tiistai 6. syyskuuta 2016

”Sillä minä olen sellainen Hulivilipoika” – suuri synttäripostaus


Aivan aluksi haluan pyytää lukijoiltani anteeksi. Olen pettänyt palvelulupaukseni. Blogini alaotsikkona on ”homokulttuurista löysin rantein”, vaikka osuvampi slogan olisi ”homokulttuurista hartiavoimin”. Kirjoitanhan usein loputtoman pitkiä ja seikkaperäisiä juttuja, joiden lukemiseen kenelläkään ei pitäisi olla enää aikaa eikä keskittymiskykyä. Usein jutut ovat myös kaikkea muuta kuin tätä päivää; ne kuvaavat vuosikymmenten takaisia ja raskaitakin asioita, joiden luulisi kiinnostavan enintään hyvin marginaalista lukijakuntaa.

Jos ajattelisin, ketä kiinnostaa lukea hitaan journalismin hengessä kirjoitettua juttua 1980-luvun ruotsalaisista aids-hautajaisista, en varmasti kirjoittaisi sitä. Siispä kirjoitan itseäni kiinnostavista asioista ja pyrin tekemään sen tavalla, joka tarjoaa tietoa, ajateltavaa ja elämyksiä niille, jotka käyttävät kallista aikaansa juuri minun tekstieni lukemiseen. Tätä kautta saadaan mukaan myös ne löysät ranteet: pyrin siihen, että jutuissa on kielellistä imua ja että ne ovat myös visuaalisesti mukaansatempaavia (kiitos rakas siippa kuvista!).

”1 osa Booth’sin High & Dry-giniä”



Omaa bloggaamista pohtiessani löysin hieman yllättäen sielunkumppanin Språkbruk-ammattilehden päätoimittajasta Pia Westerbergistä. Hän kirjoittaa tämän vuoden toisen numeron pääkirjoituksessa siitä, miten maailma alkaa helposti tuntua historiattomalta ja juurettomalta, koska aikamme mediaympäristö on niin fiksoitunut nykyhetkeen. Westerberg viittaa myös jatkuvasti karttuvaan tutkimustietoon, jonka mukaan ihmisillä on yhä vähemmän kärsivällisyyttä pitkien tekstien lukemiseen (oma käännös):
Luemme joka päivä lyhyitä ja valmiiksi pureskeltuja tekstejä, jotka tarjoavat mahdollisimman vähän älyllistä vastusta. Ja koska analysoinnille ja pohdiskelulle on harvemmin aikaa, meistä tulee kehnoja lukijoita. Jumiudumme esimerkiksi turhan helposti yksityiskohtiin kokonaisuuksien hahmottamisen sijasta, ja abstrakti ajattelu kärsii, kun suosimme pitkien tekstien sijasta klikkiotsikoita (”Katso, oletko aina kuorinut appelsiinisi väärin!”). Tämän vuoksi on välillä hyvä vetäytyä leiritulen ääreen pohtimaan, mitä me todella haluamme sanoa lukijoille ja mikä on kertomuksemme ja tekstimme ydin. Hyvässä tarinassa katsotaan usein sekä taaksepäin että eteenpäin.
Westerberg kiteyttää hyvin sen, millaista blogia haluan pitää. Haluan pitää blogia, jonka tekstit ovat tutkitusti liian pitkiä somen hektiseen henkeen. Blogia, jonka juttujen lukeminen vie aikaa, koska niiden kirjoittaminenkin on vienyt aikaa. Blogia, joka on kyllä ajan hermolla, mutta ei välttämättä tämän ajan. Ja blogia, joka syventää tässä hetkessä elämistä nimenomaan katsomalla taaksepäin.

Lukijoilleni haluan tässä leiritulen ääressä sanoa, että on ihan sama, kuinka olette appelsiininne kuorineet. Kuorikaa niin kuin kuoritte tai olkaa kuorimatta. Riittää, että teillä on se appelsiini, koska sitä tarvitaan ihan kohta.

”2 osaa italial. Martini-vermouthia”



Aloitin bloggaamisen kolme vuotta sitten jonkinlaisessa kapinahengessä. Halusin kirjoittaa homokulttuurista analyyttisesti mutta railakkaasti karttaen niin politiikkaa kuin poliittista korrektiuttakin. Samalla kyse oli identiteettiprojektista – oman homouden hahmottamisesta ja oman yhteisön juurien etsimisestä.

Jo ensimmäisen syksyn jälkeen huomasin muuttuneeni jonkinlaista homosukututkimusta tekeväksi harrastetutkijaksi, joka ei jätä kive(st)äkään kääntämättä etsiessään puretuista pisuaareista ja hiljentyneistä homopuistoista meidän sukumme tarinaa. Se on tarina sedistä, tädeistä ja setätädeistä, joista vanhempamme eivät ehkä osanneet kertoa meille mitään ja joka on siksi pitänyt omaksua itse.

Sukututkimus on oikein hyvä harrastus tällaiselle kohta nelikymppiselle homoherralle, mutta on siitä hyötyä muillekin. Tom of Finland -lakanoissa maatessa kun on kovin helppo unohtaa, miten kovalla työllä niihin on päädytty. Toisaalta on myös helppo haksahtaa ajattelemaan, että koko homohistoria on pelkkää sorron yöstä nousemista.

”Elettiin sitä ennenkin” lienee paras sanonta kuvaamaan sitäkin helsinkiläisherraa, joka kertoi löytäneensä parhaat ystävänsä julkisista käymälöistä. Tai sitä 1930–1940-luvuilla toiminutta helsinkiläisravintolaa, jonka henkilökunta auttoi meikäläisiä pariutumisessa. Eikä unohdeta myöskään sitä korkean Suomen Senaatin virkamiestä, jonka ajuri oli joskus 1800–1900-luvun vaihteessa värvännyt herralleen seuralaisiksi nuoria kaartilaisia toistellen: ”Härra tahtto pärsse!” Tai sitä pohjalaispoikaa, joka nöyryytti itseään Postipankissa päästäkseen ensimmäisiin homotansseihinsa ja karvaisen miehen syleilyyn irlantilaistyyppisen susikoiramusiikin raikuessa taustalla.

Olen halunnut päästää ääneen kaikki nämä historian haamut unohtamatta myöskään niitä, jotka nousivat ensimmäisten joukossa barrikadeille tai jotka kuolivat siihen ”mystiseen, homoseksuaaleja vaivaavaan syöpään”, josta 96-lehti kirjoitti vuonna 1982. Osittain fiktiivisen Hulivilipoika-hahmon kautta olen kurkistanut heidän maailmaansa, tutustunut heihin ja saatellut heidät some-aikaan.

Kun kuljen nykyisin Helsingissä tai maailmalla ja katselen ympärilleni Hulivilipojan silmin, kadut puhuvat minulle ihan eri tavalla kuin ennen. Vähintään yhtä kiinnostavaa kuin kaupungin ihmiset, kaupat ja nähtävyydet on kaikki se, mikä on jo kadonnut näkyvistä: tuossa jonotettiin siihen suosittuun diskoon, tuossa oli se ruokoton sauna, tähän puistokaiteeseen nojasivat poikaprostituoidut, tuossa teatterissa sai ensiesityksensä se klassikkonäytelmä, tuossa tehtiin se viharikos, tästä lähti ensimmäinen Pride-kulkue ja nyt tässä olen minä – taas vähän vähemmän juureton ja historiaton homomies.

”1 tilkka appelsiinimehua”



Vaikka kenelläkään ei pitäisi olla enää aikaa eikä keskittymiskykyä loputtoman pitkien juttujeni lukemiseen, todella monella kuitenkin on ollut. Moni on myös käyttänyt aikaansa kirjoitusteni kommentoimiseen, mistä olen tavattoman kiitollinen. Kaikkein kiitollisin olen kuitenkin niistä ystävistä, tuttavista ja yhteistyökumppaneista, jotka olen blogin kautta elämääni saanut.

Lahjaksi itselleni olen koonnut kirjoituksen loppuun lukijapalautetta, jota olen saanut ensimmäisen synttäripostauksen jälkeen. Palaute on näiden kolmen vuoden aikana ollut antoisaa ja asiallista, mitä nyt välillä saan kuulla olevani muslimivastainen biseksuaali, joka kirjoittaa homoista härskiintyneesti eikä kritisoi transseksuaaleja (!) ollenkaan tarpeeksi. Otan tämän kritiikin vastaan kumartamatta ja pyllistämättä.

Lahjaksi teille ajattelin tarjota uuden nimikkodrinkkini Hulivili-cocktailin. Sen resepti löytyy tämän tekstin väliotsikoista ja on peräisin kieltolain päätyttyä vuonna 1932 julkaistusta ensimmäisestä suomalaisesta cocktailkirjasta. Siinä neuvotaan lukijaa näin:
Jos tarjoatte vieraillenne cocktailin, niin älkää sekoittako sitä keittiössä valmiiksi enemmän tahi vähemmän viehättävän palvelijattaren tarjoiltavaksi. Cocktailia voidaan verrata rakkauteen ja rapujen syömiseen: seremoniat muodostavat puolet nautinnosta.
Eli riisuutukaa tai pukeutukaa muuten näyttävästi. Laittakaa ravistimeen jääpaloja, lisätkää ainesosat ja sheikatkaa. Siivilöikää jäähdytettyyn lasiin, joka on valittu yksinomaan esteettisin perustein, ja pistäkää huulet ahnaasti törölle.

Rakkaat lukijat, koska minusta ja tästä blogista on kiittäminen ja syyttäminen Pohjanmaata, otetaan sen kautta!


Yleispalautetta

”Sulla on upea blogi. Kirjoitat tarkasti ja hyvin sekä empaattisesti. Tekstiäsi on ilo lukea.”
”Sain luettua koko blogisi, ja se onkin mielenkiintoinen. Täyttä asiaa ja loistavasti kirjoitettu.”
”Sinulla on ihan mielettömän upea kirjoittamisen lahja ja se on niin monipuolinen.”
”Hienoa tekstiä, paljon asiaa ja eri näkökulmia, hyvä,hyvä!”
”Tekstiäsi ei voi lukea tuntematta monenlaisia tunteita. Olet ihmeellinen.”

Palautetta jutusta Vaasan farssi – pohjalaista pervohistoriaa

”Sä olet sitten mainio sanankäyttäjä! Ja mieletön #hlbti-trivian aarreaitta tämä blogi. Kiitos taasen.”
”Tekstisi ovat aivan superoivaa luettavaa. Nautin niistä sairaasti!”
”Loistavaa jälleen. HerKULLIsia kaksoismerkityksiä! Oon ihan tunnelmissa!! ;D”

Palautetta jutusta ”Enkä suostu häpeemään”: Kikka homomiehen tuntojen tulkkina

”Tää on ihmeellisen hieno teksti! Siinä on ihan kaikki pinnasta syvyyksiin. Hauskuutta ja politiikkaa - ei mikään helppo taito yhdistää kevyellä kynällä!”
”Niin hyvä kirjoitus, monesta näkökulmasta ja myös siitä oikeasta.”
”Voiko hienompaa ja kauniimpaa muistokirjoitusta kirjoittaa! Kaunis kiitos hienosta kymmenvuotismuistosta.”
”Niin uskomattoman hieno, avoin ja koskettava blogikirjoitus, että pyyhin salaa kyyneleitä täällä hillityllä työpaikallani.”

Palautetta jutusta ”Se on hyvännäköinen, oikein hyvännäköinen” – homot ja tyyli

”Sä sait mut nauramaan, miettimään, tunnistamaan ja oppimaan. Näki että on paljon punnittu. Laaja lähdemateriaali oli kanssa tosi vakuuttavaa, ja yksityiskohdat just kiinnostavia.”
”Jälleen kerran mainio kirjoitus, eikä vähiten siksi, että käsittelet Crispin ja Carrollin näkemyksiä. – – Kuten ennenkin, pidän tavastasi kirjoittaa ja pohtia asioita.”

”Tuntuupa hyvältä, kun ihminen on lukenut, ymmärtänyt ja vieläpä tykännyt <3” 
(FT Sandra Hagman Twitterissä)

”Bravo!”
”Mieletön dokkari stadin gay yöelämästä! Kiitos tästä!”
”Hulivilipoika blogissa on julkaistu kirjoitussarja, joka kertoo mielenkiintoiseti homoskenestä Helsingissä 30-40 vuotta sitten. – – Tällä hetkellä jo 12-osainen juttusarja herättää onnistuneesti muistoja ja antaa hyvän kuvan biletyskulttuuristamme. Kielletyistä, salatuista ja laittomista, vaarallisistakin kohtaamisista on kuljettu pitkä matka nykyiseen avoimempaan aikaan.” 

