keskiviikko 17. helmikuuta 2016

”Kohtaloin oot sä kuin Waterloo”: viisufanin tunnustuksia


Euroviisut assosioituvat homoihin vähintään yhtä tiiviisti kuin takapuoli, teatraalisuus ja tapainturmelus, mutta mistä homojen viisukuume oikein johtuu? Tätä miettii joka kevät myös moni homo, jota ei voisi vähempää kiinnostaa taas yksi entisen Jugoslavian tasavallan Makedonian ex-missi, joka on lähetetty ”laulamaan” maailmanrauhasta perspaljaana parhaaseen katseluaikaan.

Turhien yleistysten välttämiseksi tutkiskelen tässä jutussa ennen kaikkea oman viisukuumeeni etiologiaa. Avukseni olen kutsunut pari asiantuntijaa, jotka ovat tutkimuksissaan selittäneet homojen viisufaniutta lähinnä camp-henkisen maailmankatsomuksen, kulttuurisen vastarinnan ja yhteisöllisyyden avulla.

Campia

Euroviisujen ja campin liitosta kirjoittaa tutkija Mari Pajala Sateenkaari-Suomi-kirjan (2007) artikkelissa ”Eurovision laulukilpailu – eurooppalaisen homokulttuurin instituutio”. Camp-käsite on tunnetusti yhtä kerroksellinen ja ehtymätön kuin drag show’n Leidit lavalla -hittipotpurin asukokonaisuus. Omassa kirjoituksessaan Pajala tarkoittaa sillä mieltymystä tyyliin ja ylettömyyteen sekä hallitsevien makunormien hylkäämistä.

”Eurovision laulukilpailussa suositut musiikkityylit (tunteellinen iskelmä, eurodisko, dramaattiset ’etnokappaleet’), suuriääniset naisartistit ja näyttävät esiintymisasut ovat tarjonneet runsaasti aineksia camp-nautinnoille”, Pajala summaa. Uppoutuminen matalasti arvostettuun viihdespektaakkeliin taas tarjoaa tilaisuuden kapinoida hallitsevan heteroseksuaalisen kulttuurin konventioita ja mieskuvaa vastaan.

Vastarintaa

Viisukulttuurista homomiesten vastarinnan muotona kirjoittaa myös professori Tiina Rosenberg teoksessa Queersverige (2005). Hän toteaa artikkelissaan ”Schlager, känslor och svensk homokultur”, että modernille länsimaiselle mieskuvalle on tyypillistä itsehillintä. Sentimentaalisuuden valtaan joutumista pidetään siis osoituksena heikkoudesta, naisellisuudesta ja perverssiydestä. (Paitsi jos on juuri sattunut voittamaan olympiakultaa ja kerta kaikkiaan murtuu siniristilipun katveessa kesken Maamme-laulun.)

Iskelmämusiikki, jota myös euroviisut useimmiten edustavat, on tunnetusti sentimentaalisuuden tyyssija. Ja mikä pahinta: kulttuurielitistien mielestä iskelmistä ja euroviisuista puuttuu lisäksi oikealta taiteelta vaadittava sosiaalinen ja taiteellinen edistyksellisyys – ne ovat vain tanssilavahieltä haiskahtavaa unelmahöttöä, jossa kaikki näytetään yhtä paljaasti ja laskelmoidusti kuin pornossa: kolme minuuttia yhtä ja samaa rynkytystä lähikuvassa. Aah, ojennatko nenäliinan!

Kun siis mies menettää itsehillintänsä siinä määrin, että hän kuuntelee viiden pennin viisudiivan voimaballadia kyyneleet silmissä, hän on perverssi sekä miehenä että kuuntelijana. Tiina Rosenbergin mielestä homomiesten viisukulttuuri voidaankin nähdä uhmakkaana sentimentaalisen kulttuurin puolustuksena. Samalla se on yhteisöllisyydestä syntyvän voiman ja ilon lähde.

