Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 6

Esa Saarisen sanoittama ja esittämä Poikarakkaus (1984) oli pitkään tunnetuin suomalainen vakavasti otettava homolaulu. Siihen saakka homoista oli laulettu lähinnä kieli poskessa tai paheksuen, kuten Juha Vainion Kaksi vanhaa hinttaria (1979), Eija Sinikan Se oli heinäkuu (1980) ja Meiju Suvaksen Johnny ootko sellainen (1982) osoittavat. Virnuilu jatkui myös Saarisen kappaleen jälkeen Pirkka-Pekka Peteliuksen Tra-la-lassa (1985), mutta pikkuhiljaa alkoi tulla monisyisempiäkin kappaleita. Nyt kuunnellaan kuitenkin Poikarakkaus ja pohditaan, mikä siitä tekee vakavasti otettavan ja millaisen kuvan se antaa homoista.

Saarisen Filosofia-levyllä kuultava Poikarakkaus alkaa kertojan maalailevalla kuvauksella kahden pojan herkästä hetkestä ”katedraalin holvikaarten alla”. Tämä vie ajatukset jonnekin aikojen taa, kauas pois 1980-luvun Suomesta.

Katedraali oli hiljentynyt ja viilentynyt

katedraalin holvikaarten alla, nurkkauksessa

kaksi poikaa – –

he koskettivat toisiaan

he hyväilivät toisiaan

he etsiytyivät toisiinsa kiinni

katedraalin holvikaarten alla, nurkkauksessa

Kolmas säkeistö korostaa rakkauden aktin herkkää ja suorastaan harrasta puolta: ”Ystävyys, läheisyys, poikarakkaus / poikarakkaus / yhteyteensä kietoutuneet – – kevyt kosketus keskellä hartautta.”

Myöhemmin Poikarakkauden tekstissä toistuu mantran tavoin neljä kertaa säe ”He tekivät toisilleen kauniita asioita”, joka on kuin vastalause aids-hysterian aikaisille käsityksille homoseksin likaisuudesta. Lisäksi teksti kertoo rakkauden tekojen leikkisyydestä ja yleisinhimillisyydestä, mikä sekin tuntuu uhmaavan seksistä haudanvakavaa tehnyttä aids-pelkoa ja sitä, että homoseksi olisi jotenkin harvinaisen poikkeavaa ja järisyttävää. Sukupuolen sijasta huomio kohdistuu ihmisyyteen.

He tekivät toisilleen kauniita asioita

he leikkivät helmiketjuin

he puhuivat sitä kieltä

mitä ihmiset ovat aina puhuneet

liikkuessaan läheisyyttä liki

Laulussa on paljon toisteisuutta, mikä luo suorastaan rituaalimaisen vaikutelman. Hengellisyys, henkisyys ja lihallisuus yhtyvät katedraalissa, jossa palvotaan (taivaallisen?) majesteetin lisäksi rakkautta, joka on vielä majesteettiakin vanhempi.

Ja katedraali on viileä, hiljentynyt

majesteetti vuosisatojen takaa

mutta rakkaus on vuosisatoja vanhempi

(puuvillainen vyö)

kaksi poikaa

kaksi poikaa

lattialla puuvillainen vyö

ympärillä hartauden hiljaisuus

Poikarakkaus kuvaa homoseksiä esteettisesti ja etäännyttävästi. Nyt ei olla missään puiston pisuaarin pimeydessä vaan katedraalissa kaukana täältä. Miesten sijasta puhutaan pojista ikään kuin viattomuutta korostaen, mutta hampaattomuudesta kappaletta ei silti voi syyttää: homoseksuaalisen aktin kuvaaminen puhtaana ja kauniina oli suorastaan vallankumouksellista aikana, jolloin homot nähtiin julkisuudessa ennen kaikkea sairaina ja syntisinä.

Poikarakkaus ottaa kantaa myös uskontoon kuvaamalla seksiaktia eräänlaisena uskonnollisena seremoniana. Samalla se tuntuu haastavan homoihin kohdistettavan uskonnollisen syrjinnän toteamalla, että rakkaus on vuosisatoja vanhempi kuin majesteetti, jonka nimissä niin moni on valmis heittämään sen ensimmäisen kiven. Tosin tältä osin sanoitus on melko monitulkintainen ja kryptinen.