”Jos muuten homomuistot muuttuneesta Suomesta kiinnostaa, blogisti Hulivilipoika rapsailee aina välistä erinomaisesti YYA-Suomen pimeydestä (ja kaikista vitun nyrkkiposteista tms. hysterian herättäjistä) just seksuaalivähemmistönäkökulmasta. Etenkin noi kaupunkimaantieteelliset tutkielmat miesten kruisailumestoista on aika huiseja.” 
(Kommentti www.punkinfinland.net-foorumilla)

”Osuvaa tekstiä myös heteromiehelle.”
”On kyllä ansiokasta pohdintaa ja kuulostaa monella tapaa tosi tutulta.”
”Piti vähän liikuttua lukiessa.”
”Tämä oli AIVAN loistava! Toivottavasti yhteiskunta joskus muuttuu suvaitsevammaksi, eikä elämän tarvitsisi olla lapsen ensimetreillä noin haastavaa...”

Palautetta jutusta Valoa kohti – Eugène Janssonin elämä ja taide

”Taidetta syntyy tuskasta. Helpommallakin voisi päästä. Hieno kirjoitus, ja miksei olisi, taattua Hulivilipoikaa.”

Palautetta jutusta Keskellä liljain ja ruoskien – Mapplethorpen halujen puutarha Kiasmassa

”Upeat kuvat - ja oli toki juttukin taas hyvää ja takuuvarmaa Hulivilipoikaa.”
”Upee kirjoitus kuten todellakin, aina.”
On taito kirjoittaa kauniisti sellaisestakin, mistä ei välttämättä kauheasti pidä.”


”Hienosti kirjoitettu kahdesta artistista, jotka päällepäin vaikuttavat kovinkin erilaisilta.”
”Oli taas kiva lukea tätä. Erikoisinta on että sun tekstejä lukiessaan ei koskaan pitkästy koska sä osaat kirjoittaa "kolmiulotteisesti" Tarkastelet itseäsi samalla kun kirjoitat ja lukija saa jatkuvasti kerroksellisuutta kokemukseensa. Teksti elää ja välillä huumoria ja välillä tulee pala kurkkuun.”

Palautetta jutusta La dolce vita – äänioikeudeton suru ja elämäkeskeiset hautajaiset

”Aivan mielettömän upea kirjoitus vaikeasta aiheesta. ”
”Kiitos Hulivilipoika tästä koskettavasta tekstistä. Olen joutunut/päässyt rinnallakullkijana seuraamaan monen homomiehen lähtöä.”
”Kiitos kaunis blogistille hienosta kirjoituksesta. Kirjoitus antoi tällaiselle vanhalla ja monivammaiselle äijälle paljon ajattelemisen aihetta asiasta, joka voi olla jo lähitulevaisuuden asian.”

Palautetta jutusta Kastanjoiden kukkiessa – vieraana Juhani Kirpilän hovissa

”Kiitos hyvästä kirjoituksesta! Pohdit, ihan oikeutetusti, miksi Taidekoti Kirpilä on niin "homoton". Syy tähän löytyy pitkälti Taidekodin perustamisen ajoista ja Kirpilän puolison toiveesta. Mutta mikä on tehty hienotunteisuuden nimissä 90-luvun alussa, näyttäytyy 2010-luvulla piilotteluna. Tämän olemme tiedostaneet. – –  Juhani Kirpilästä luotua konstruktiota olemme kuitenkin nyt purkamassa, niin ripustuksessa kuin esimerkiksi uudessa kokoelmaluettelossa, joka ilmestyy ensi vuoden loppupuolella. – – PS: Todella hieno tuo postauksen avauskuva!”
(Johanna Ruohonen, Taidekoti Kirpilän museonjohtaja)

Palautetta jutusta ”Et ole sellainen”: erilaisuus Antti Tuiskun tuotannossa

Näiden erinomaisten analyysien ansiosta kuuntelen ensimmäistä kertaa Antti Tuiskua.”

”Upee teksti!”
”Mahtavaa analyysiä!”
”Nyt oli niin hieno etten tiedä mitä sanoosin.”
”Mä niin kuulin tekstissä sun äänen... ja näin viehkeän vinon homohymyn.”

Palautetta jutusta Menneiden kesien muistolle: Tom Bianchin Fire Island Pines – polaroids 1975–1983

”Romantiikkaa, nostalgiaa, melankoliaa. Menneiden päivien kimallus. Voi herttileijaa kun iski taas.”

Kiitos kaikille. Saako olla toinen?