”Viisukuumetta alentava lääke. Säilytettävä kunnon diivojen ulottumattomissa.”

Yhdessä 


Viisufanien sosiaalisuuteen ja yhteisöllisyyteen pureutuu sosiologi Katri Nieminen tutkimuksessaan Euroviisuja ei pahat ihmiset seuraa (2013). 

Niemisen haastattelemat viisufanit kertoivat, että heidän faniutensa oli yleensä kehittynyt yksityisestä harrastuksesta sosiaaliseksi. Monelle yhteisöllisyys ja sitä ilmentävät fanitapahtumat olivat muotoutuneet jopa yhtä tärkeäksi osaksi faniutta kuin itse musiikki ja koko kilpailu – fanittamisesta sai yksinkertaisesti enemmän irti, kun sen jakoi muiden samanmielisten kanssa.

Niemisen haastateltavat puhuivat avoimesti viisufaniuteen liittyvästä outoudesta, jota he olivat alkaneet suorastaan syleillä faniyhteisön kannustamina. Outouden kokeminen ja siihen läheisesti liittyvä camp-henkinen ”nauru elämälle” näyttäisikin Niemisen mukaan olevan keskeinen faneja – niin homoja kuin heterojakin – yhdistävä tekijä. Kaikki ovat omalla tavallaan outoja, ja tämä toimii yhdistävänä siltana erilaisten mutta silti samanhenkisten fanien välillä.

”Euroviisufanien yhteisössä seksuaalivähemmistöt ovat laajasti edustettuina, ja sen myötä fanien on helppoa olla avoimia myös oman suuntautumisensa suhteen. – – Discon, glitterin ja campin sävyttämä euroviisumaailma on myönteinen ja avoin paikka myös homo-identiteetin ilmaisulle”, Nieminen summaa.

Jos iskelmälle itkevä ja campille ehdoitta antautuva homo on kaksin verroin perverssi, viisuyhteisö tarjoaa hänelle vastapainoksi kaksinkertaista yhteisöllisyyttä, jossa yhdistyvät sekä fanitus että seksuaalisuus ja jossa outous on hyve.

Suomen ja sydämen asialla

Meillä ei koskaan katsottu Euroviisuja. Ne alkoivat liian myöhään, kestivät liian kauan, eikä Suomi kuitenkaan pärjännyt. Vaan kuten laulussa: kerran usko lapsuuden mulla oli suloinen. 

Vuosi oli 1987, minä olin yhdeksän, ja sata salamaa iski tulta. Kun äiti ja isä menivät nukkumaan, minä lähdin hakemaan viisuvoittoa ja kohtasin tietysti waterlooni – ensimmäisen monista.

Pettymyksestä huolimatta en liittynyt seuraavanakaan vuonna nukkuvien puolueeseen. Lapsen uskon lisäksi tätä selittänee jonkinlainen alitajuinen ymmärrys siitä, että Eurovision laulukilpailussa oli kyse paljon muustakin kuin niistä lauluista ja voitosta. Kuten esimerkiksi juontaja Viktor Lazlon iltapuvusta. En nyt varsinaisesti halunnut omistaa sitä mekkoa, vaan halusin olla se mekko: iso, ihana, vaaleanpunainen ja korvakoruista kantapäähän camp.



Vuotta myöhemmin istuin siis taas sohvannurkassa kuunnellen isän kuorsausta ja seuraten samalla, miten totaalisesti nauravat silmät unohdettiin. Kolme pistettä ja 20. sija! Mitäs pässit lähettivät Dubliniin väärän viisun.

Jo Suomen-karsintojen jälkeen ilmoitin koulussa ylpeänä, että oikea valinta olisi ollut Ami Aspelundin Amor Amor. Opettaja katsoi minua pilke silmässä ja kysyi kaikkien kuullen, tiesinkö mitä Amor tarkoittaa. Punastuin. Tuntui kuin minut olisi paljastettu.

Lapsuuteni Suomessa Eurovision laulukilpailu ei edustanut sentimentaalista nautintoa. Pikemminkin se edusti kapeaa ”me vastaan muut” -tyyppistä kansallismielisyyttä, jossa Suomen kunnia oli omia intohimoja tärkeämpi. Euroviisut ei ollut mikään hilpeä homojuhla vaan viihteen talvisota, jossa oli vastassa ylivertainen vihollinen: koko muu Eurooppa, joka ei ymmärtänyt kamalalta kuulostavaa kieltämme. Maastopukuiseen massaan ei mahtunut montakaan vaaleanpunaista iltapukua.

”Amor tarkoittaa rakkautta”, opettaja sanoi. Minä laskin vaivihkaa jousen ja sydänteräiset nuoleni pulpetin alle ja painoin pääni pienten siipieni suojaan.



Välillä toki Suomen ja sydämen asia kohtasivat, ja ne häviöt jättivät arpia. Pahimpina muistan CatCatin (1994) ja Jasminen (1996) mahtavat mahalaskut.

Vuonna 1994 olin juuri tullut kaapista parhaalle kaverilleni, joten CatCatin härmäläinen homohumppa Bye bye baby oli minulle jonkinlainen emansipaation ehtoollishymni. Olin voimissain, eikä sekään tietysti haitannut, että suomalaisten varmasta voitosta kuhisi kuulemma koko Dublin. Muistan lukeneeni, miten tyttöjä oli mainostettu jopa lentokoneen perään kiinnitetyllä bannerilla. Muita some-palveluitahan ei silloin vielä ollut käytössä.

Liekö se banneri vielä tallella jossain arkistossa – vieressään 11. pistettä, 22. sija sekä Katja ja Virpi Kätkän esiintymisasut, joita brittikommentaattori Terry Wogan nimitti ”äidin vanhoiksi alusvaatteiksi”? CatCatin seksuaalisen vapautumisen anthem ylsi yhdessä yössä homomarttyyrien hall of fameen. Kaikki kunnia Suomen kunnialle, mutta tämä oli henkilökohtaista.



Vielä CatCatia karumman kohtalon koki kaksi vuotta myöhemmin Jasmine. En ole tähän päivään mennessä löytänyt itseni ja äitini lisäksi ketään, joka Jasminen kappaleesta pitäisi. Paljon sanoo sekin, että kun olin 2000-luvun alussa työmatkalla Islannissa, paikalliset vanhemmat kollegani muistivat Suomesta spontaanisti vain kaksi asiaa: Kekkosen ja Jasminen. ”The girl with the guitar…”

Jasmine todella teki kaikkensa jättääkseen viisuhistoriaan tahmaisen tassunjäljen. Legendan mukaan artisti oli niin tyytymätön norjalaisen kampaajan työhön, että hän työnsi juuri ennen omaa lauluvuoroaan päänsä vesihanan alle ja viimeisteli kokonaisuuden omilla kemikaaleillaan. Maa ja taivas saattavat olla kauniita, mutta Jasminen kampaus ei sitä ollut. Itse esitystäkin leimasi niin kova hermostuminen, että jopa ajovaloihin jähmettynyt peura olisi näyttänyt Jasminen rinnalla tankotanssijalta.

Itse olin juuri pettynyt kaukorakkaudessa, joten Jasminen päätyminen koko Euroopan hylkäämäksi kouraisi syvältä. Minullakin oli ollut niillä treffeillä karmea fleda, huono vire ja heikko menestys: 9 pistettä ja 23. sija.



Opiskeluaikana viisuinnostukseni hiipui vuosiksi, kunnes ymmärsin vuonna 2004 vaihtaa Ruotsin kanavalle. Olihan meilläkin tietysti Siltsu (bitch!), mutta ruotsalaisilla oli niin paljon enemmän: oli mikrofonitelinettä häpäisevä Lena Philipsson, oli muhkean rintavarustuksensa jäätanssieleganssiin vain vaivoin ahtanut Shirley Clamp ja oli drag-legenda After Dark, jonka numero oli tyrmäävä toisinto Fellinin La dolce vita -elokuvan suihkulähdekohtauksesta.

Ruotsissa Eurovision laulukilpailu ei ollut kansallinen häpeätahra vaan kansallisylpeys, jonka sietämättömästä keveydestä osattiin nauttia naurussa suin. Tämä ei ollut mitään kansakunnan kunniavartio, vaan kunnon karnevaali, jossa kansallisuutta tärkeämpää oli kuuluminen kirjavaan joukkoon. 

Vasta homo- ja hittimyönteisten ruotsalaisten avulla löysin viisuilun yhteisöllisyyden, koska ruotsalaisten tarinassa oli tilaa minullekin: olin kultakengissäni ja kukkapaidassani iloisesti suomalainen.



Kului pari vuotta siitä, kun olin ajanut Ahlgrenin autolla länsinaapuriin. Tuli 20. toukokuuta 2006 ja koitti ilta, jona helvetti ei suinkaan jäätynyt – se vain oli lyömässä pyrojen muodossa lieskaa Ateenan Olympic Indoor Hallin lavalla varmistaakseen sen, että Lordi toi lopulta viisuvoiton kotiin.

Siihen asti kaikki jääkiekkohurmat ja muut olivat menneet minulta täysin ohi. Pakonomainen tarve voittaa nimenomaan ruotsalaiset rinnastui kai mielessäni punaniskojen haluun siivota hintit – nuo henkiset hurrit – ja muut iskelmille itkevät miehet pois Suomi-kuvasta. Torilla oli tilaa vain tosimiehille, jotka kaatuvat kännissä suihkulähteeseen tuotuaan Pojan kotiin saunomaan.

Moinen edusti minulle samanlaista ahdasta kansallismielisyyttä kuin Suomen siihenastinen viisuhistoria ja vei kaiken henkisen pidon, vaikka kuinka olisin lisännyt havuja perkele!

Mutta Lordin voiton jälkeen saatoin henkisesti ekspatriaattina suomalaisena homona ja viisufanina sanoa: ”Kotimainen drag-ryhmä on voittanut Euroviisut ja vieläpä todella campilla esityksellä. Torilla tavataan!” Vai oliko se saunan takana? En muista, mutta sen muistan, että tanssin sinä voitokkaana yönä ensimmäistä kertaa hitaita heteronaisen kanssa homobaarissa. Laulu oli Valoa ikkunassa.

Jossain kaukana muistoissa pieni poikakin tanssi yksin tv:n ääressä yllään vaaleanpunainen iltapuku, iso ja ihana. Amor, Amor oli elossa ja antoi täydet 12.



Samasta aiheesta ja aiheen sivusta:
Viisi biisitärppiä 3
Hopeinen HBTkuu: Suomi-popin pervot eilen ja tänään 1–6
Your voice can take me there”: Madonnasta, Carolasta ja heidän opetuslapsistaan
Da Bitchy -koodi: miksi homot aina tappelevat diivoistaan?
The secret in his past”: (kaappi)homot Pet Shop Boysin tuotannossa

4 kommenttia:

  1. Jutusta uupuu ihan olennaisia asioita Euroviisujen HLBT-kytköksiin (blogin jutut ovat tosi hyviä muuten, mutta puhuminen koko ajan lähinnä "vain" homoista, "homokulttuurista", "gay-kulttuurista" sekä jättää ei-homot, eli muut juttujen aihepiireissä mukana oleet seksuaaivähemmistöt puskiin, että muös vääristää kuvaa homoista, kun kaikki ei-hetero nimetään blogijutuissa homoksi. Tuo tosin on lahjesynti yleisesti muutenkin.).

    Euroviisuissahan kisan voitti homomies jo 1961, kun Luxemburgia edusti ranskalainen, natseja vastaan 2. maailmansodassa taistellut sotaveteraani homomies Jean-Claude Pascal, kappaleellaan Nous les amoureux, eli Me rakastavaiset, jonka sanoitus kertoo homorakastavaisista varsin suoraan, suomennettuna näin:

    Meidät rakastavaiset
    Haluttiin erottaa
    Meidän onnemme
    haluttiin tukahduttaa
    Meille rakastavaisille
    haluttiin näyttää helvetti
    Tai kuuma rauta
    Ja tuli.
    Totta, nuo pölvästit ja ilkeämieliset
    Tekevät meille hallaa, pilkkaavat meitä
    Silti mikään ei ole sen selvempää
    Kuin rakkaus
    Me rakastavaiset
    Me emme voi mitään heille
    Heitä on tuhansittain, meitä on kaksi
    Rakastunutta
    Mutta ajat muuttuvat
    Yöt vaihtuvat vähemmän vaikeiksi
    Ja minä voin rakastaa sinua
    Ilman että kaupunki puhuu meistä
    Näin on luvattu
    Näin on kirjoitettu.
    Meille rakastavaisille
    Aurinko säteilee meille
    Ja me nukumme
    Armoillisesti sylikkäin
    Meille rakastavaisille
    On annettu oikeus
    Onneen ja iloon
    Olla me kaksi
    Te rakkaudettomat ja piittaamattomat,
    Turha teidän on meitä estää
    Te joita ei ole koskaan kivitetty
    Sillä me rakastavaiset
    Me aiomme elää ilman teitä
    Sillä taivas on meidän
    Rakastavaisten kanssa.

    HLBT-ihmiset laulaja-artisteina ovat alusta lähtien kokeneet Eurooviisut tapahtumana, symbolisesti yhdistämässä Eurooppaa myös rakkaudessa ja ilossa.

    Ensimmäinen tunnettu homomies oli 1957 Belgiaa edustanut Bob Benny
    https://www.youtube.com/watch?v=odHtbxPFWJI

    Ja sittenhän näitä HLBT-voittajia
    https://www.youtube.com/watch?v=X8oTtSTRdSw
    https://www.youtube.com/watch?v=FSueQN1QvV4


    ja -osallistujia on riittänyt
    https://www.youtube.com/watch?v=8QgKEKlhEh8
    https://www.youtube.com/watch?v=ybH_XhW6Rkk
    https://www.youtube.com/watch?v=cjvLjxRvCKg
    https://www.youtube.com/watch?v=DujvIZLcZZQ

    https://www.youtube.com/watch?v=cuBNPKqWJ8w

    https://www.youtube.com/watch?v=hNtXGGEiOa0

    https://www.youtube.com/watch?v=HcsdWwH7Yjo
    https://www.youtube.com/watch?v=L_XaXIBM3hQ
    https://www.youtube.com/watch?v=dj0Aw1q8ayY

    https://www.youtube.com/watch?v=dN4cSu45HXI
    https://www.youtube.com/watch?v=5wwRCoOG5VY
    Duncan James tässä https://www.google.fi/search?site=imghp&tbm=isch&source=hp&q=duncan+james&tbs=isz:l

    https://www.youtube.com/watch?v=dLQNmuebqJk
    https://www.youtube.com/watch?v=-gLLrmZUQKE

    https://www.youtube.com/watch?v=ud2MbWKwYzw

    https://www.youtube.com/watch?v=t7onuhcUkDw
    https://www.youtube.com/watch?v=1_0JT8ne6_0

    https://www.youtube.com/watch?v=_cYITo2AH0A

    https://www.youtube.com/watch?v=gojVz37LN8w

    https://www.youtube.com/watch?v=IzWLVJ5jT80

    https://www.youtube.com/watch?v=wr3m4ghnq6w

    https://www.youtube.com/watch?v=LRQgeLajKN4

    TransDraq-ihmisiä on ollut Dana Internationalin ja Conchita Wurstin lisäksi useita muitakin
    https://www.youtube.com/watch?v=xXGl2cbDBDA
    https://www.youtube.com/watch?v=hfjHJneVonE
    https://www.youtube.com/watch?v=3qjVFj9nD18

    Ja em. vain osa, mitä muistui mieleen.

    VastaaPoista
  2. Kiitos perusteellisesta palautteesta ja linkeistä, joiden avulla lukijanikin pystyvät syventymään aihepiiriin vielä tarkemmin.

    Kritiikki siitä, että puhun vain homoista, on tietysti täysin oikeutettua. Se on myös asia, jota itsekin usein pohdin. Käytän kyllä blogissa myös hlbti-, sateenkaareva- ja muita vastaavia käsitteitä, mutta yleisin sana on toki homo ja sen variaatiot. Perustelen tätä lähinnä sillä, että kirjoitan ennen kaikkea homomiehen kokemusmaailmasta käsin ja käytän homo-sanaa siten kuin sitä yleiskielessä muutenkin käytetään eräänlaisena kattokäsitteenä. Sitä se ei varmasti ole muiden "kirjainlyhennevähemmistöjen" mielestä, minkä ymmärrän oikein hyvin. On aivan totta, että blogini kertoo pikemmin queer-kulttuurista kuin homokulttuurista, mutta en lupaa, että se jatkossakaan näkyy minään johdonmukaisena käsiteremonttina. En osaa enkä edes halua olla kaikkien lipunkantaja, mutta kaikki ovat joka tapauksessa tervetulleita lukemaan ja kommentoimaan. Samaan hengenvetoon toivon, että Suomeen saataisiin lisää lesbo-, trans- ja queer-bloggaajia täydentämään meitä "homottelijoita". :)

    Mitä tulee noihin viisujen muihin sateenkaarikytköksiin, niin niitä tosiaan riittää. :D Tässäkin kirjoituksessa kuitenkin oli päähuomio omassa (varhaisessa) viisuhistoriassani, jossa noilla listaamillasi esityksillä tai esiintyjien seksuaalisuudella, transsukupuolisuudella yms. ei ollut merkitystä. Ylipäätään tarkastelen viisujen viehätystä lähinnä ylätasolla campin ja sentimentaalisuuden (jotka kattavat useimmat listaamasi esitykset) sekä fanien yhteisöllisyyden kautta. Olen siis rajannut koko lailla täysin pois sen, mitä suoria sateenkaariviitteitä itse lauluissa tai numeroissa on ollut, vaikka varmasti nekin ovat osaltaan lietsoneet sateenkaarikansan viisukuumetta. Toivottavasti joku muu kirjoittaa jutun tästä aiheesta, ja on kyllä varmasti kirjoittanutkin.

    Kiitos sinulle vielä rakentavista ja ajatuksia herättävästä kommenteista sekä siitä, että käytit aikaasi juttuni kommentointiin. :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista palautteeseeni.

    Täsmennän vielä että tarkoitan tietynlaisella kritiikillä, vain "homokulttuuri", "gaykulttuuri" tai "homo" -termien käytölle kaikesta HLBT-ihmisten harrastamasta siitä aiheutuvaa ongelmaa, että ns. suuri yleisö voi mieltää kaikkien muidenkin seksuaalivähemmistöjen tekemiset homoksi.
    Esim. kapakoissahan on käynyt biseksuaalejaki ja heille ulkosalapaikoissa liikkuminen on jopa tyypillisempää yhä nykyäänkin, kuin homoille, koska heillä sinne vaimon/aviomiehen kotiin eivät voi seuraa niin viedäkään.
    Monesti myös transihmisten ja heihin hyvin läheisesti liittyvien drag-juttujen tekemiset yhdistetään virheellisesti homoihin, etenkin kun niistä puhuaan homokulttuurina erheellisesti myös. Naisista parodiointi tai naismaisena keikarointi kun ei homomiehiä liiemmin säväytä, vaan nuo ovat suunnattu muille.

    Olet muuten oikeassa siinä että Lordi oli Euroviisuissa lähinnä sitä homo-dragia, sillä nuo tyttöily-dragit eivät oikeasti ole aidosti homomiehiin koskaan vedonneet - niissä on lähinnä biseksuaaleja viehättävää.

    Toki Herreysin Diggi-loo diggi-ley oli varsin homo, mitä laulun sanoihinkin tulee, myös enkkuversiona
    http://www.diggiloo.net/?1984se11
    Tuohan kappale voitti 1984 viisut, kisojen aloitusesityspaikaltaan, vaikka voitto oli jännityksen takana. Esitys kolahti varmasti moneenkin homoon.

    https://www.youtube.com/watch?v=NoCj-H23nLw
    7-lapsisen perheen 3 veljestä
    https://www.youtube.com/watch?v=0YWSzYMnf_4

    Tuo Euroviisujen ensimmäinen homomies-voittaja Jean-Claude Pascal oli muuten aikansa elokuvatähtikin (naissankari-rooleissa), laulajauransa lisäksi. Tässä tuo hänen Euroviisu-voittoesityksensä, kun unohdin sen ensimmäiseen viestiin laittaa

    https://www.youtube.com/watch?v=g5ZDbEBt3iY

    Suomi otti osaa Euroviisuihin ensimmäistä kertaa tuona vuonna 1961 ja antoi silloin kyseiselle kappaleelle parhaat pisteet myös. Ajattelen että tuo tieto kiinnostaa ehkä persujakin, eli kun Suomi meni ESC-poppooseen mukaan, niin äänesti heti homon voittoon.

    Nuo Euroviisujen oikeasti seksuaalivähemmistöjä edustaneet kisaajat ovat mielenkiintoisia siinäkin mielessä, millaisia kappaleita he ovat esittäneet jos vertaa sitä, miten tietyt heteroastistit ovat onnistuneet kappaleillaan vetoamaan puolestaan hlbt-yleisöön.

    Hollantia 1968 edustanut omomies Ronnie Tober on ollut suosittu laulajatähti Hollannissa ja hän on elänyt 1960-luvulta miehensä kanssa, menivät naimisiin 1998 ja 2003 Hollannin kuningashuone aateloi hänet laulajanurastaan.

    https://www.youtube.com/watch?v=HcsdWwH7Yjo

    Englantia 1968 edustaneella Cliff Richardilla voitto oli lähellä, kun tuli toiseksi. https://www.youtube.com/watch?v=dN4cSu45HXI
    Hänhän on ollut ikuinen kaappi-homo, mutta eli aiemmin pitkään suhteessa managerinsa kanssa ja on ollutt sittemmin suhteessa katolisen ex-papin kanssa.

    Useampaankin kertaan Euroviisut voittanutta Irlannin Johnny Logania on arveltu myöskin homoksi - hänhän ei ole naimisissa ainakaan ollut.

    Iso joukko homojahan haukkoi henkeä, kun 2010 tämä jemeniläissyntyinen Harel Skaat balladiaan. https://www.youtube.com/watch?v=gojVz37LN8w
    Hän kertoikin sitten vähän kisojen jälkeen olevansa homomies.
    Ja onha tuossa laulussa homojakin koskettava sanoitus
    http://lyricstranslate.com/en/milim-%D7%9E%D7%99%D7%9C%D7%99%D7%9D-words.html

    Ilahduttavaa oli sekin, miten Moskovan Euroviisuissa 2009 HOllantia edusti pääosin homotrio The Toppers
    https://www.youtube.com/watch?v=dj0Aw1q8ayY
    Joten hyvin hollantilaistyylinen maailmanparannuskappale esitettiin sielläkin.