Poikarakkauden tekstin ymmärtämiseen saa onneksi lisäapua Esa Saarisen kirjoituksesta, joka on julkaistu Seta-lehdessä 4/84. Siinä Saarinen kertoo kappaleen taustan lisäksi myös omista homokokemuksistaan: 

Sillä jos nainen hyväilee penistäni tai jos mies sitä hyväilee, mikä ero siinä voi olla? Tästä oli otettava selvää ja otin selvää. Ja eihän siinä mitään eroa ollut – ei mitään muuta eroa kuin mikä johtuu yksilöstä itsestään. Silti oli kuin olisi avantoon mennyt ensimmäistä kertaa: sitä pelkäsi hullun lailla. – – Poikarakkauden keskeinen filosofinen ankkuri on rakkauskäsityksessä, jota olin viime vuosina yrittänyt työstää. Jos rakkaus on kahden vapaan inhimillisen subjektin välinen suhde, sanan ”subjekti” vaativimmassa mahdollisessa mielessä, silloin rakkaus ei tunnusta sukupuolieroja. Vapaus ei kumarra sukupuolieroille eikä rakkaus biologialle.

Saarinen paljastaa kirjoituksessaan myös sen, että Poikarakkauden näyttämönä oleva katedraali on itse asiassa kiertoilmaus makuuhuoneelle: ”Seksuaalisuus on ihmisen kaikkein privaateinta yksityisaluetta, makuuhuone pyhin pyhättö maailmassa. Siinä katedraalissa jokainen on kahden jumalansa kanssa ja se jumala on jokaisen oma”, Saarinen kirjoittaa kuin härnätäkseen raamatunheiluttajia. Lisäksi hän tulee vinoilleeksi tuolloin voimassa olleelle kehotuskieltopykälälle toteamalla: ”Tähän Poikarakkaus kehottaa.”

Saarinen korostaa kappaleen poliittisuutta myös vuonna 2003 julkaistussa Helsingin Sanomien jutussa ”Homous on rock”, joka käsittelee mm. suomalaista homomusiikkia: ”Poikarakkautta [sic!] oli ensisijaisesti rakkauslaulu, mutta halusin olla myös yhteiskunnallinen vaikuttaja. Olin juuri tavannut puolisoni Pipsan, ja hänen mielestään oli väärin, etteivät homoseksuaalit saaneet rakastaa niin kuin haluavat. Missään tapauksessa kyse ei ollut vitsistä”, hän toteaa.

Saarisen loppukaneetti on sopiva aasinsilta Poikarakkauden vertailukohtana olevaan Moppi ja aivokurkiaiset -yhtyeen kappaleeseen Hyvä tunnelma (2008). Kaksi levyä tehnyttä yhtyettä pidettiin sen härskien homosanoitusten vuoksi nimenomaan vitsinä ja huumoriaktina, mutta bändin nokkamies Tuomas Toiviainen kielsi tämän toistuvasti. Yhtyeen sanoituksia kuunnellessa on kieltämättä vaikea välttyä naurunpyrskähdyksiltä ja inhorealismin väristyksiltä, mutta sinnikäs kuulija löytää niiden takaa löytyy myös syvempää sisältöä.

Tästä on hyvänä esimerkkinä Toiviaisen sanoittama ja yhtyeen kakkoslevyllä Moppi ja aivokurkiaiset kuultava Hyvä tunnelma, joka tarjoaa aimo annoksen pornolaulumaisen härskejä lyriikoita mutta kuulostaa huumoripläjäyksen sijasta pikemmin hätähuudolta. Ristiriita tuo vahvasti mieleen Leevi and the Leavingsin tuotannon, ja siihen kappale viittaa myös musiikillisesti.

Hyvän tunnelman ensimmäisessä säkeistössä ollaan kotibileissä tai ravintolamiljöössä, ja kappaleen minäkertoja kuvaa alkuillan romanttisia odotuksia.

Istutaan nyt hetki

istutaan ja nautitaan tunnelmasta

ja katsellaan miten tämä sydämillä tapetoitu huone

hiljalleen täyttyy tanssivista pareista

Viaton ensivaikutelma saa kuitenkin kyytiä jo seuraavassa säkeistössä, kun kertoja päätyy polvilleen seuralaisensa eteen.

Olin kuiskutellut korvaasi hempeästi

tietysti polvistuin heti kun vain löysimme sopivan paikan

tietysti polvistuin heti, sitten avasin napit

maiskutin huulillani, maiskutin suulla, sanoin: ”Ota! Ota!”

