihannoidaan moniin homomiehiin uppoavaa jet set -elämää. Toinen esimerkki on samalla kokoelmalla kuultava The Boys Town Gangin kappale Cruisin’ the streets (1981), joka kuvaa harvinaisen suorasanaisesti ”San Fran-Discon” Castron alueen yöllistä dionyysista kruisailua: ”Up against the wall you assholes, you cunt too!” Näiden lisäksi monet muutkin diskokappaleet viittasivat joko nimellään tai lyriikoillaan homokulttuuriin, seksiseuran etsimiseen tai fetisseihin, mikä takasi niille poppers-huuruisen suosion homoklubien tanssilattioilla. Tosin Alan Jonesin mukaan homoihin upposi diskon kultakaudella laulu kuin laulu, kunhan siihen saattoi yhtyä ja sen mukana pystyi tanssimaan ekstaattisesti ja/tai se edusti kovan luokan kitsiä.

Kun diskomusiikki joutui 1970-luvun lopulla kovaan vastatuuleen, gay disco brändättiin uudelleen entistä nopeammaksi ja takovammaksi Hi NRG:ksi ja tanssimusiikki ylipäätään pirstoutui lukemattomiin eri alalajeihin. Pyrkimyksenä oli ottaa etäisyyttä yleiseen käsitykseen, jonka mukaan kaikki diskomusiikki oli roskaa ja ”tosi homoa”, mikä taas oli aids-kriisin aamunkoitossa kaikkea muuta kuin myönteinen leima. Nimitysten vaihtumisesta ja kriiseistä huolimatta homodisko on pitänyt pintansa, mitä Alan Jones selittää sillä, että se on aina ilmentänyt vahvaa yhteisöllisyyden tunnetta. Tämän voi kokea itse kukin vaikkapa Herculeksen tanssilattialla minä tahansa lauantai-iltana. Jos taas kotibileet ovat enemmän mieleen, Disco discharge -kokoelmat takaavat nostalgisen ja välillä pikkutuhmankin kuuntelunautinnon.

Esimakua saa yllä olevasta soittolistasta, jossa on kymmenen Disco discharge -makupalaa. Heti alkuun kuullaan todellinen camp-klassikko: My knight in black leather (E. Levitt / J. Ragovoy), jonka tulkitsee New Yorkin homosaunaklubien laulajana uransa aloittanut Bette Midler.

”I was just a pilgrim in the hot pursuit of love.

Wandered from disco to disco,

that's all my life was.

Suddenly you danced up against me.

It felt warm and smooth.

I knew in an instant

that you were my moment of darkest truth.

We'll never pa-aa-aa-aa-aa-aa-aa-aa-aa-aa-aart!”

Disco discharge Facebookissa