    2011 tehtiin kysely, millainen osuus hlbt-ihmisistä on kiinnostunut Euroviisuista ja tulokset olivat tälläiset muutamien viisumaiden osalta:

    Australia 14%
    Itävalta 21%
    Saksa 19%
    Irlanti 24%
    Espanja 15%
    Ranska 5%
    Hollanti 13%
    Puola 12%
    Iso-Britannia 21%

    Tuntuu korreloivan aikalailla maan yleisen viisumenestyksen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos taas hyvistä kommenteista!

      Ymmärsin hyvin myös tuon alkuperäisen kritiikkisi homo-sanan käytöstä kattokäsitteenä, mutta se ei ehkä välittynyt vastauksestani. Kyse on ongelmasta, jonka tiedostan hyvin. Ja itse asiassa käsittelen juuri tuota ulkotapaamispaikka-asiaa tulevassa jutussa myös laajemmasta queer-näkökulmasta.

      Kun aloitin blogin alun perin vuonna 2013, mulla ei käynyt edes mielessä, että käyttäisin muuta kuin homo-sanaa. Sen taustalla oli varmasti paitsi näkökulmani kapeus myös jonkinlainen identiteettipolitiikka, homoidentiteetin korostaminen, koska blogi oli mulle aluksi myös jonkinlainen identiteettiprojekti. Survoin sitten vain kaikki muutkin "kirjainvähemmistöt" sen sanan alle, vaikka olen sittemmin käyttänyt laveampaakin terminologiaa. Olen myös puhunut useasti transihmisista ja muista sateenkaarikansalaisista, joten teksteissäni kuvataan myös moninaisuutta, vaikka olen sen keinotekoisesti niputtanutkin yhden käsitteen alle.

      Mutta on totta, että Homohistoriallinen Helsinki -tyyppiset otsikot voidaan hyvin kyseenalaistaa koska a) käsittelen jutussa myös aikaa, kun koko homo-käsitettä ei edes ollut, b) tapaamispaikoilla ja baareissa on - kuten sanoitkin - aina käynyt kaikenlaisia muitakin sateenkaari-ihmisiä kuin vain homoja ja c) kirjoitan jutussa myös muista kuin homoista.

      Olen yksinkertaisesti oikaissut käyttämällä homo-sanaa yleis- tai ainakin puhekielen tapaan kattokäsitteenä ja otan sitä koskevan kritiikin vastaan. Olen myös pohtinut ongelmaa taannoisen väitöskirjaesittelyn lopussa: http://hulivilipoika.blogspot.fi/2015/05/voimalla-seitseman-miehen-sandra.html

      Yhtenä selityksenä tälle homottelulle on myös lähteideni vahva homovoittoisuus. Varsinkin näille vanhoille lähteille on tyypillistä se, että puhutaan lähinnä vain homoista, homofiileistä ja enintään lesboista. Silloin tämä terminologia ei vielä ollut kovin eriytynyttä, ja tiedostamisen taso oli heikko.

      Toisaalta haasteena on se, että monet siteeraamani tutkijat tarkastelevat asiaa nimenomaan homovinkkelistä. Gay-, bög- ja muut vastaavat sanat ovat kääntyneet tekstissäni homoiksi jne. Näissä viisututkimuksissakin puhutaan yleisesti homokulttuurista kattokäsitteenä, mikä on tutkijoiden linjanveto. Sen voi toki hyvästä syystä kyseenalaistaa, jos haluaa.

      Tuo Lordin nimittäminen drag-artistiksi oli oikeastaan läppä, jolla halusin vain havainnoillistaa sitä, että se oli campia ja pervoa ja erilaista suomalaisuutta, johon pystyin tällaisena "naismaisesti keikaroivana" homomiehenä samastumaan. :)

      Mainioita huomioita noista viisukappaleista! Jean-Claude Pascalin kappaleen homotaustasta olin tietoinen, mutta miehestä itsestään en tiennyt sen enempää. Listassasi oli mukana monia henkilökohtaisia suosikkejani, ja aihe todella olisi oman juttunsa arvoinen.

      Poista