Tapahtumien saaman äkkikäännöksen lisäksi huomio kiinnittyy säkeistön tietysti-sanaan. Kertoja antaa ymmärtää toimivansa tällaisissa tilanteissa kaavamaisesti ja johdattavansa kuhertelun nopeasti seksiin, jossa hän on antavana osapuolena. Lisäksi pistää silmään lopussa toistuva käskymuoto. Kun kerran kertoja on itse se, joka muitta mutkitta polvistuu ottamaan ja maiskuttamaan, ketä hän oikeastaan käskee?

Selitys löytyy seuraavasta säkeistöstä, jossa kertoja vetoaa suoraan seuralaiseensa: ”Pelasta minut julmalta kohtalolta.” Julma kohtalo on yhtä kuin vieraat miehet, jotka käyttävät kertojaa hyväkseen mutta joita hän ei voi vastustaa ihmisen ikävässään. Kertojan ruumis on otettu lukemattomia kertoja, mutta josko nyt löytyisi se, joka ottaa hänet omakseen. Josko nyt polvistun eteesi ottamaan ja sinä otat sen jälkeen minut?

Pelasta minut julmalta kohtalolta

seura vie jalat alta

ja olen koko ajan pudota vieraan miehen syliin

he saavat minut tolaltani

ja nämä hierojan kädet olkapäiltä voidaan tunkea vaikka persuksiin

ne voidaan tunkea sinne minne ei aurinko paista

kaikki on valmista, pöytä on katettu: ”Ota! Ota!”

Hyvässä tunnelmassa on aidosti hyvä tunnelma vain alussa, jossa istutaan hiljaa sydäntapettien keskellä. Sen jälkeen kertoja ajautuu miellyttämisen halussaan kaavamaiseen käytökseen ja polvistuu ”tietysti” heti ensi tilassa ottamaan ja antamaan. Taustalla väikkyy kaikkensa antavan mielihyväautomaatin tarve tulla kohdelluksi tuntevana ihmisenä ja saada vastavuoroista rakkautta.

Koska kappale loppuu ”katetun pöydän” ääreen, kertojan kohtalo jää auki. Kuulija ei tiedä, vastataanko kertojan tunteisiin ja tarpeisiin, vai jääkö hän samoilemaan irtosuhteiden ryteikköön. Epätoivoiselta vaikuttava etsiminen kiteytyy hyvin levyn seuraavassa kappaleessa, jossa puuskahdetaan: ”En ikinä pääse luoksesi ulos kyrpämetsästä. En ikinä pääse täältä. – – Kuinka olet voinut antaa minun olla näin yksin?”

Esa Saarisen Poikarakkaudessa kuvataan ulkopuolisen silmin jossain muinaisuudessa tai symbolisessa katedraalissa kuhertelevia poikia. Kaunistelusta huolimatta Poikarakkaus oli silti uskallettu ja uraauurtava. Se antoi homoseksistä täysin päinvastaisen kuvan kuin mihin kappaleen julkaisuaikana oli totuttu, ja tätä kautta laulu puhui rakkauden puhtaudesta ja homojen oikeudesta rakkauteen.

Moppi ja aivokurkiaiset -yhtyeen parikymmentä vuotta nuorempi kappale Hyvä tunnelma taas puhuu tästä ajasta, eikä sillä ole minkäänlaisia poliittisia tarkoitusperiä. Nyt ei pyritä kirkastamaan homojen julkisuuskuvaa, vaan minäkertoja paljastaa itsetilityksen aikakaudelle sopivasti kaikki tekonsa ja traumansa sanoja säästämättä. Kappale kertoo homoseksistä kaiken sen, minkä Saarinen onnistui piilottamaan poikien helmiketjuleikkien taakse: on suuseksiä, fisting-viittauksia ja mies, joka on jumittunut pakonomaisen irtoseksin oravanpyörään. Hyvässä tunnelmassa poikarakkaus näyttäytyy kaikkea muuta kuin puhtaana, mutta raadollisuuden taustalla on kertojan toive siitä, että hänkin olisi oikeutettu rakkauteen, että hänkin kelpaisi – ei niinkään homona, vaan ylipäätään ihmisenä.

Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 5

Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 4

Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 3

Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 2

Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 1

Setan soittolista, jolle on koottu lisää suomalaisia homo-, lesbo-, bi- ja transaiheisia lauluja