Larry Kramerin vimmainen aids-näytelmä: ”The normal heart”

Larry Kramerin aids-näytelmä The normal heart ravisteli New Yorkin homoyhteisöä huhtikuussa 1985. Nyt lähes 30 vuotta myöhemmin näytelmä tulee ruutuihin Ryan Murphyn ohjaamana HBO-elokuvana, jota tähdittää muiden muassa Julia Roberts.

The normal heart (1985) on Larry Kramerin vahvasti omaelämäkerrallinen näytelmä aidsin vastaisesta sodasta 1980-luvun alkupuoliskon New Yorkissa. Kirjanakin julkaistun näytelmän päähenkilö ja Kramerin alter ego on toimittaja-kirjailija Ned Weeks (elokuvassa Mark Ruffalo), josta tulee kovan luokan aids-aktivisti. Koska valtio, kaupunki tai media eivät halua korviaan lotkauttaa lukemattomien homomiesten kuolemalle, Weeks ystävineen ottaa ohjat käsiinsä ja aloittaa kansalaisjärjestötoiminnan. Vuosien saatossa kuuden miehen porukasta kasvaa 600 vapaaehtoisen ryhmä, joka tukee, tiedottaa ja taistelee tuulimyllyjä vastaan.

Näin tapahtui myös oikeassa elämässä, kun Kramer ystävineen perusti vuonna 1982 Yhdysvaltain ensimmäisen aids-järjestön nimeltä Gay Men’s Health Crisis. GMHC toimi Advocate-lehden mukaan myöhemmin esikuvana sille, miten aids-potilaiden palvelut ja aidsin torjunta järjestettiin koko maassa.

The normal heartista välittyvät päällimmäisinä pelko ja raivo. Yhtäkkiä kaikki tuntuvat kuolevan Weeksin ympäriltä, mutta kukaan ei tiedä syytä eikä Reaganin hallintoa tai New Yorkin pormestaria voisi vähempää kiinnostaa homojen asia. Henkistä tukea tai tutkimusrahoitusta ei siis heru.

Samaa surullista tarinaa kertovat lukemattomat muutkin aids-kirjat, -elokuvat ja -dokumentit. Kramerin näytelmästä tekee kuitenkin erityisen kipeän se, että se ei tarjoa pitkän aikajänteen tuomaa katarsista toisin kuin vaikka Jonas Gardellin aids-trilogia. Koska tietoa ei ole eikä rahaa sen tuottamiseen, ei ole myöskään hoitoa eikä lohtua. Ahdistus puristaa väistämättä lukijan otteeseensa, ja voi vain kuvitella, millaisen vaikutuksen näytelmä on tehnyt taudin kanssa kamppailevaan newyorkilaiseen homoyleisöön keväällä 1985.

Larry Kramer on ollut kiistelty hahmo, koska hän on kritisoinut voimakkaasti homokulttuurin seksikeskeisyyttä. Tässä ei kuitenkaan ole kyse mistään aidsin tuomasta jälkiviisaudesta: sama kritiikki huokuu jo Kramerin osittain omaelämäkerrallisesta ja aids-näkökulmasta suorastaan oraakkelimaisesta romaanista Faggots (1978). Faggotsin päähenkilö Fred Lemish yrittää epätoivoisesti löytää rakkautta kiemurtelevasta lihakasasta, ja The normal heartin Ned Weeks jatkaa samaa etsintää alati kasvavien ruumisröykkiöiden äärellä.

Näytelmän Weeks joutuu aids-järjestössään nopeasti poikkiteloin hillitymmän linjan edustajien kanssa. Taustatukenaan hänellä on lääkäri Emma Brookner (elokuvassa Julia Roberts), jonka tosielämän vastine oli New Yorkin ensimmäisiä aids-potilaiden hoitoon erikoistuneita lääkäreitä. Brookner lupaa pitää huolta kuolleista, kunhan Weeks varoittaisi eläviä, suojelisi terveitä ja auttaisi heitä jatkamaan elämäänsä. Lääkärin kannustamana Weeks haluaa järjestönsä sanovan homoille selvin sanoin, että nyt on aika lopettaa yletön naiminen ja bailaaminen. Järjestön muut jäsenet edustavat puolestaan perinteistä homovapautusnäkökulmaa, jonka mukaan saavutetuista edistysaskelista ei niin vain lähdetä tinkimään julistamalla pidättäytymisen tärkeyttä. Pidättäytymisen siksi, että aluksi ei tiedetty, suojaisiko taudilta edes kondomi.

Koko mahdoton valintatilanne ja homoyhteisön sisäinen ristiriita kiteytyvät koskettavasti Weeksin järjestökumppanin Mickey Marcusin (elokuvassa Joe Mantello) raivoisaan purkaukseen: 

”I've spent fifteen years of my life fighting for our right to be free and make love whenever, wherever... And you're telling me that all those years of what being gay stood for is wrong... and I'm a murderer. We have been so oppressed! Don't you remember how it was? Can't you see how important it is for us to love openly, without hiding and without guilt? We were a bunch of funny-looking fellows who grew up in sheer misery and one day we fell into the orgy rooms and we thought we’d found heaven. And we would teach the world how wonderful heaven can be. We would lead the way. We would be good for something new. Can’t you see that? Can’t you?”

The normal heart on kuvaus mahdottomasta paineesta, joka puristi hajanaisen homoyhteisön yhteen ja sai sen tarttumaan toimeen sillä aikaa, kun viranomaiset seisoivat tumput suorina. Samalla näytelmä kuvaa Ned Weeksin ja hänen veljensä vaikeaa suhdetta sekä Nedin ensimmäistä todellista rakkaussuhdetta, jota sitäkin joudutaan elämään kuoleman varjon maassa.

Näytelmälle on tehty jatko-osa The destiny of me (1992), mutta sitä en ole vielä lukenut. Itsensä Larry Kramerin käsikirjoittama The normal heart -elokuva tulee Yhdysvalloissa ensi-iltaan HBO-kanavalla 25. toukokuuta, ja sen traileri on jo katsottavissa netissä. Sen perusteella näyttäisi, että pelkistetty näytelmä on saanut kosolti lihaa luiden päälle ja että tarinaa on taustoitettu enemmän. Ennakkoarvioissa leffaa on jo suitsutettu vuoden tärkeimmäksi homoelokuvaksi – toivottavasti ei aivan suotta.

Samasta aiheesta ja aiheen sivusta:

Muistoja lopun ajoilta: Jonas Gardellin aids-trilogia
Kirjoja rakastamisen vaikeudesta: Alain Claude Sulzerin "Väärään aikaan" ja Larry Kramerin "Faggots"

Minä olen (turhankin) monta: John Irvingin uutuus puntarissa

Seksuaalipakolainen muistelee: Olli Nuutisen "Kommentteja kahteen elämään"
"The secret in his past": (kaappi)homot Pet Shop Boysin tuotannossa