Yksi suurista kiinnostuksen kohteistani on 1970-luvun
urbaani homoelämä. Viime aikoina olen uppoutunut etenkin New Yorkin tuolloiseen
menoon ja meininkiin. Kimmokkeina ovat olleet viimevuotinen New Yorkin -matka,
hiljattain lukemani Larry Kramerin Faggots-romaani (1978), erinäiset
aids-dokumentit sekä taannoin näkemäni mainio dokkari Gay Sex in the 70s (2008).
Gay Sex in the 70s ajoittuu Stonewallin vuoden 1969 homomellakoiden
jälkeiseen villiin vapautumisen aikakauteen, jolloin homot ottivat
korkojen kanssa takaisin kaikki häpeän ja hyljeksinnän vuodet. Stonewallista alkanut ja aidsin puhkeamiseen päättynyt 12 vuoden
ajanjakso oli kaikesta päätellen uskomatonta seksuaalista ilottelua, jolle
mikään fiktiivinen tai dokumentaarinen kuvaus ei voi vetää vertoja. Joseph
F Lovettin ohjaama Gay Sex in the 70s tekee kuitenkin parhaansa kuvaamalla
arkistomateriaalin ja aikalaishaastattelujen avulla New Yorkin saunaklubeja
(St. Mark's Baths), ruokottomia seksibaareja (The Anvil, Mineshaft) sekä Hudsonjoen hylättyjä laitureita ja rekkaparkkeja (Trucks & Piers), jotka muuttuivat yön
tullen hillittömiksi ulkoilmaorgioiksi.
Gay Sex in the 70s herättää henkiin palan kadonnutta maailmaa ja tekee sen kursailematta. Vanhojen muistelun ilo välittyy haastateltujen kommenteista hyvin, vaikka samalla saadaan toistuvasti muistutuksia siitä, että meno oli täysin tolkutonta: sukupuolitaudit olivat todella yleisiä jo ennen aids-kriisiä, ja monelle huumeiden vauhdittamasta irtoseksistä tuli suoranainen pakkomielle, joka ei jättänyt tilaa muunlaiselle yhteisyydelle. ”So many dear ones touching. Here to be touched. So close. But not too close. No hassles. No problems. No involvements. Please no hassles and no involvements! Just let's dance”, kuten Larry Kramer tiivistää ajan hengen Faggots-kirjassaan. Useat dokumentin haastateltavat korostavat silti, että he eivät mistään hinnasta vaihtaisi noita villejä vuosia pois.
Taannoisella New Yorkin -matkalla tutustuin itsekin muutamiin näihin 1970-luvun bakkanaalisiin
tapahtumapaikkoihin Greenwich Villagen ympäristössä. Kun kävelin legendaarisen
homokadun Christopher Streetin päässä sijaitseville rappeutuneille
laitureille, tunsin kirjaimellisesti käveleväni ”isieni mailla”.
New Yorkin syysillan pimentyessä oli helppo kuvitella, miten lukemattomat
levottomat sielut olivat ennen minua kulkeneet saman matkan kohti kutkuttavia
nautintoja – tai jos inhorealistisesti ajatellaan: kohti kuolemaansa. Villejä
vapautuksen vuosia kun ei nykyisin voi ajatella ilman aids-tietoisuuden synnyttämää surullista pohjavirettä. Harvoin ovat rakkaus ja kuolema niin vahvasti yhtä aikaa läsnä kuin
näitä aikoja ajatellessa.
Myöhemmin samana iltana nautin ystävieni kanssa drinkeistä
ja huikaisevista näkymistä Standard-hotellin näköalabaarissa. Hotelli sijaitsee muodikkaalla
Meatpacking Districtillä, jolla oli ennen muinoin vain lihafirmoja ja härskejä homobaareja. Nykyisen luksuksen ja loiston keskellä tuntui kerrassaan tuhmalta
ajatella, että aivan hotellin lähistöllä sijaitsi aikanaan New Yorkin
ruokottomin seksiklubi Mineshaft. Niinpä nostin maljan sille ja puraisin cocktail-kirsikkaa
kuin kiellettyä hedelmää ikään.
Christopher Streetin The Leather Man on palvellut nahkahomoja jo vuodesta 1965. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti